Sivut

lauantai 15. marraskuuta 2014

Harmaa ja hiljainen lauantai

Tänään on ollut varsin hiljaista ja harmaata. Ainoastaan tuolta naapurista, seinän takaa on kuulunut välillä kovaäänistä puhetta, kun siellä on ollut ilmeisesti vieraita. Ovat varsin kovaäänistä sakkia silloin, kun juttelevat innokkaasti. Kahdestaan kun ovat -ukko ja akka- ei paljon puhetta kuulu...
No, mutta niinhän on täällä meidänkin puolella. Minä joskus karjahtelen kissoille, kun hermostun, vaikkei saisi tietenkään. Sofian ja muiden nukkien kanssa keskustelen ajatuksen tasolla :)
Mitäs touhuaa Sofia tänään?
 No näyttää olevan pukeutunut tänään eri tavalla, kuin eilen. Onkohan lähdössä vaikka kauppaan, tai jotain?
Ruokailu on kuitenkin käynnissä ja onkohan tuolla taustalla olevalla työtasolla leivontatarvikkeita? Aikooko Sofia leipoa tänään jotain?
Ja mitähän hän syö? Jos menisi katsomaan vähän lähempää....
No just, spaghettia tänäänkin? Ja aikas isolta annokselta näyttää. Meinaakohan hän syödä tuon kokonaan? Enpä oikein usko. Mut noin mullekin käy aina, kun keitän spaghettia. Sitä tulee niin valtava määrä, etten ikinä jaksa syödä kaikkea ja sit laitan sen jääkaappiin ja päätän tehdä siitä jotain seuraavana päivänä, mutta yleensä se jää sinne ajelehtimaan ja lopulta se heitetään pois. Siihenkin asiaan täytyy tulla muutos. (Siis minulla itselläni, Sofia voi tehdä makarooneillaan mitä tahtoo :) )

Kurkistus Sofian "peräkammariin"... Niin, tämä ei ole oikein niinkutsutun olohuoneen näköinen huone, vaan ennemminkin juuri vähän noitten mummonmökkien peräkammarin tyylinen ja niin Sofia sen haluaakin olevan.
Siellä näyttää olevan kaksi suklaalevyä ilmestynyt pöydälle ja näyttäis vähän joulusuklailta. Ostikohan Sofia ne itse eilen töistä tullessaan,  vai saiko kenties Henryn baarin Leeviltä? Sofialla on tapana poiketa usein töitä tullessaan Henryn baarissa kahvilla, tai lasillisella viiniä ja varsinkin nyt, kun siellä on uusi komea poika töissä.



No, kyllä nämä suklaalevyt ovat ihan Sofian itsensä ostamia. Hän rakastaa joulua ja kaikenlaista jouluista koristelua ja kauniita kuvia ja näissäkin kääreissä oli niin söpöt kuvat, että Sofia osti nämä ihan sen vuoksi, vaikkei erityisemmin ole suklaan ystävä.






No kyllä se nyt siltä näyttää, että pullataikinan teko siellä on aluillaan. Mutta minnekkähän Sofia on lähtenyt, kun nämä tässä ihan yksin seisovat?
Ai, mutta siitähän näyttäis puuttuvan kananmunat. Sofia on varmaan kipaissut tuohon lähikauppaan hakemaan munia ja hiivaa, kun sitäkään ei kuvassa näy... Saapas nähdä, millaisia pullia hän saa aikaan... Vai tekeekö kakkuja?






Oikein ihanaa lauantaiehtoota kaikille, jotka sattuvat tänne eksymään. <3

Sofian kanssa päätettiin...

... että kyllä tämä blogi kestää meidän molempien sekoilut ja selitykset. :)
Eilen otin muutamia kuvia Sofiasta. Hän siellä aloitteli viikonlopun viettoaan. Siinä samalla, kun hän siivoili keittiötään päivällisen jälkeen ja minä samoin omaani, mietin, että kyllä tuo Sofia aikalailla kertoo mun omastakin elämästä ja hänen kauttaan voin myös suunnitella tätä omaa kotiani ja sen sisustusta ja sitä ruokatalouspuoltakin uuteen uskoon.
Nukketalojen rakentelu ylipäätään on tuonut perspektiiviä omaan asennoitumiseen nykyiseen elämääni ja todellisuuteeni, enkä koe sitä enää pakenemiseksi todellisuudesta, niinkuin vähän aikaa sitten. Päinvastoin, tällä hetkellä se antaa jopa innostusta oman todelllisuuden kehittämiselle.
 (Taitaa olla vähän sekavaa selitystä, joten ladataanpa vähän kuvia)
Aloitetaan perjantai-illasta, kun Sofia on tullut kotiin arkkitehtitoimistosta, jossa työskentelee. Hän on laittanut itselleen annoksen spaghettia ja nauttinut sen Jamie Oliverin peston: "Herb Italian" kera. (aivan kuten minäkin hih hih) Harmi  vain, että kuvat jäivät ottamatta, mutta...
 Ruuan jälkeen keskustelimme hieman tästä blogin pitämisestä ja tulimme siis, kuten jo mainitsinkin, siihen tulokseen, että bloggaamme täällä molemmat, niin minä, kuin Sofiakin.
Sitten Sofia alkoikin siivota keittiötään. Tiskasi kaikki astiat (toisin kuin minä, jonka eiliset tiskit kaikista hyvistä aikeista huolimatta lojuvat edelleen tuolla keittokomerossa tiskialtaassa.)
Sofia on vaihtanut työasunsa rentoihin trikoohousuihin ja pehmeään angoraneuleeseen. Jalkoihinsa hän on vetänyt aika hiljattain nukkekotikirppikseltä tilaamansa paksut ja erittäin kauniit villasukkansa.
 (tässäkin suhteessa olemme samanlaiset; villasukat pitää olla jaloissa lähes aina ja myös minulla itsellä on uudet polveen saakka ulottuvat villasukat, jotka kudoin viime viikolla, laitan ehkä myöhemmin myös niiden kuvan)
 Sofian astiakaappi on ehkä hieman korkealla, eikä hän oikein meinaa ylettyä tuonne ylähyllylle laittamaan lautasia, vaikka on noussut varpailleen... ehkä hän tarvitsisi taloustikkaat.
Se onkin seuraavana työlistalla, mitä pitää tehdä Sofian taloon.
 Keittiössä on myös monta muutakin "puutetta" vielä, mutta nyt, kun taas sain innostuksen päälle, niin eiköhän niitä asioita ala tippumaan, niin Sofialle, kuin minulle itsellenikin. Itse sainkin jo mieleiseni ruokapöydän hiljattain hankituksi ja olenkin vähän miettinyt, että haluaisin tehdä niistä pienoismallit myös Sofian mittakaavassa, mutta tää talo vain on vähän liian pieni. Ei taida oikein mahtua minnekään.



 Jahas. Sofia onkin saanut taloustyöt tehtyä ja on mennyt makuuhuoneen sängylle lukemaan naistenlehteä. Taitaa olla jo vähän vanha numero, mutta ehkä hänellä on niin kiireistä aikaa töissä, ettei ole ehtinyt tuota lehteä kokonaan lukea...
Myös täällä makkarissa olisi paljon stailattavaa vielä.

Niin kului perjantai-ilta. Illan lopuksi minä katselin vielä telkusta Big Brotherin finaalijakson. Sofialla ei ole vielä telkkaria, joten hän lueskeli jonkin aikaa, meni sitten suihkuun ja nukkumaan. Katsotaan mitä tämä viikonloppu vielä tuo tullessaan meille molemmille.
Mukavaa viikonloppua myös teille muille! <3

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Sofia laittaa olohuonettaan

Sofia on nukkunut hyvin ensimmäisen yön uudessa kodissaan ja nyt hän jo innokkaana on alakerrassa laittamassa olohuonetta kuntoon.
Huoneen peräseinällä on Sannan ja Peterin jättämät maalaukset, jotka vasta vähän aikaa sitten kehystettiin (nukkekotikirppikseltä ostetut kehykset ja taidekuvat tauluina)  
Seinän tapetti ei oikein miellytä Sofiaa ja hän aikookin tapetoida sen uudelleen ja ehkä muutkin seinät, vaikka niiden tapetti kyllä miellyttää Sofian silmää, mutta sitä ei ole yhtään jäljellä, niin että saisi tuon peräseinäkin samanlaiseksi. Taulut Sofia päättää pitää seinällään niin kauan, kunnes Sanna ja Peter palaavat afrikanmatkaltaan ja perustavat uuden kodin ja hakevat taulunsa pois.
No niin, nyt on ruokapöytä ja tuolitkin roudattu pihalta kontista sisään, putsattu ja tuotu tähän pikkuruisen olohuoneen keskelle. Yläkerran keittiössä ei ole tilaa näin isolle ruokapöydälle ja kun se keittiön viereinen ruokailuhuonekin on nyt Sofian makuuhuoneena, niin ainoa paikka kunnon ruokapöydälle on tässä. Tämä sijoittuu olohuoneen ikkunan eteen, joten siinä on mukava istua ystävien kanssa syömässä ja samalla katsella pihamaalle. Talon piha-alue ja puutarha kun sijoittuvat kadun puolelle, niin kadun tapahtumia voi myös seurailla tämän pöydän ääressä.
 .... ja mihinkäs sitten seuraavaksi? Vai pitäisikö laittaa välillä kahvia ja tuumailla vähän... ?
Sofia miettii ja katselee ympärilleen. Kyllä tästä tulee soma, hän ajattelee. En todellakaan tarvitse tämän suurempaa taloa. Jos joskus perustan perheen, niin se on sitten sen ajan murhe ja sitten katsotaan tilanne uudelleen, mutta niinkauan, kuin olen sinkku, tämä on juuri sellainen koti -tai tästä tulee juuri sellainen, josta pidän.
Tänne sopii tuoda mummolta perittyjä sohvatyynyn päällisiä, jotka Serafina-mummo on omin käsin kirjaillut ja virkannut kauan sitten ja joita Sofia on säilyttänyt aarteenaan.
 Kahvittelutauon jälkeen homma jatkuu. Sofia on pyyhkinyt pölyt kirjahyllyistä, jotka vielä ammottavat tyhjyyttään, kun kaikki kirjat ovat vielä laatikoissaan. Ne ehtii purkaa myöhemminkin -olletikkin, jos tulee vielä mieleen siirrellä tuota kirjahyllyäkin...
Huone alkaa kuitenkin hahmottua pikkuhiljaa.
Suuri virkattu puuvillamatto lattialla on myöskin Sannan peruja, mutta Sanna on luvannut, että Sofia saa sen pitää ihan omanaan.
Kirjahyllyn yläpuolella on mukavasti tilaa tauluille ja ehkäpä Sofia hommaa myös telkkarin myöhemmin, niin sekin pitää jotenkin tähän sitten sovittaa... Hyllyn päällä on myös matkamuistonukke espanjasta. Sen Sofia sai aikanaan Henrikiltä tuliaisina, kun tämä oli ollut opintomatkalla Espanjassa.
-Siitäkin on niin kauan jo ... huokaa Sofia.
-Mitähän sille Henkalle nyt kuuluu? Hyvin se varmaan siellä pohjoisessa viihtyy... tosi hyvä, että se lähti luomaan omaa uraansa. Ei siitä olisi mitään tullut, että se olisi jäänyt tänne suremaan sitä mun Sandra siskoani, joka löysi toisen miehen... ja mitähän niillekin kuuluu sinne italiaan? On se vaan niin kummallista tämä elämä... mikään ei ole pysyvää. Ei elämäkään. Sekin loppuu joskus ja siksi pitääkin elää niin, että tuntee eläneensä eikä vain olleensa olemassa...
Näine mietteineen Sofia jatkaa kotinsa laittoa ja vähä vähältä hänen intonsa kasvaa lisää.
Tavarat tuntuvat asettuvan paikoilleen paremmin kuin hyvin. Eikä tässä mitään kiirettä ole minkään kanssa. Kyllähän näitä tänne asettelee aina iltaisin töidenkin jälkeen.
Nyt on sunnuntai ja hyvää aikaa puuhastella koko päivän, mutta huomenna on taas työpäivä ja Sofian ajatukset alkavat vähitellen siirtyä jo työpaikalle ja siihen, mitä vaatteita aamulla laittaisi töihin päälleen. Pitää varmaan lähteä pian availemaan matkalaukkujakin ja laittamaan vaatteita yläkerran komeroon ja silittää huomiset työvaatteet, jotka varmasti ovat rypyssä oltuaan pari vuorokautta jo matkalaukuissa.
Mutta vielä jää Sofia hetkeksi katsomaan seinässä olevaa valokuvaa. Siinä on hänen isoisänsä Wilhelm metsästyskoiransa sylissään ja vierellä seisoo tytär Ellen, Sofian äiti, joka on kuvanottohetkellä 8 vuotias.
"Taata" on jo kuollut ja mummo myös, mutta äiti elää vielä ja asuu kaukana täältä. Pitäisi käydä sielläkin taas, miettii Sofia. Vaikkei hänellä ole koskaan ollut mitenkään läheinen suhde äitinsä kanssa, hänestä tuntuu kuitenkin hieman pahalta, että äiti asuu yksin siellä kaukana eikä ketään läheisiä ole enää siinä lähellä. Mutta itsepäisesti äiti vain haluaa pysytellä siellä.

Tämän päivän puuhat olohuoneen hyväksi on nyt tehty ja tässä vielä muutama kuva siitä, millaista siellä on nyt. Tilanne muuttuu vielä pikkuhiljaa, kun ehkä vaihdan nuo tapetit ja sitten tuo "uuni" tuossa oikealla on vasta hahmotelma myös. Se on karamellipurkki. Ovaalin muotoinen ja siitä ehkä saisi kivan "taiteellisen" pönttöuunin tähän huoneeseen, mutta se jää nyt sitten nähtäväksi että saanko sen onnistumaan. 





lauantai 1. marraskuuta 2014

Ja sitten TALO taas herää eloon!

Joo, kyllä. Kaappitaloa voi alkaa kutsumaan TALOKSI isoilla kirjaimilla. Niin paljon sen seinien sisäpuolelle on mahtunut elämää ja muutoksia. Talo on nähnyt monta elämäntarinaa ja kuullut monet itkut ja naurut. Sen seiniä on porattu ja sahattu ja vasaroitu ja liimailtu. Kaiken tämä talovanhus on kestänyt kuin mi... kuin TALO.
Nyt tämä talo ottaa suojiinsa Sofian. Monissa tuulissa seilanneen naisihmisen. Sofia on itsekin vähän niinkuin tämä talo; paljon nähnyt (vaikkei Sofia vielä niin kovin vanha olekaan) ja kaikenlaista kuullut ja itkenyt ja nauranut ja viimein tavallaan seestynyt.
Sofia tulee rakastamaan tätä pikkutaloa ja sen pientä puutarhaa paljon. Hän ei halua talosta yhtään modernia valkoista laboratoriota, vaan siellä pitää kukkia elämän värit ja pehmeät materiaalit ja sen pitää olla kuin suojaisa pesä pikku oravalle, joksi Sofia joskus itsensä tuntee. Täältä hän haluaa saada suojaa ja tänne hän haluaa tuoda suojaan välillä ystävänsäkin ja jakaa heidän kanssaan hetket. Niin onnen, kuin surunkin.

Åströmit ovat siis lähteneet ja on Sofian aika alkaa laittamaan kotiaan. Jotain uutta, jotain vanhaa jne...
Ihan kaikkein ensimmäiseksi Sofia laittaa makuuhuoneen kuntoon. Tai siihen kuntoon, mihin sen nyt ihan aluksi saa, että siinä voi nukkua ja alkaa sitten ikäänkuin talon sisältäpäin suunnitella tulevaa.
Sänky on tuotu ja se sopi juuri ja juuri tämän huoneen nurkkaukseen, huoneen, joka oli Sannalla ruokailutilana, mutta nyt Sofia perustaa tähän soman pesän nukkumista varten. Huoneessa oli sopivasti iso komero, josta Sofia tekee itselleen vaatehuoneen. Iina on ollut auttamassa Sofiaa huonekalujen siirtelyssä ja nyt tytöt ovat heittäytyneet Sofian sängylle lepäämään ja suunnittelemaan seuraavia siirtoja.
 -Aiotko muuten pitää tuon Sannan jättämän oranssin lipaston tuossa? Kysyy Iina Sannalta.
-En tiedä vieä... ehkä... tai sitten hommaan siihen sellasen antiikkisen kampauspöydän. Sellaisesta olen haaveillut kauan. Mutta niinkauan, kun löydän just mieleiseni, tuo kaappi saa olla tuossa.
-Aioin muuten ensin vaihtaa nämä leopardikuvioiset tekstiilitkin ihan toisenlaisiksi, mutta nyt, kun muutankin tänne, nämä sopivat mielestäni aika mainiosti näiden tummien graafisten tapettien kanssa, vai mitä mieltä olet Iina?
-Olen aivan samaa mieltä. Älä missään nimessä vaihda näitä nyt. Jos joskus haluat tapetoida uudelleen, niin sitten valitset jotain uuden tyylin mukaista, mutta nyt tämä on just eikä melkein! 
Sinne jäivät tytöt suunnittelemaan ja huomenna palataan katsomaan, miten Sofian koti edistyy. Sen tiedän, että olohuonettakin siellä on jo muokattu, mutta näytetään kuvat vasta huomenna :)

Talo hiljenee hetkeksi

Jossain päin maailmaa laitetaan dieetit vaihtoon.
Bulevard de la Madeleinella vaihdellaan asuntoja.
Sofia, joka aloitti suurin elkein suunnittelemaan uutta isoa taloa itselleen ja muutamalle kaverilleenkin, saikin hurjan idean.
Kaappitalossa asuva Sanna oli muutaman kerran sanonut Sofialle olevansa tälle kateellinen, kun tämä saa suuren kauniin kodin ja hän koettaa sovittaa ison porukkansa tähän pikkutaloon. Silloin kun Sanna muutti Ranskasta takaisin kotimaahan ja tähän Sandran vanhaan taloon, hän luuli sen riittävän itselleen ja tytöilleen jopa loppuelämäksi. Mutta nyt on tilanne aivan toinen. Perhe on kasvanut kahdella hengellä Sannan mennessä naimisiin Peter Åströmin kanssa ja kun heille vielä siunaantui melko pian tuo ihana pikkuinen Patrick poikakin, jonka Peter löysi sairaalan pihalta.
Niin, heitä on nyt viisi tässä pienessä talossa ja kaksostytöt tarvitsevat pian molemmat omaa huonetta, eikä Patrickillakaan ole mitään mahdollisuutta saada tässä talossa minkäänlaista omaa soppea sitten kun kasvaa vauva-ajasta ohi.
Niinpä Sofia ehdottaakin eräänä kauniina päivänä ollessaan taas Sannan luona kahvittelemassa, että mitäpä, jos hän suunnittelisikin siihen tulevaan taloon kunnon perheasunnon Åströmeille? Hän itse voisi muuttaa tänne Sannan kotiin, koska hän on jotenkin ihastunut tähän vanhanaikaiseen pikkutaloon ja voisi helposti stailaamalla saada tästä itselleen kauniin kodin. Täällähän on tuo kylpyhuonekin laitettu juuri hiljattain ja se on vallan ihastuttava. Sofia pitää lisäksi paljon Sannan vanhanaikaisen tyylisestä keittiöstä ja olohuoneesta ja on jo sielunsa silmin sisustanut sitä vielä enemmän vanhahtavan suuntaisesti....
Sanna menee aluksi aivan sanattomaksi ehdotuksen kuullessaan, mutta sitten hän ilahtuu ja innostuu valtavasti. -Miten hieno idea! Ja tiedätkö, kun meille on tarjottu juuri muutaman kuukauden mittaista -tai siis Peterille on tarjottu- pestiä afrikkaan! Johonkin terveysprojektiin ja olemme sitä paljon pohtineet ja tekisi niin mieli lähteä hetkeksi keräämään kokemuksia ja nyt kun nuo lapsetkin on vielä alle kouluikäisiä. Tai no, onhan kaksoset jo esikoulussa, mutta he voisivat mennä isälleen ranskaan ja käydä siellä esikouluvuotensa loppuun, niin minä ja vauva voisimme vain olla sitten Peterin "vaivoina" siellä afrikassa... siis ajattelen nyt sitä, että sillä välin se talo varmaan valmistuu täällä ja sinä voisit ottaa jo tämän talon itsellesi melko nopeasti? Oi, tämä on hieno suunnitelma!

Ja niinpä siinä sitten kävikin, että Peter, Sanna ja pikkuinen Patrick lähtivät puoleksi vuodeksi Tansaniaan ja kaksoset Pia ja Petra innoissaan isän luo Ranskaan ja jälleen Bulevard de la Madeleinen vanhin ja erikoisin taloratkaisu (kaappitalo) hiljeni hetkeksi. Syysruoho rehotti hetken pihamaalla ja lehdet kieppuivat haravoimattomina tuulessa. Grillikin oli jäänyt vahingossa takapihalle niille sijoilleen, missä viimeiset illanistujaiset pidettiin silloin, kun Yannis oli murheen murtamana miekkosena poikennut taloon.... Kaikki oli hiljaista ja talo ikäänkuin pidätti henkeään odottaen jotakin....

Suurin osa tavaroista on jäänyt taloon ja näyttääpä Peter unohtaneen yhden Sannalle hankkimansa joululahjankin keittiön työpöydälle... Joululahjan? Onpas hän ollut ajoissa liikkeellä ... mutta ehkä hän ajatteli, ettei siellä Tansaniassa sitten ehdi lahjaostoksille, kun on työkiireet ja kaikki...








(Sain viimein aikaan sen, että korjautin tulostimeni ja nyt on niin kiva tulostella kaikkia kivoja printtejä, joita olen netissä bongaillut. Tuokin lahjakassi on yksi niitä.)