Miehet vaatturilla

Majatalon miehet ovat käyneet jokin aika sitten vaatturilla teettämässä itselleen uusia vaatteita.
 Tänään vaatturi tuli ihan kotikäynnille, koska hän on Unton ja Estherin hyvä ystävä ja tuli samalla kyläilemään heidän luonaan.
 Tuomas ja Ike ovat painaneet hommia koko päivän, eivätkä olisikaan ehtineet käydä vaatturin luona, niin tämä otti sovitettavat vaatteet kätevästi mukaansa ja niin päästiin tekemään viimeinen sovitus, ennen vaatteiden viimeistelyä. Mutta mitä ihmettä? Miksi Tuomaksella on tuommoinen puku? Mitä se tietää?

Se, mikä on pitänyt majatalon miehet niin kiireisenä, etteivät ehtineet edes käydä vaatturin luona sovituksessa, näkyy tässä kuvassa. keittiön päätyseinää ovat nikkaroineet. Huomenna aikovat maalata seinät.
 Helena on jo tilannut kutojalta uudet matot keittiön lattialle. Hän oli sitä mieltä, että keittiö on "kodin sydän" ja koska se on nyt hänen valtakuntaansa, niin hän tekee siitä mieleisensä.

Ja tässäpä sitten salskea uusi majatalon isäntä! Ei kai hän nyt vaan ala keikailemaan tuollaisessa puvussa, kuin jokin entisaikojen kartanonherra?
Vai onko hänellä jotain muuta kiikarissa?

 Ei se hassummalta näytä tuo Tuomaskaan, kun sillä on oikein puku päällä... vaikka nappia markkeeraakin iso nuppineula ;-D

...Ja entäs sitten Ike? Hän nyt sentään teettää maltillisemman vakosamettiasun talvea vasten. Napit puuttuu siitäkin, muuten istuu kuin  valettu ja alkaa olla valmis. Ehkä Ike tarvitsee jotain vaaleata neulepaitaa tai jotain, ettei koko mies huku tuohon tummuuteen :)

Helena tekee tulevaisuutta koskevia päätöksiä.

Syksy etenee leppoisasti lämpimien säiden vallitessa Bulevard de la Madeleinella. Helenan tulon aiheuttama draama Yksinäisten sydänten majatalossakin on muuttunut arkipäiväksi ja kukaan ei enää muista, millaista oli ennen Helenaa... aika tylsää varmaan. Helena on tuonut taloon iloa ja inspiraatiota. Hänen hersyvä naurunsa ja laulunsa kuuluu miltei taukoamatta jostain päin taloa. Helena hoitelee vauvaansa ja samalla katsoo vähän Tuomaksenkin isompien lasten, Hennan ja Henrin perään näiden tullessa koulusta. Tuomaksen nuorimmainen, Leevi vauva on vauvojen päiväkodissa hoidossa. Helena on miettinyt, että voisiko hän hoitaa myös Leeviä, omansa ohessa, mutta tähän Tuomas ei ole suostunut.
Eräänä kauniin aurinkoisena lokakuun päivänä Helena päättää siivota oikein perusteellisesti, sekä omansa, että Tuomaksen huoneen. Oman huoneensa hän saakin äkkiä valmiiksi, kun se on niin pieni (Helena toivoo koko ajan omaa kotia) mutta Tuomaksella onkin vähän isompi, tai oikeastaan hänellä on kaksi huonetta, oma makuuhuoneensa ja isompi oleskeluhuone, jossa lapset nukkuvat.
 Helena on päättänyt yllättää Tuomaksen, eikä ole kertonut tälle siivousaikeestaan.
Mutta kuinkas sitten kävikään.... Helenan järjestäessä Tuomaksen työpöytää pölyjä pyyhkiessään, sieltä kirjoitusalustan alta tipahtaa lattialle kirje. Helena ei aikonut lukea sitä, mutta kun se oli auki ja kun se tuoksui hajuvedeltä ja oli NAISELTA,( koska lähettäjän nimi oli päällä) niin Helena lukee sen. Sen jälkeen hän löytää myös samasta paikasta puoliksi kirjoitetun kirjeen Emmalle -tälle tuntemattomalle, kauniille naiselle, jonka kuvakin oli kirjeessä. Tuomaksen aloittama kirje oli vielä ihan sitä samaa vaaleansinistä kirjepaperia, jota hän oli käyttänyt heidänkin kirjeenvaihdossaan.
Helena on aivan järkyttynyt ja poissa tolaltaan, luettuaan nuo kirjeet. Tämä ei voi olla totta, tämä ei voi olla totta, hän toistelee itselleen ja kävelee ulos huoneesta. Siivous jää kesken ja Helena menee kuin unessa ulos... mitä minä nyt teen? Kaikki toiveet yhteisestä tulevaisuudesta Tuomaksen kanssa karisevat siinä samassa.  Ei, minun on päästävä pois täältä mahdollisimman pian, hän ajattelee ja havahtuu samalla vauvan itkuun yläkerran huoneessa, jonka ikkuna on auki. Hän juoksee sisään, pukee vauvan lämpimästi, laittaa vaunuihin, jotka ovat Tuomaksen vauvalta lainassa. Tämäkin vielä, ajattelee Helena, joudun käyttämään sen roikaleen vaunuja... mutta hän lähtee ulos ja kävelee kiivaasti palan noustessa kurkkuun vähän väliä. En itke, en itke, hän päättää. Kaikki miehet ovat samanlaisia ketkuja ja nyt tämä saa riittää! Minä hankin itselleni oman talon ja oman elämän, enkä rakastu kehenkään enää IKINÄ. Tuon viimeisen hän huutaa ääneen. Huomaamattaan Helena on kävellyt koko bulevardin päästä päähän ja siellä, ihan kadun päässä, jossa tie kaartuu loivasti vasemmalle, siirtolapuutarhamökkejä vastapäätä, näkyy talo, joka saa Helenan pysähtymään. Talo näyttää kauniilta, vaikka se on varsin moderni. Sen suuret lasiseinät heijastavat syksyn kirkasta aurinkoa, niin, että on vaikea nähdä kokonaisuutta... Helena kävelle lähemmäksi... portilla on kyltti: "Myytävänä". Talo näyttää puolivalmiilta. Mitä on tapahtunut? Miksi talo on jäänyt kesken? Kyltissä on puhelinnumero, jonka Helena kuin unessa kirjoittaa muistiin. Hän kävelee pihaan ja katselee taloa joka puolelta. Outo tunne valtaa hänen mielensä. "Tämä on minun kotini", hän sanoo huomaamattaa ääneen. Samalla vauva nauraa vaunuissa ja Helenan täyttää toivo ja riemu. Hän kumartuu ottamaan vauvan vaunuista ja näyttää tälle taloa ja sanoo: "Mitä luulet, muutammeko tänne asumaan"? Vauva vain katselee silmät pyöreinä ja jokeltelee jotain.... mutta Helena on tehnyt päätöksensä. Tämä on meidän kotimme! Teen kaikkeni saadakseni tämän, hän päättää. Hän ei alkuunkaan tiedä, miten se olisi mahdollista, mutta tunne on niin vahva, että hän kävelee kevyin askelin takaisin majatalolle.

Talo. Runkona vanha Lundia hyllykön palanen. Tästä tulee moderni ja aika pelkistettykin -ehkä- en tiedä mitä tuo Helena oikein aikoo, mikäli se saa tämän talon itselleen. Paljon tätä ei vielä ole tehty, mutta väärä valinta on jo tuo vasemmanpuleinen tapetti. Ei sovi mielestäni ollenkaan ja mietin juuri, miten sen eliminoin. Tähän haluaisin (Helena haluaa) ripauksen japanilaisuutta. (Helena ihailee geishoja :) ) Tuo ristikko oikealla on nyt kyllä tänä aamuna siirtynty tuohon vasempaan päätyyn. Se on ikkuna, joka on läpinäkymätön, mutta antaa kuitenkin vähän valoa. (paksua Fabrianon piirustuspaperia ja bambutikkuja) Etualalle tulee muös liukuovet koko seinälle, jotka ovat samalla ikkunoita. Sisäänkäynti tulee oikeaan päätyyn. Katolle tulee saunatilat ja pihamaa :) Kuvia on jo enemmänkin, mutta koska muutoksia täytyy tehdä vielä, niin en julkaise tämän enempää tässä vaiheessa. Tuo hella menee tuolta myöskin toiseen taloon ja tuohon tulee takka. 

(Tuomaksen talo) Iloinen (?) perhetapahtuma

 Helenan vauva on syntynyt. Se kävi nopeasti ja helposti, niinkuin nyt Helenan kaltaiselle persoonalle sopiikin :). Hän ei kauaa todellakaan ehtinyt asiaa jännittää ja pohtia, vain viikko sen jälkeen, kun hän tuli Yksinäisten sydänten majataloon, Bulevard de la Madeleinelle, lapsi syntyi. Syyskuisena sunnuntaiaamuna varhain Helena herättää talon emännän, Esterin ja tämä lähtee Helenan kanssa sairaalaan. Iltapäivällä vauva jo parkaisee ensikerran ja parin päivän kuluttua Helena palaa majataloon kauniin tummasilmäisen ja tummatukkaisen poikavauvan kanssa. Vähän hämmentyntyt Helena kyllä on täysin uudessa tilanteessa.

Helena on kapaloinut vauvan lämpimästi ja kantaa sen sisälle majataloon ensimmäistä kertaa.

Illalla, kun Tuomas on tullut töistä, hän lähtee katsomaan Helenaa ja vauvaa tämän huoneeseen, jonne Ester on hommannut vauvansängynkin. Eihän tuo majatalon huone voi kovin kauaa toimia perheasuntona, mutta toistaiseksi kyllä, kun vauva ei vielä paljon tilaa vie ja Helena saa käyttää Esterin keittiötä ja pyykkäystiloja yms.

Helena on aivan liikuttunut, kun hänelle on tuotu huoneeseen niin paljon tarvikkeita vauvalle, sänky ja kaikki... Tuomas tulee onnittelemaan ja lohduttelemaan Helenaa, että kaikki kääntyy vielä hyväksi ja nyt Helenan pitää vain levätä kunnolla ja nauttia vauvastaan, eikä saa ajatella mitään ikäviä.

Mutta Helena miettii kuitenkin. Hänestä tuntuu, että Tuomas on jotenkin etäinen ja hän ei tiedä, miten saisi tämän taas olemaan se samanlainen innostunut ja ihastunut mies, kuin ennen hänen tuloaan. Hän ei tajua, ettei niin voi tietenkään olla...

Vauva on pantu nukkumaan ja Helena seuraa tiiviisti sen unta. Tuomas pohtii kuumeisesti tulevaisuutta. Uskaltaisiko sitä ottaa riskin ja sanoa paukauttaa Helenalle nyt heti vaan, että mennään vihille ja aletaan rakentamaan sitä taloa ja elämään oikeata perhe-elämää.... Mutta ei hän sano sitä kuitenkaan. Silti voimakkaat tunteen alkavat nostaa päätään hänen sisällään. Tämäkö nainen se on hänen kohtalonsa sittenkin? 

-Kuule Helena ... tuota ... 

-Niin, mitä Tuomas? 

-Niiin... sitä minä vaan tässä, että koskas tämän pojan ristiäiset pidetään? Minä voisin auttaa sinua kaikessa. Jospa menisimme ensiviikolla ostamaan sinulle vähän vaatetta? Tarvitset ainakin nätin mekon ristiäisiin ja kengät ja mitä nyt itse ajatteletkin tarvitsevasi. Ester varmaan voi hoitaa tarjoilupuolen. 

Tuomas höpöttää ja höpöttää ristiäisistä, mutta Helena on sisimmässään riemuissaan. Kyllä se musta välittää sittenkin. Ei se muuten noin puhu, hän ajattelee ja myöntyy kaikkeen, mitä Tuomas ehdottaa. 

Niin alettiin suunnittelemaan ristiäisjuhlaa luontevasti ja iloisin mielin.

Kaikkien mielessä kuitenkin pyörii myös ajatuksia siitä, kuka on tuon suloisen tumman pojan isä? 

Vain Helena tietää, muttei ole puhunut siitä mitään.

Tuomas ja Ike yhdellä :)

Helenan saapumista seuraavana päivänä Tuomas pyytää Ikeä töiden jälkeen poikkeamaan yhdelle kanssaan, jotta saisi vähän purettua tuntojaan ja ystävän neuvoja tilanteeseen.

 He poikkeavat lähistölle avattuun pikku kahvilaan, joka ei vielä ole ihan valmiskaan, vaan viimeistelytyöt rakennuksen ulko. ja sisäpuolella ovat tekemättä,  mutta joka on kuitenkin jo avattu asiakkaille. Keskeneräisyys ei haittaa ollenkaan Tuomasta ja  Ikeä, vaan he ovat ottaneet tämän kantapaikakseen, jossa silloin tällöin käyvät jutustelemassa.

Ike selittää Tuomakselle, että tälle on käynyt satumainen flaksi, jos kaksi niin kaunista naista on hänestä olleet kiinnostuneita ja toinen on oikein tullut päätäpahkaa hänen luokseen. Kun Tuomas on näyttänyt lompakostaan Helenan kuvaa Ikelle, tämän sydän hypähtää melkein kurkkuun. Tuossa naisessa on jotakin !
Mutta hän kannustaa kuitenkin Tuomasta pitämään Helenasta hyvää huolta ja antamaan ajan ratkaista, tuleeko suhteesta totta.

Ester ottaa Helenan "siipiensä suojaan"

Ester on siis majatalon pitäjä, miehensä Unton kanssa. Majatalo on tässä tarinassa kuvitteellinen, enkä ainakaan toistaiseksi ole rakentamassa sitä näkyvään muotoon. (Mutta eihän sitä koskaan tiedä ... ) Ester ja Unto kyllä ovat olemassa olevia nukkeja ja silloin, kun he esiintyvät tarinassa, sovellan interiöörejä.

Aamun valjettua sen päivän jälkeen, jolloin Helena saapui "Yksinäisten sydänten majataloon", Ester menee käymään Helenan luona. Hän on päättänyt auttaa tätä jotenkin selvittämään tilanteensa.  Eihän Ester toki halua estää, jos Tuomas tosissaan aikoo ottaa Helenan vaimokseen ja pitää tästä ja tämän lapsesta huolta, mutta kun eilen näytti siltä, että Tuomas oli aivan kauhuissaan.
-Kun Ester tulee Helenan huoneeseen, tämä makaa kyljellään sängyllä ja näyttää riutuneelta. -"Onko kaikki hyvin, kultaseni?" Kysyy Ester ja saa vastaukseksi, ettei ole. Helenalla on vatsakipuja. Ester pelästyy, että nytkö lapsi jo syntyy, mutta niin ei kuitenkaan vielä ole. Helena on vain järkyttynyt ja huononvointinen ja Ester puhuu hänen kanssaan pitkään ja selvittelee tilannetta. Viimein Helena myöntää, että kyllä hän on vähän epäillyt, että tämä ei ehkä olekaan tavallista lihomista ja hän on välillä ajatellut, että saakohan hän vauvan, kun mahassa tuntuu liikkuvan... Mutta ei hän ole halunnut uskoa asiaa todeksi ja on vain elänyt niinkuin ennenkin ja työntänyt ajatukset syrjään. Nyt hän ajatteli että onni oli potkaissut häntä, kun hän löysi tämän Tuomaksen ja että kaikki muuttuisi hyväksi ja heistä tulisi onnellisia yhdessä. Mutta kun hän eilen tuli taloon, hänestä alkoi kuitenkin tuntua siltä, että Tuomas ei sittenkään ollut kovin ilahtunut. Ehkä se ei kuitenkaan rakastaisikaan häntä ja hän joutuisi lähtemään pois.... ja Helena alkaa nyyhkyttää.

Ester lohduttaa Helenaa ja sanoo, että kaikki järjestyy. Ainahan kaikki järjestyy jotenkin. Nyt otetaan vaan ihan rauhallisesti ja tilataan Helenalle aika neuvolaan ensimmäisenä. Sitten aletaan hankkia vauvan tarvikkeita ja laitetaan Helenan huone kuntoon  vauvaa varten. Ester lohduttaa Helenaa, että kunhan Tuomas toipuu ensijärkytyksestään, niin hän varmasti auttaa Helenaa myös kaikin tavoin. Sitä Ester ei voinut luvata, että haluaisiko Tuomas mennä naimisiin Helenan kanssa, mutta sen hän tiesi, että Tuomas on hyväsydäminen mies ja miten hän huolehtii noista omistakin lapsistaan niin ei varmasti jätä ketään muutakaan pulaan, jos voi auttaa. Nyt vain edetään tosiaan ihan rauhallisesti ja aletaan hoitamaan käytännön asioita. Kaikki muu sujuu sitten itsellään ajan kanssa.
Helenakin tyyntyy ja koska hän on todella positiivinen ja iloinen perusluonteeltaan, hän on jo kohta pystyssä ja kiittelee kilttiä Esteriä siitä, että tämä auttaa häntä ja antaa hänen jäädä majataloon. Helena myös lupaa, että heti kun hän on synnyttänyt vauvan, hän alkaa auttaa Esteriä ja Urhoa majatalon pidossa, korvatakseen asumisensa ja ruokailunsa täällä. -"No, puhutaan niistä sitten myöhemmin" vastaa Ester ja lähtee soittamaan neuvolaan.

Iltapäivällä, kun Tuomas on tullut töistä, Helena on laittanut majatalon keittiössä espressokahvia ja pyytää Tuomasta juttelemaan kanssaan asioista. Niin he tekevätkin ja Tuomaskin on jo rennonpi, hän on puhunut tilanteesta työmaalla Ikenkin kanssa ja saanut tältä tukea ja neuvojakin.
Helena ja Tuomas puhuvat pitkään ja rehellisesti tilanteestaan ja päättävät jatkaa tutustumistaan pikkuhiljaa niin, että kumpikin elää kuitenkin omaa elämäänsä tässä majatalossa toistaiseksi ja katsotaan sitten mihin se vien.. Tuomas lupaa auttaa Helenaa kaikissa käytännön järjestelyissä, missä vaan miehistä apua tarvitaan. Hän huomaa pitävänsä Helenasta ihan aidosti, mutta ei tästä tilanteesta niinkään. Voi mihin hän taas on joutumassa, hän miettii. Tuo luonnonlapsi lumoaa hänet omalla tavallaan, eikä hän haluaisi päästää tätä menemäänkään, mutta sittenkin ... ja sitten kun on vielä se Emmakin....
Tuomas karistaa kaikki ajatukset mielestään ja päättää katsoa päivän kerrallaan, mitä tapahtuu. Eihän Emma ole edes vastannut hänen kirjeeseensäkään. Lieneekö närkästynty siitä, että hän kertoi toisenkin naisen olevan kuvioissa... Aika näyttää, tuumii Tuomas ja lähtee omalle puolelleen laittamaan lapsilleen iltapalaa.

Tuomas kokee järkyttävän yllätyksen

Muutama päivä sen jälkeen, kun Tuomas on kirjoittanut Helenalle ja Emmalle kirjeet, hän tulee todella väsyneenä hankalasti sujuneen työpäivän jälkeen majatalolle, jossa tilapäisesti lapsineen asuu. Jo pihatiellä isommat lapset juoksevat häntä vastaan ja huutavat yhteen ääneen: "Isi isi, sulle on tullut vieras" "Mitä?" "Joo joo, sen nimi on kai Helena ja se on aika kiva, se on leikkinyt meiän kanssa ja sillä on valtavan iso vatsa. Se sanoo, että sä ja se meette naimisiin". Kylmät väreet kulkevat pitkin Tuomaksen selkäpiitä.... ei voi olla ... voisiko se olla ... Tuomas kävelee sisään ja kyllä -siinä Helena seisoo hänen edessään ja on -RASKAANA. Tätä Tuomas ei olisi kuuna kullan valkeana osannut epäillä, kun Helena puhui kirjeissään siitä, että hän on niin lihonut. Entäs ne kauniit valokuvat, joita Helena oli aiemmin lähettänyt? Ei niissä mitään lihomista ollut havaittavissa. Niin, no tietenkin, ne on otettu ennenkuin raskaus näkyi... Voi luoja, voi luoja, voi luoja, ajattelee Tuomas. Mitä minä nyt teen?

Mutta Helena tulee iloisena hänen luokseen, ihan liki ja sanoo:

  "Oi rakas, tässä minä nyt olen."
"Tulinkin nyt heti ku niin mua kaipasit. Mä olen myös kaivannu sua."

"Nyt voidaan sitte olla ikuisesti yhdessä. En mee enää takas tilalle. Ne ei tykkää kai musta enää."

Tuomas seisoo kuin puulla päähän lyötynä saamatta sanaakaan suustaan...

Helena jatkaa...
"Joku sano, et oon liian tuhti tyttö. Kai sä rakastat mua silti vaik oon vähän lihava?"

"Mennään kai pian naimisiin?"
"Kulta, on ihanaa päästä sun luo!"

Tuomas koittaa ajatella kuumeisesti, mitä pitäisi sanoa tai tehdä. Nyt hän katuu jo liikaa innokkuuttaan Helenan tapaamisen suhteen. Hän miettii, eikö tyttö todellakaan tiedä itse olevansa raskaana. Miten sinisilmäinen ja naivi hän lopulta onkaan? Voinko minä ottaa vastuulleni vielä tämänkin ja hänen lapsensa omien lasteni lisäksi. Kauhun tunne täyttää Tuomaksen mielen, mutta hän ei voi näyttää sitä Helenalle. Sensijaan hän koittaa änkyttää jotain tervetliaisiksi. Sitten hän sanoo, että tämä on nyt niin iso yllätys hänelle, että mitään päätöksiä mihinkään suuntaan ei suinkaan tehdä tältä seisomalta, vaan edetään ja katsotaan rauhassa.
Koska päivä on ollut pitkä ja raskas ja tilanne on muuttunut totaalisesti tämän romanssin suhteen, Tuomas koittaa pelata aikaa. Ei hän tietenkään voi lähettää Helenaa matkoihinsakaan. Tuossa tilasssa ja eihän tällä ole varmaan edes mitään paikkaa mihin mennä. Kyllä Tuomaksen on majoitettava Helena ainakin toistaiseksi ja mietittävä tarkoin, mitä tämän kanssa oikein alkaa tekemään. Niinpä hän sitten kertoo Helenalle, että koska hän asuu lapsineen tässä majatalossa yhdessä pienessä huoneessa (luojan kiitos, hän ajattelee nyt) niin heidän on nyt otettava Helenalle oma huone majatalosta, jossa tämä voi asua niinkauan kunnes tiedetään, mitä tässä on edessä. Helena suostuu tähän iloiten ja on ihan varma, että heistä tulee ikionnelliset yhdessä. Tuomas ei tällä hetkellä ole ollenkaan niin varma, mutta päättää nukkua yön yli jälleen kerran. Huomenna voisi työmaalla puhua asiasta työkaveri Iken kanssa, joka on tosi reilu kaveri ja iso musta mies -paljon nähnyt mutta sinkku hänkin tällä hetkellä.

Niinpä Tuomas ja Helena menevät majatalon emännän  Esterin luo ja kertovat tilanteen ja Ester antaa Helenalle pienen huoneen talon länsipäästä. (Tuomas ja lapset asuvat itäsiivessä :) ) Myös Ester näkee heti Helenan tilan ja sen, että lapsihan on syntymässä ihan millä hetkellä hyvänsä.
Mitähän tästä kaikesta oikein tulee... ajattelee hän ja päätään pudistellen menee omalle puolelleen.

Mutta Helena on iloinen ja onnellinen ja täysin aavistamaton siitä, että hänestä tulee ihan muutaman päivän kuluttua äiti. Hän vain kuvittelee lihoneensa valtavasti.
Miten näin voi olla?

 Tämä käänne tarinaan tuli ihan "puun takaa" minullekin. Löysin nimittäin postilaatikostani eilen paketin, jossa oli Helena vatsa pystyssä ja pieni kirjelappunen, jossa Helenan repliikit, jotka tähän tarinaan lainasin. Olen muuten saanut aikoinaan Tuomaksen samalta ystävältä, joka lähetti tämän kauniin Helenan nyt. Kiitos hänelle. Hän kertoi, että Helena on hieman sinisilmäinen ja naivi, mutta näyttää tyttö olevan sitä aikalaillakin ;) No, ehkä hän siitä kasvaa vielä hienoksi äidiksi ja upeaksi naiseksi... seuratkaamme Helenan kasvua ja kehitystä ja tarinan käänteitä. 

Tuomasta viedään ...

 Bulevard de la Madeleinella tapahtuu näköjään muutakin, kuin Ellenin ja Lundien  talon remppaa---

Tuomas on jälleen saanut yllätyskirjeen. Nyt hän on aivan päästään pyörällä.... Helena tuntuu niin ihanalta naiselta ja Tuomas on ollut jo valmis pyytämään Helenaa luokseen asumaankin ja nyt sitten tulee tällainen kirje ja valokuva:

"Hei, Tuomas!

Onkohan nyt enää soveliasta vastata kirjeenvaihtoilmoitukseesi, löysin sen sattumalta vanhasta lehdestä. Minua kiehtoi nimenomaan se, että sinulla on lapsia, itse kun en voi lapsia saada. Onneksi pystyn silti olemaan paljon lasten kanssa, koska olen opettajana pienellä koululla. Kuitenkin sen lisäksi haaveilen perhe-elämästä. Ikää minulla on 27 vuotta, nimeni on Emma Sironen. Minusta olisi mukava kuulla sinusta enemmän. Kirjoitathan, jos et vielä ole sitä oikeaa löytänyt. Laitan tähän kuvan mukaan. Oikein hyvää syksyn jatkoa joka tapauksessa. Terveisin Emma."

Emma näyttää kuvassa niiiiin kauniilta ja herkältä Tuomaksen mielestä ja hän pohtii kuumeisesti mitä tehdä. Välillä hän käy tekemässä töitään ja hoitamassa lapsiaan, mutta palaa yhä uudelleen kirjeen ja valokuvan pariin. 
Viimein, nukuttuaan yön yli, Tuomas tekee päätöksensä. Hän kirjoittaisi myös Emmalle ja pyrkisi tutustumaan molempiin naisiin kunnolla, ennekuin pyytäisi kumpaakaan vaimokseen.

(Mitähän tästä tulee? Ei kai Tuomas ole vain taas joutumassa kanden naisen loukkuun?)

Kun seuraava työpäivä on ohi ja kaikki kotihommatkin jotenkuten huonolla keskittymisellä tehty, Tuomas menee kirjoituspöytänsä ääreen ja ottaa kynän ja paperia. Sitä samaa vaaleansinistä kirjoituspaperia, jota hän on käyttänyt Helenan kanssa kirjoitellessaan. Hänellä käy kyllä mielessä, että Emmalle pitäisi olla vaaleanpunaista ... mutta kun tähän hätään ei nyt ole muuta... ja niin hän kirjoittaa:
Parahin Emma.
Ei ole ollenkaan liian myöhäistä kirjoittaa minulle. Olin kyllä aika yllättynyt saadessani sinulta kirjeen näin pitkän ajan kuluttua siitä, kun ilmoitukseni oli lehdessä. En siis enää odottanut mitään ... Siksi olenkin nyt niin riemuissani, että juuri sinunlaisesi nainen löysi ilmoitukseni ja vastasi minulle. Näytät niin kiltiltä ja herttaiselta ja juuri sellaiselta, joka sopisi pienten lasten äidiksi.
Älä nyt kuitenkaan käsitä väärin, en minä ole hakemassa vain äitiä lapsilleni, vaan ensisijaisesti kumppania itselleni. Koska olen rehellinen mies, sanon heti, että sain myös aiemmin toisen vastauksen ilmoitukseeni ja olen kirjoitellut tämän naisen kanssa hieman. Emme kuitenkaan ole vielä tavanneet, enkä osaa sanoa tuleeko siitä suhdetta vai ei. Jos hyväksyt tämän, että kirjoitan myös hänelle ja haluat silti kirjoitella minulle, niin olisin kyllä tosi iloinen. 
Kuvastani, joka oli siinä ilmoituksessakin, näit varmaan jo sen, että en ole mikään hurmuri enkä naisten naurattaja, vaikkakin minulle on käynyt vähän köpelösti naismaailmassa. Lasteni äiti kuoli viimeisimmän, eli kolmannen lapsen synnytyksessä ja senjälkeen olin niin sekaisin, että harhauduin kahden sisaruksen väliin ja siinähän  ei sitten ollenkaan hyvin käynyt. Asun nyt lasteni kanssa majatalossa ja teen rakennushommia, mutta tarkoituksenani on rakentaa tulevalle uudelle perheelleni oma talo ja tonttikin sitä varten on jo katsottuna. 
En nyt mene tämän enempää asioiden edelle, mutta toivon todella saavani kuulla sinusta vielä -ja mahdollisimman pian.
Sinun
Tuomas Åberg 
Ps- Oikea nimeni on Thomas, mutta minua kutsutaan nykyisin vain Tuomakseksi.

Kun  Tuomas on saanut kirjeen kirjoitettua ja laitettua kuoreen, hän muistaa, että hänellä on myös vastaamatta Helenan viimeisimpään kirjeeseen ja niinpä hän kaivaa sen esille ja alkaa kirjoittaa myös tälle.

Heipparalla Helena!
Kiitos jälleen kirjeestäsi ja anteeksi, että tässä nyt vierähti muutama päivä, ennenkuin vastasin sinulle. Älä kuitenkaan luule, että olisin sinut unohtanut -en voisi sitä tehdä, vaikka haluaisinkin, mutta en suinkaan haluakaan. Ei, sinä olet minun mielessäni päivin ja öin. Iltaisin kun menen nukkumaan, mietin mitä sinä teet ja aamuisin kun herään, kuvasi on mielessäni. Helena, kyllä sinä varmasti pärjäisit hienosti lasteni kanssa. En oikein malta odottaa, milloin saan nähdä sinut elävänä edessäni. Etkö voisi tulla aika pian tänne käymään? Ei sinun tarvitse mitään päätöksiä jäämisestäsi tehdä ensimmäisen vierailusi aikana enkä sitä itsekään ehkä vielä halua, mutta haluaisin niin kovasti nähdä sinut ja näyttää sinulle kaikki hienot paikat täällä ;- ) ... mitäs sanot Helenaiseni? En myöskään pidä siitä, että joudut olemaan siellä sen inhottavan isännän katseiden kohteena... 
Kirjoita pian mitä mieltä olet.
Suukkoja suukkoja suukkoja
Sinun Tuomas.

No niin, siinä se nyt on. Eipäs Tuomas ollutkaan yhtä rehellinen Helenalle, kuin oli Emmalle. Mitähän tuo nyt oli. No, mutta Tuomas selittää itselleen, että näin on parasta. Jos hän pystyisi näkemään Helenan mahdollisimman pian, niin hän tietäisi, onko tämä tunne aito ja jos siitä jutusta ei sitten tuliskaan mitään, niin hän voisi panostaa täysillä Emmaan  ja pyytää tätä sitten tulemaan tai mennä itse häntä tapaamaan. 

No, me jäämme odottamaan ja katsomaan, miten Tuomaksen  tällä kertaa käy.

Tuomas vastaa Helenan kirjeeseen

Tuomas menee aivan sekaisin Helenan kirjeestä ja kuvista. Voiko tämä olla totta? Tuollainen nainen lähestyy häntä näin rohkealla kirjeellä. Pari päivää kirjettä yhä uudelleen luettuaan ja kuvia katseltuaan Tuomas ottaa kirjoitusvälineet esiin ja kirjoittaa:

"Hei Helena.

Kiitos paljon kivasta kirjeestäsi. En olis ikipäivänä uskonut saavani vastausta sinunlaiseltasi naiselta. Sydämeni hyppäsi melkein kurkkuun, kun näin kuvasi kirjeen lopussa. Olet uskomattoman kaunis ja haluan edottomasti tutustua sinuun paremmin. Eikä sinun tarvitse yhtään laihduttaa tai mitään, tykkään just että on vähän lihaakin luitten päällä.

Vaikka emme ole vielä edes tavanneet, niin uskon jo et meillä tulis oleen todella hauskaa keskenämme ja sopisimme loistavasti yhteen.  

 Jos sulla on siellä hevostilalla kurjat oltavat sen inhottavan isännän ja mustasukkaisen emännän kanssa, niin voit kyllä rohkeasti ottaa loparit ja tulla vaikka tänne. (kyllä mää maksan sun matkat sun muut kulut )

 Eikä sun tartte mulle kertoo jollet halua niistä jutuista... on mullakin ollut täällä jos jonkinmoista kurjaakin juttua kun olin vähän niinku kahden naisen loukussa, mutta nyt haluan vaan oman hyvän naisen ja mukavan kodin meille ja lapsille. Niin, että jos meistä joskus tulee pari, niin olen kyllä onnen pekka!

 Mutta kai huomasit siitä mun treffi-ilmoituksesta, että mulla on täällä kolme noita lapsia? Niin, että mitenkäs ne sitten sinulle passaisi? Tykkäätkö lapsista? 

Pikaisiin tapaamisiin ja pusi pusi. T: Tuomas"

Lisäksi Tuomas laittaa vielä yhden valokuvan kirjeeseen mukaan. Kuva on aika huono ja se on otettu tilapäismajoituksessakin, mutta muutakaan ei nyt löydy. Siis  sellaista, jossa hän olisi lasten kanssa ja hänelle on nyt hyvin tärkeää, että Helenalle tulee selväksi se, että Tuomaksella on myös lapsia.

Muutaman päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä Tuomas jo saa vastauksen Helenalta:

"Hei, Tuomas!

Kiitti kamalast vastauksestas ja valokuvast! Näytät tosi komeelt. Kyl luin sun lapsist kans mut en muistanu sanoo niist mitää. Ei siis mua haittaa vaik lapsii olis, vaik en ite kyl hirveest haluis synnyttää omii lapsii ainakaa pitkään aikaan. Kyl noit lapsii voi hoitaa, kai se on yhtä helppoo ku hevoste hoito vai mitä. 

Kyl oon nyt nii onneline ku vastasit. Oot oikee kultamussukka. Pusi pusi. Taidan jo olla iha rakastunu. Haluisitko tavata pian? Mä voisin kyl tulla sun luo ku näytät nii ihanalt. Voitas sit olla yhes oikee kunnol. Kyl mä ootan nii kovast tapaamist. Kirjota mulle pian, nyt mun pitää hakee pari hevost laitumelt. Suukkoja pusi pusi kulta!

Helena"

Lisäksi kirjeessä on vielä yksi valokuva Helenasta. Tuomas on ihan "myyty" ja hän kulkee kuin pilvissä ja laulaa hoilottaa Lundin katolla päivät pitkät... Työ sujuu kuin tanssi ja lapsillekin häneltä riiittää virtaa. Viikonloppuna Tuomas on luvannut viedä lapset elokuviin ja syömään ulos. 

Jäämme jännittyneenä seuraamaan, miten Tuomaksen ja Helenan romanssi kehittyy ja milloin he tapaavat ensikerran....

Tuomas kokee mieluisan yllätyksen

Tuomas on siis saanut hyvän remonttiurakan Lundin pariskunnan talosta ja päivät ovat täynnä työtä ja toimintaa. Iltaisin lapset vaativat osansa, eikä Tuomas oikein ehdi eikä jaksa muuta ajatellakaan. Vähän kuitenkin aina iltaisin lasten nukahdettua suunnittelee tulevaa....
 Jossain vaiheessa, ennen Lundien taloremontin aloittamista hän oli laittanut eräälle treffipalstalle kirjeenvaihtoilmoituksen, mutta on sen täysin unohtanut, kunnes eräänä päivänä töistä tullessaan löytää postilaatikostaan vaaleanpunaisen kirjekuoren, jonka päälle oli liimattu sydäntarra "sinetiksi". Tuomas ihmettelee kovasti kirjekuorta, mutta jättää sen kuitenkin yöpöydälleen avaamatta, kun piti kiirehtiä laittamaan lapsille iltaruokaa. Illalla nukkumaanmennessään hän sitten avaa kirjeen:


" Hei, Tuomas!  
Aattelin vastata kirjeenvaihto ilmoituksees, kun mulla on mieles, et sais jonku miehen itelle. Oon 24 v ja mun nimi on Helena Mäkiriihi. Oon töissä yhel isol hevostilal, jos on upeit hevosii ainaski 30. Mun työhön kuuluu kaikenlaist hevoste hoitoo, siivoust ja ruokintaa. Nyt on tapahtunu vähä ikävii juttui ja haluisin pääst pois täält. Emmä viittis viel kertoo kaikkee mut se vähä liittyy niinku toho isäntäänki. Ja rouvaanki vähän. Se tuntuu jotenki kattovan mua kieroon nykysin.  Mä oon aika iso sillee pitkä ja vähä tukevaki. Pitäs laihuttaa. Mun työkaveri joka on tyttö on ottanu musta vähä kuvii, joit laitan tähä mukaa. Ois kiva, jos tykkäisit näist kuvist etkä aattelis niist pahaa. Must on kiva poserata. Meikeist tykkään kans. Toivosin, että vastaisit mulle kummiskin et haluutko ees kirjotella. Mä iha hirveest ootan sun kirjettäs. Ooksä iha vapaa mies vai mitä. Haluisin tutustuu iha oikeest. Kaikee hyvää sulle pusi pusi. Helena"

Bloggaajan huom.  nämä kuvat kirjeen kera tulivat tosiaan täytenä yllätyksenä minullekin. Minulla on Haminassa eräs kiva ystävä, jolla on mahtava nukkekokoelma ja joka on lähettänyt minunkin nukketaloihini silloin tällöin yhtä ja toista. Hän seuraa myös blogini kautta mitä taloissa tapahtuu ja Tuomaskin lapsineen on häneltä saatuja nukkeja. Nyt hän oli hienosti oivaltanut osallistua tähän tarinaan näin. Tämä oli minusta tosi kivaa ja innostuin tuosta Helenasta todella. Kuvat ovat ystäväni ottamia siis ja tuo Helenan kirje on hänen mielikuvitustaan ja ilmeisesti hänen kotipaikkansa murrettakin. Hauskalta ainakin kuulostaa.