Sivut

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Takki menikin sitten Christinalle :)

Ainolle aloittamani takki, josta kerroin edellisessä postauksessa, tuli valmiiksi ja kas kummaa, sen saikin Christina!
Alun alkaen takista piti tulla ihan maksimittainen myös Ainolle, mutta lyhensin sitä jossain vaiheessa niin, että se olikin hälle vain pohkeeseen. Nyt se on kuitenkin Christinalle ihan maksimittainen ja tässä onkin pohdinnassa, että annanko olla, vai lyhennänkö sen hänelle pohjepituiseksi. Ompelin sitten vielä samasta kankaasta lippalakin hänelle :) (vähän iso tuli, eikä muutenkaan ihan parasta työn jälkee, mutta petraan seuraavaan lippikseen ... ;-D )
Jokatapauksessa, minusta takki sopi sittenkin paremmin, sekä värinsä, että kankaansa puolesta Christinalle ja aionkin tehdä Ainolle uuden takin samoilla kaavoilla hieman muunneltuna tosin ja erityyppisestä kankaasta.
Samoin aion tehdä nyt "putkeen" noille kaikille "Tellin tytöille" talvitakit ja sen jälkeen talvikengät ja muut ulkona liikkumiseen tarvittavat varusteet.
Mutta tänä aamuna kuitenkin väsäsin Ainolle myös rintaliivit ja totesin itsekseni, että he kaikki tarvitsisivat uusia alusasujakin -siitähän se pukeutuminen lähtee!









perjantai 27. tammikuuta 2017

Ompeluhommia taas

Heippati hei jälleen.

Olen ollut ompelusten "lumoissa" nyt parisen päivää. Ensinnäkin olen viimeistellyt monta asua, jotka olen ommellut kauan sitten, mutta ovat jääneet niinsanotusti vaiheeseen, eli nappeja puuttunut yms. Tuntuu tosi hienolta saada selkeyttä tilkkukoppaan ja keskeneräisiä töitä valmiiksi.

Nyt olen ommellut tämän päivän Ainolle takkia. Sekin on ollut työn alla jo useamman viikon. Meinasi jäädä tuonne vuorittamatta ja hihoitta, mutta nyt siitä ei puutu enää, kuin hihansuiden ompelu, napitus ja tamppi takaa. Otin siitä jo muutaman sovituskuvankin.

Ja entäs sitten Aino itse. Hän sai eilen uudet hiukset. Eli käynyt kampaajalla ja vaihtanut tyyliä ihan tykkänään hih... (tilasin nettikaupasta sille peruukin, kun se mun hiustenvaihto sille ei ole kans edistynyt juuri yhtään ja kyllästyin kattelemaan sitä kaljuna) Samassa paketissa tilasin Ainolle myös uudet korkokengät. Ne on aivan ihanat muuten, mutta koska Aino ei ole nivelletty nukke, niin jalkojen asento ei ole paras mahdollinen näihin kenkiin. Ei pysy Ainorukka pystyssä ilman tukea noilla kengillä.
Sain eilen valmiiksi myös pitsisen juhlamekon Ainolle, joten pääsin kuvaamaan häntä heti, kun postipaketti oli tullut ja sain uudet hiukset päähän ja kengät jalkaan. Vielä tietysti puuttuu asuun sopivat korut ja jokin belleriini tai hartiahuivi. Sitten vain coctailkutsuille!

Laitan muutaman kuvan mekosta ja takista, mutta huom! takki on siis keskeneräinen vielä... Laitan parempia kuvia sitten, kun kaikki on valmista ja on asusteetkin, kuten kengät, laukut, huivit, korut yms.
 Tämä eka kuva on oikealla on vanhasta asusta, joka on tehty ihan toiselle nukelle jo vuosia sitten, Itseasiassa jakku on eri nukelle, kuin hame. Hameen sain valmiiksi vasta eilen, eli napit paikoilleen taakse ja tuon pitsin lisäsin vielä helmaan. Tämä asu sopii mielestäni myös tälle Ainolle, niin olkoin nyt hänen sitten. Eikä niitä nukkeja enää mulla olekaan, kelle nämä on aikoinaan tehty. Ne oli mun omatekemiä kangasnukkeja, jotka olen myynyt toisissa vaatteissa.









maanantai 23. tammikuuta 2017

Tellin tytöistä hieman lisää...

Kerronpa nyt hieman, miksi aloin uuden tarinan näistä isommista nukeistani.
Minua on jo pitkään kiehtonut sukujuureni. Ei niinkään sukututkimus harrastuksena, enkä sitä teekään noin niinkuin pitemmän kaavan mukaan ja kunnolla.
Olen kuitenkin silloin tällöin penkonut sukutaustojani sen, mitä nyt voi netistä löytää ja mitä muistan itse kuulleeni joskus. Varsinkin äitini isän Artturi Wilhelmin taustat on alkanut kiinnostaa siitä syystä, että hän oli nk "äpärä", eli avioton lapsi. Niin oli myös isäni isä Taavetti Viktor ja olen hänenkin taustaansa äitinsä puolelta löytänyt muutaman sukupolven taakse.
Mutta nyt on alkanut oikein kunnolla kiinnostaa tämä Arttu-taatan suku. Hänellä oli niin tavanomainen sukunimi, kuin Nieminen. Ja hänen äitinsä oli kotoisin täältä pienestä Kallionkielen kylästä, mutta lähtenyt kait piikomaan jonnekkin kartanoon Hankoon. Tämä oli se tarina, jonka lapsena kuulin. Mummo kertoi, että Arttutaatan äidin nimi olisi ollut Hilma ja että sen kartanon isäntä olisi taatan isä, mutta ei koskaan tunnustanut poikaa omakseen. Oli kuulemma yrittänyt pakottaa tämän piikansa naimaan yhden kartanon rengin, jotta isäntä olisi voinut kuitenkin nähdä poikaansa ja olla tämän lähellä. Niinpä Hilma olikin ottanut pojan ja vienyt sen kauas isästään, omien vanhempiensa kasvatettavaksi ja itse lähtenyt Kotkaan jonnekin "iloluontoiseen" ravintolaan töihin. Näin kertoo siis juorupuheet.
Kauan uskoin itsekin tuohon tarinaan enkä oikeastaan sitä edes miettinyt, eikä se paljon kiinnostanutkaan. Mutta näin, kun ikää karttuu ja elämä rauhoittuu ja varsinkin, kun asun nyt täällä mummolassani Artturin jälkeen seuraavana vakituisena asukkaana, niin yhtäkkiä kaikella tuollaisella on minulle suuri merkitys. Halusin tietää enemmän Artturin vaiheista ja suvusta. Halusin myös saada selville, kuka hänen isänsä oikein oli, mutta sitä en ole vielä saanut tietää. Vaan paljon muuta kylläkin. Ihmettelin aina, että miksi en löydä Kallionkilestä Niemisiä mistään rippikirjoista noilta ajoilta, ennen Artturin syntymää. No, se johtuu siitä, että he eivät olleetkaan Niemisiä, vaan Tellejä. Niitähän pompsahtikin sitten oikein pitkä rivi rippikirjoista, kun ensin sain tietää sen, että Arttutaatan äidin sukunimi olikin alunalkaen Tell, eikä Nieminen.
Tämän sain tietää soittamalla Hangon suomalaiseen seurakuntaan ja kertomalla, että haluaisin tietoja  Hangossa syntyneestä isoisästäni. Ystävällinen sihteeri seurakunnasta lupasi etsiä minulle jotain tietoa ja soittaa minulle takaisin kertoakseen, onko homma vaikea ja pitääkö minun tilata maksullinen sukuselvitys. Hän soittikin melko pian ja kertoi ihan ilmatteeksi sellaiset tiedot, jotka tyydyttivät minua sen verran, että en sitä maksullista sukuselvitystä sitten tilannut. Nimittäin, nainen kertoi, että isoisäin äiti, joka ei suinkaan ollut mikään Hilma, vaan Hilda Maria, oli syntynyt marraskuussa 1883 ja oli muuttanut Tampereelta Hankoon joulukuussa 1905. Tämä muutti kertaheitolla teorian siitä, että kartanonherra olisi Artturin isä, koska Artturi syntyi jo kesäkuun alussa (5.6.) 1906. Hilda Marian muuton ja pojan syntymän välissä on vain vähän yli 5 kk. Eli Hilda on ollut raskaana muuttaessaan Hankoon. Toinen yllätys oli se, että hänen nimensä oli siellä kirkonkirjoissa (Tell) Nieminen. Eli tuo Tell oli suluissa. Nainen kehotti minua etsimään Tellin nimellä tietoja tästä naisesta ja niitähän löytyi heti pailalla. Hildan isä oli Wilhelm Tell ja äiti Wilhelmina. Tämän Wilhelm Tellin isäkin oli Wilhelm Tell, mutta hän oli "Rote Soldaten Wilhelm Tell" rippikirjojen mukaan ja hänen vaimonsa oli Eva Gustava. Löysin koko joukon tämän sotilaan lapsia ja niiden aviopuolisoitakin ja myös kuolleet lapset. Evan ja Wilhelmin kymmenestä lapsesta viisi kuoli jo ihan pieninä. Myös tämän isoisäni isän Wilhelm Tellin kolmesta lapsesta yksi kuoli vauvana, eli esikoinen. Seuraavakin oli poika ja sai saman nimen, kuin kuollut poika. Sitten syntyikin tämä Hilda Maria.
Tämä oli nyt aika pitkä alustus, eikä johda mitenkään sen kummempaan, kuin että tutkin lisää heidän kohtaloitaan ja mitä he tekivät jne. Käsityöläisiä ainakin on paljon ollut. Suutareita (kuten taatanikin) ja räätäleitä jne. Ja kauniita nimiä lapsilla siihen aikaan. Ja tässä tullaan nyt näihin minun nukkejuttuihini. Koska nämä "harrastukset" -nuket ja sukuni tutkiminen- limittyvät ja lomittuvat kaiken aikaa tekemisieni joukossa, niin päätin antaa näille nukeille Tellin perheissä olleita nimiä ja myös sukunimeksi Tell. Siitä sen verran, että tuo ruotusotamies on saanut tietenkin tuon sukunimen sotilaaksi ryhtymisensä aikaan, koska silloin sotilaille annettiin uudet sukunimet ja luulenpa vaan, että koska tämän miehen etunimi oli Wilhelm, hän sai nimensä tuon kuuluisan sveitsiläisen sankarin mukaan heh heh... muuta selitystä en keksi. Emme me nyt kuitenkaan polveudu siitä 1300-luvulla eläneestä kuuluisasta jousiampuja Wilhelm Tellistä -vaikka niin olisi kiva ajatella.
No joo, joka tapauksessa, Näiden neljän nukkeni: Aino Mathildan, Christina Sophian, Eva Gustavan ja Rosa Marian nimet on sieltä poimittuja, mutta muuten he elävät hieman myöhempiä aikoja, ei kuitenkaan ihan nykyajassa. Tarinoihin laitan faktaa ja fiktiota omasta elämästäni ja hauskoista tositapahtumista joita tiedän tapahtuneen ja enimmäkseen 50- ja 60- luvuilla. Näin liityn itsekin ja äitini ja mummoni ym tähän pitkään jatkumoon, jota on kiva ajatella ja noista lähihistorian tapahtumista on kiva kertoa näin leikin muodossa myös nykypolville, jotka eivät ole eläneet noita aikoja, Aikoja, jotka ei ole niin kaukana, mutta ovat niin totaalisen erilaisia kuin tämä päivä. Ei ollut kännyköitä, eikä monilla vielä telkkareitakaan jne... tietokoneista ei kukaan tiennyt vielä mitään... kaikki tuo ... Eli Tellin tytöt tulevat kertomaan tapahtumista jotka on oikeesti tapahtunut, elämästä jota ihmiset on oikeesti eläneet. Toivottavasti viihdyt heidän parissaan.
Jokaisessa tytössä on jotain minusta itsestäni, Olenhan elänyt heistä jokaisen ikäisenä. Eli samaan aikaan heille tapahtuu asioita, joita tapahtui minulle eri ikäisenä. Mutta sitä en kerro, mitkä on ihan täysin tosia juttuja ja mitkä olen keksinyt, vaikka ovatkin ajan kuvausta.

Tähän vielä loppukevennys. Eva on lupauksensa mukaisesti alkanut opettaa Rosalle puikoilla neulomista. :)
 Koska on sunnuntai, tytöt nukkuvat vähän pitempään. Rosa avaa silmänsä ja muistaa heti, että tänään hänen pitäisi alkaa opettelemaan puikoilla neulomista. Häntä ei oikein ajatus innosta ja hän jääkin peiton alle miettimään, että miten siitä luistaisi... Mutta niin vain hänen on noustava, pedattava sohvasänkynsä ja otettava puikot ja lankakerä käteensä aamukahvin jälkeen.

-Ei tästä taida tulla mitään, huokailee Rosa.
-Älä nyt huoli, kyllä minä sinua opetan, aletaan ensin vaikka pannunlapusta, se on helppo harjoitus alkajaisiksi.



sunnuntai 22. tammikuuta 2017

"Pikkutalon" uudet asukkaat.

Kutsun tästä lähtien tuota 1:12 mittasuhteella olevaa taloani pikkutaloksi, koska se on ainoa sitä luokkaa oleva talo mulla nyt ja tulevaisuudessakin. Keskityn enemmän noihin 1:6 ja 1:4 taloihin. Pikkutalossahan on ehtinyt asua jo montakin eri perhettä ja asukasta, mutta nyt siinä saa sitten olla aina nämä:

KAARINA JA UNTO
Kaarina ja Unto ovat jo vähän vanhempi lapseton pariskunta. He molemmat esiintyivät jo aikanaan minun "Yksinäisten Sydänten Majatalo" talossani ja tarinassani, joka oli rakennettu vanhaan Lundia-kirjahyllyyn. Sitä taloahan ei enää ole. Tarinassa se paloi tulipalossa, mutta todellisuudessa mulla ei ollut sille tilaa, mikä oli aika surullista, koska pidin siitä tarinasta ja talon ihmisistä. (Niin ne voivat mielikuvitusihmiset/nuket muuttua toiseksi todellisuudeksi heh heh...)
No, joka tapauksessa, erinäisten kiemuroiden jälkeen Kaarina ja Unto löysivät toisensa ja menivät naimisiin vähän iäkkäämpinä jo. Ovat kyllä hyvin säilyneitä ja vireitä 60-kymppisiä molemmat :).


Unto osti talon Helenalta ja Mikaelilta, jotka muuttivat muualle.  Taloon jäi suurin osa Helenan ja Mikaelin irtaimistoa, koska heidän uuden kotinsa ilme tulee olemaan moderni ja nämä heidän tänne jättämät tavarat eivät tulisi oikein sopimaan sinne.  Mutta sehän ei Kaarinaa ja Untoa haitannut, koska he nimenomaan pitävät näistä vanhoista, osittain jo antiikkiakin olevista huonekaluista ja tavaroista. 
Osa heidän omistakin tavaroistaan on jo tuotu taloon, mutta osa on vielä varastoituna odottamassa, että ensin tehdään pientä pintaremonttia talossa ja sitten vasta asetellaan kaikki tavarat paikoilleen. 
Kiirettä ei ole. Molemmat ovat eläkkeellä ja haluavat nauttia hiljaisuudesta ja rauhasta ja puuhastella vain senverran, kuin kulloinkin tuntuu mielekkäältä. Ensimmäisenä he järjestivät itselleen "kokouspaikan" tähän alakertaan menevän portaikon kaiteen viereen. tämä tila on vaikea ottaa muuhunkaan käyttöön, joten tässä on hyvä olla kaksi tuolia ja pieni pöytä. Siinä sitten istutaan pohtimassa ja suunnittelemassa päivän asioita ja samalla voi siemaista kupposen kahviakin, tai lukea lehdet. 
Pariskunnan taustalla näkyvä ruokasali oli ennen Helenan ja Mikaelin olohuone. Kaarina ja unto sensijaan aikovat järjestää olesekeluryhmän tänne toiseen päähän, mikäli siihen saadaan mukava sohva mahtumaan. Muussa tapauksessa olohuone siirtyy kolmanteen kerrokseen, jossa on kaksi ylimääräistä huonetta. Ne pariskunta on kyllä ajatellut laittaa vuokralle, eli Kaarinalla olisi vähän haaveita aloittaa pienimuotoinen B&B toiminta, mikäli vain saadaan nämä tilat jäsenneltyä hyvin.

Makuuhuoneen kalustus on myös Helenan ja Mikaelin entinen. Samoin kuin tämä järjestyskin. Kaarina on kyllä jo miettinyt, että mitenkä toisin tämän pienen makuuhuoneen voisi sisustaa... Verhotkin vielä puuttuvat. Ne vei Helena mennessään, eikä Kaarina ole vielä ehtinyt ostaa uusia.
Keittiö tällä hetkellä. Sinne ei varmaan ihan kauheesti muutoksia tule. Verhot kyllä vaihtuu pian.
Eteishalli nyt. Tätäkin tilaa pitää alkaa miettimään. Tapettihan sinne kyllä jo vaihdettiin tuohon pieneen seinän pätkään, joka peittää yläkertaan menevää portaikkoa. Samoin tuohon portaikon alaosaan voisi pienen kaiteen pätkän laittaa. Nyt se jää tuon kukka-asetelman taakse, mutta olis kiva jos siinä olis kaidetta vähän tuossa portaikossa. Samoin tuonne seinään pitää kiinnittää sellanen kaidepuu, josta voi pitää kiinni portaita ylös kiivetessään :)
Tällaista tällä hetkellä "Pikkutalossa" :) Kylpyhuoneesta on paljon kuvia jo Helenan ajoilta, eikä se ole muuttunut yhtään.



lauantai 21. tammikuuta 2017

UUSI TARINA ALKAA

Talvinen päivä on painumassa iltaan. Pikku pakkanen on huurruttanut pienen mökin pihapuut kauniisti muutaman lämpimämmän päivän jälkeen. Talossa on hiljaista. Asukkaat; Aino, Christina, Eva ja Rosa Maria puuhailevat iltapuhteen juttujaan omine ajatuksineen.
Rosa Maria on jo käynyt iltapesulla ja tullut istumaan siniselle penkille hetkeksi, ennenkuin sijaa siihen nukkumapaikkansa. Mökissä ei ole tarpeeksi tilaa kaikkien sängyille ja koska Rosa Maria on pienin mökin asukas, vasta 11 vuotias tyttönen, hän on ainoa, joka mahtuu nukkumaan penkkisohvassa.

Eva tulee Rosan viereen penkille istumaan. 
Eva on päässyt kotiteollisuuskouluun toiselle paikkakunnalle ja alkaa kertomaan siitä Rosalle. 
- En halua, että lähdet pois! Huudahtaa Rosa. 
- No enhän minä lopullisesti mihinkään katoa, tulen aina viikonlopuiksi kotiin tietenkin. Saan oppia siellä kankaiden kutomista ja vaatteiden ompelua ja kaikkea sellaista. Sitten minä voin tehdä sinullekin uusia nättejä mekkoja sun muuta ja ajattele, miten hienot matot ja verhot ja pöytäliinat voin sitten kutoa tänne meidän rakkaaseen kotimökkiimmekin. Äiti ja isäkin olisivat varmasti ylpeitä siitä. 
- Niin, mutta kuka minun kanssa sitten leikkii ja laskee mäkeä tuolla ja kaikkea... sinusta tulee siellä iso neiti ja et sitten enää halua tehdä minun kanssa mitään.
- Hui hai pikku Rosa! Minusta ei tule koskaan niin isoa neitiä, ettenkö voisi laskea mäkeä pikkusiskoni kanssa kelkalla tai leikkiä... ja kasvathan sinäkin joskus isoksi. Sitten olemme kaikki isoja neitejä hih hih. 
Evaa naurattaa Rosan pelot, mutta hän ymmärtää kyllä pikkusiskoaan. Tämä menetti -niinkuin he kaikki- äitinsä ja isänsä vasta jokin aika sitten ja sisarukset ovat olleet toistensa tuki ja turva tässä pienessä mökissä neljästään asuessaan. Aino on siskoksista vanhin, jo 20 vuotias ja ottanut äidin paikan talossa. Seuraavaksi vanhin on Christina Sophia, 17 ja Eva on 15  vuotias.
Eva ja Rosa jatkavat keskustelua:
-Millä sinä menet sinne kouluun? Sinnehän on kauhean pitkä matka!
-Linja-autolla. Minun täytyy ensiksi mennä tuonne viiden kilometrin päähän jollain -ehkä pyörällä- ja sieltä menee sitten linja-auto kaupunkiin ja siellä vaihdan sitten toiseen linja-autoon, jolla pääseen siihen kaupunkiin, missä koulu on.
-Kauhean vaikeaa! 
-Niin, mutta kyllä siihen tottuu ja se on nyt pakko tehdä niin. Mutta kuule Rosa, ei surra nyt mitään menneitä eikä tulevia. Menet nyt vain nukkumaan ja huomenna on sunnuntai ja minä alan opettamaan sinulle sukkien neulomista. 
-No niin kai sitten, mutta jos minä en heti opi sitä neulomista, niin en kyllä sitten ala mitään sukkia vääntämäänkään!
-Kyllä sinä opit. Me ollaan käsityöläissukua ja kaikki "käteviä emäntiä"
Tytöt nauravat ajatukselle ja Rosa alkaa petaamaan itselleen petiä sohvaan...



perjantai 20. tammikuuta 2017

Harmaa ruutumekko

Joskus tuo ompeleminen sujuu kuin itsestään ja kaikki onnistuu. Toisinaan sitten ei mikään.
Tämän mekon kohdalla kohdalla oli kyllä aikamoista vääntämistä, ennenkuin tästä tuli tämmönenkään vaate, jota voi kutsua edes "ihan kiva".

Harmaaruudullinen villakangas on ensinnäkin hieman paksua nuken vaatteeksi, mutta ajattelin, että talvitakkina se menisi aika hienostikin kaikkein pisimmälle nukelleni Aino Mathildalle (48 cm pitkä) Ja olisi mennytkin, ellen olisi valinnut väärää kaavaa. En halunnut alkaa tekemään paksusta kankaasta sellaista, johon tulisi paljon leikkauksia ja sitä myöten siis paljon eri kaavanosia. Silloin rakenteesta olisi tullut vielä jäykempi ja paksumpi. Niinpä leikkasin takin hieman A-linjaiseksi ja mahdollisimman yksinkertaiseksi. Sivutaskut päälleommeltuina. Takkiin tuli myös vuori ohuesta satiinista. Mutta, kun sovitin sitä Ainolle, niin eihän se istunut ollenkaan. Aino on senverran pystyrintainen ja erittäin hoikka. Takki olisi vaatinut muotolaskoksia. Vähintään rintalaskokset, jottei olisi etukappaleet töröttäneet niin hassusti.
No, ratkaisin asian niin, että sovitin takkia kaikille muillekin "tytöille" ja aluksi näytti, että se olisi kaikkein sopivin Eva Gustavalle, joten lyhensin hihat hänelle sopivaksi ja helmaakin yli 10 cm. Mutta ei, ei se sitten ollutkaan niin kiva Evalla.... viimein kokeilin sitä tälle Christinallekin. Joo, paras tällä, mutta ei takkina (hihat liian lyhyet) vaan mekkona :). No asia oli sillä ratkaistu ja kova työt ei mennyt ihan hukkaan, kun Christina sai tästä lämpimän talvimekon itselleen. Vielä kun löysin sopivan rintaliivin olkaimen tuolta varastoistani, josta tuli sopiva vyö, niin kyllä tuo ihan käypänen vaate on. Mukavat isot taskutkin, joihin voi aina jotain sujauttaa kun touhuaa ...

Niin, ompelin muuten samasta kankaasta Ainolle myöskin puolihameen, joka sekään ei onnistunut! Vaikka oli todella yksinkertainen malli. Vuorillisena myöskin sen tein ja liian jäykkä tuli, kuin kirkonkello minkä tahansa nuken päällä. Sen varmaan hävitän pois vallan. Oppirahoja joutuu maksamaan vielä näinkin vanhana ja paljon ommelleena, kun edellisistä ompeluksista on liian kauan aikaa :-D




keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Punaiset kengät ja muita asusteita

Olen viimeaikoina hurahtanut enemmän tai vähemmän taas leikkimään noiden isompien nukkieni kanssa. Toki ne ovat aika ajoin "tapetilla" myös siinä mielessä, että haaveilen tuonne ulos edelleenkin semmosta vähän suurempaa nukketaloa. Näille isommille se olisi oivallinen rakentaa, kun se ei ihan hukkuisi kasvillisuuteen pienuutensa vuoksi. No, se talo ei nyt ollut tämän postauksen pääaihe, vaan se, että samalla kun mietin tulevaa taloa, niin teen koko sakille vaatteita ja asusteita, jotta sitten aikanaan niiden kanssa voisi kuvata ulkona ja sisällä erilaisia tapahtumia ja tilanteita.

Sain eräältä kivalta nukkisystävältäni eilen postia. Ihanat punaiset kengät, jotka olivat olleet liian isot hänen omalle nukelleen ja hän lahjoitti ne sitten minulle.
 Kengät mahtuivat useammallekin minun "tytöistäni", mutta annoin ne kuitenkin Francalle, jolle ne mielestäni sopivat parhaiten.
 Franca on minun ihan ensimmäinen nukkeostokseni aikuisena.  Vuonna 2010 huusin hänet Italian Ebaylta ja olen paljon ommellut hänelle vaatteita aikanaan, mutta nyt viime vuosina hän on ollut enemmän vaan tuolla "koristeena". Johtuen varmaan siitä, että ei ole nivelletty.
Ihastuin sittemmin nivellettyinin sen vuoksi, että niitä on helpompi vaatettaa ja kuvata eri asennoissa. Saada niinku elävämmäksi.
Mutta näissä vanhemmissa vintagenukeissa on silti sitä jotain ja mulla on niitä muutama.









Näissä kuvissa on Christina Sophia. Hän on ihmeekseni nivelletty nukke, vaikka on alkujaan 70-luvulta. Eli kyllä niitä aika kauan on ollut jo vinyylistäkin valmistettuja nivellettyjä nukkeja. Tämän huusin myös Ebaylta, mutta tämä tuli mulle Englannista. Sen paremmin en tämän alkuperämaata tiedä. Että missä on esim valmistettu. Annoin hänelle aluksi nimen Stella, mutta nyt minulla on mielessä näille kaikille isommille nukeilleni yhteinen tarina ja sen myötä kaikki siihen tarinaan osallistuvat saavat uudet nimet. Stellasta tuli siis Christina Sophia. Kerron myöhemmin sitten syyt näihin nimenmuutoksiin ja muuhun, mutta tässä nyt oli tarkoitus puhua noista viime päivien ompeluksista ja asusteista.
Christina Sophia  ja Aino Mathilda (entinen Anna) saivat uudet paksut talvisukkahousut. Ompelin ne Pinterestistä löytyneillä kaavoilla omista vanhoista sukkahousuistani. Toisessa kuvassa Christinalla on Francalta lainattu paitapusero sukkiksien kanssa. Vaikka nuo kaksi nukkea ovat ihan eri malliset, niin tuo paita sopii kummasti kummallekin.
Ja sitten Jolina. Hän tulee saamaan nimen Rosa Maria siinä uudessa "näytelmässä" joka kertoo näiden nukkien elämästä, mutta tähän postaukseen hän pääsi tuon uuden alushameensa vuoksi. Tein sen vanhasta, 60-luvulta peräisin olevasta pikkulapsen alushameesta. Tuo alkuperäinen vaate kuului aikoinaan serkulleni Katriinalle ja löytyi tämän talon ulkovarastosta, pienestä pahvilaatikosta, johon tätini oli säilönyt joitakin vanhoja vauvan vaatteita yms. Alushame oli niin huonokuntoinen, ettei siitä ollut sellaisenaan enää edes koristeeksi seinälle, mutta parille nukelle siitä sai oivallisesti uudet alushameet ja näin se jatkaa elämäänsä vielä ties kuinka kauan sekin vaate.
Ompelin näiden päivien aikana vielä paljon muutakin, joista osa on vielä vaiheessakin ja kuvaan niitä sitten myöhemmin ja samalla kerron sen uuden jutun taustatarinan.