Sivut

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

(Tuomaksen talo) Iloinen (?) perhetapahtuma

 Helenan vauva on syntynyt. Se kävi nopeasti ja helposti, niinkuin nyt Helenan kaltaiselle persoonalle sopiikin :). Hän ei kauaa todellakaan ehtinyt asiaa jännittää ja pohtia, vain viikko sen jälkeen, kun hän tuli Yksinäisten sydänten majataloon, Bulevard de la Madeleinelle, lapsi syntyi. Syyskuisena sunnuntaiaamuna varhain Helena herättää talon emännän, Esterin ja tämä lähtee Helenan kanssa sairaalaan. Iltapäivällä vauva jo parkaisee ensikerran ja parin päivän kuluttua Helena palaa majataloon kauniin tummasilmäisen ja tummatukkaisen poikavauvan kanssa. Vähän hämmentyntyt Helena kyllä on täysin uudessa tilanteessa.

Helena on kapaloinut vauvan lämpimästi ja kantaa sen sisälle majataloon ensimmäistä kertaa.

Illalla, kun Tuomas on tullut töistä, hän lähtee katsomaan Helenaa ja vauvaa tämän huoneeseen, jonne Ester on hommannut vauvansängynkin. Eihän tuo majatalon huone voi kovin kauaa toimia perheasuntona, mutta toistaiseksi kyllä, kun vauva ei vielä paljon tilaa vie ja Helena saa käyttää Esterin keittiötä ja pyykkäystiloja yms.

Helena on aivan liikuttunut, kun hänelle on tuotu huoneeseen niin paljon tarvikkeita vauvalle, sänky ja kaikki... Tuomas tulee onnittelemaan ja lohduttelemaan Helenaa, että kaikki kääntyy vielä hyväksi ja nyt Helenan pitää vain levätä kunnolla ja nauttia vauvastaan, eikä saa ajatella mitään ikäviä.

Mutta Helena miettii kuitenkin. Hänestä tuntuu, että Tuomas on jotenkin etäinen ja hän ei tiedä, miten saisi tämän taas olemaan se samanlainen innostunut ja ihastunut mies, kuin ennen hänen tuloaan. Hän ei tajua, ettei niin voi tietenkään olla...

Vauva on pantu nukkumaan ja Helena seuraa tiiviisti sen unta. Tuomas pohtii kuumeisesti tulevaisuutta. Uskaltaisiko sitä ottaa riskin ja sanoa paukauttaa Helenalle nyt heti vaan, että mennään vihille ja aletaan rakentamaan sitä taloa ja elämään oikeata perhe-elämää.... Mutta ei hän sano sitä kuitenkaan. Silti voimakkaat tunteen alkavat nostaa päätään hänen sisällään. Tämäkö nainen se on hänen kohtalonsa sittenkin? 
-Kuule Helena ... tuota ... 
-Niin, mitä Tuomas? 
-Niiin... sitä minä vaan tässä, että koskas tämän pojan ristiäiset pidetään? Minä voisin auttaa sinua kaikessa. Jospa menisimme ensiviikolla ostamaan sinulle vähän vaatetta? Tarvitset ainakin nätin mekon ristiäisiin ja kengät ja mitä nyt itse ajatteletkin tarvitsevasi. Ester varmaan voi hoitaa tarjoilupuolen. 
Tuomas höpöttää ja höpöttää ristiäisistä, mutta Helena on sisimmässään riemuissaan. Kyllä se musta välittää sittenkin. Ei se muuten noin puhu, hän ajattelee ja myöntyy kaikkeen, mitä Tuomas ehdottaa. 
Niin alettiin suunnittelemaan ristiäisjuhlaa luontevasti ja iloisin mielin.

Kaikkien mielessä kuitenkin pyörii myös ajatuksia siitä, kuka on tuon suloisen tumman pojan isä? 
Vain Helena tietää, muttei ole puhunut siitä mitään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti