Sivut

tiistai 30. syyskuuta 2014

Mukavia uutisia

Tiistai aamu. Aurinko on jo noussut ja paistaa kirkkaasti Sofian mökin ikkunasta suoraan silmiin. Ohhoh, onko kello jo noin paljon? Kylläpä tulikin nukuttua. Sofia katsoo lämpömittaria ulkona; vain 3 astetta lämmintä, mutta kirkas on auringonpaiste. Sofia päättää mennä kuitenkin heti aamukahvin jälkeen keräämään yrttejä kasvimaalta pois, ennenkuin tulee pakkaset ja kaikki jäätyy. Hän levittelee niitä kuivumaan lattialle lakanan päälle. Huoneeseen tulee hieno yrttien tuoksu ja Sofia haaveilee jo talvisista takkailloista kuuman omilla yrteillään maustetun ruuan ja hyvien ystävien kera.
 Siinä on Saksankirveliä, Lipstikkaa, Rosmariinia, Persiljaa, Sitruunamelissaa, Salviaa ja vähän myös krassin lehtiä, joita Sofia aikoo tänään syödä salaattinsa seassa.
Kesken yrttien levityksen Sofian puhelin soi ja hän hypähtää heti jännittyneenä ylös. Olisikohan se sieltä? Ja sieltähän se on. Arkkitehtitoimisto "Selin&Son" :sta soitetaan ja kerrotaan, että Sofia on tullut valituksi vapaaseen arkkitehdin paikkaan. Työ alkaisi kahden viikon kuluttua messumatkalla Saksaan. Sitä ennen Sofia voisi tehdä pientä tutustumistyötä tulevaan työpaikkaansa netin kautta ja myös käymällä halutessaan paikan päällä tutustumassa. Chelsea voisi opastaa talon paikat ja muut käytännön asiat ja niin -Sofia voisi myös tulla sisutamaan oman työhuoneensa kuntoon etukäteen niin halutessaan. Lopuksi häntä onnitellaan ja toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi tiimiin.
-JIPPII WOW WOW WOW -Huutaa Sofia täyttä kurkkua puhelun loputtua. Hän tanssii ympäri mökkiä ja seisahtuu sitten niille sijoilleen. -Herranjumala! Heti Saksaan työmatkalle! Huh! Nyt täytyy panna töpinäksi ja hommata uusi matkalaukku ja vähän uusia vaatteitakin... ja ... ja ... ja...
Sitten Sofia heittäytyy sängylle, joka on edelleen vailla petivaatteita ja sitä uutta  sijauspatjaa... sekin piti tilata netissä, mutta jääköön nyt kaikki hetkeksi... Sofia alkaa unelmoimaan kaikesta suuresta ja hienosta mitä tulevaisuus nyt lupaa hänelle. Kyllä tuli jo elettyäkin erakkona täällä mummon vanhassa mökissä, joka on kyllä edelleen rakas paikka ja Sofia päättää, että tänne hän tulee aina, kun on vaikeaa tai tarvitsee olla yksin....

Iltapäivällä...
Sofia herää joskus iltapäivän puolella haaveistaan ja päättää lähteä ihan äkkiseltään käymään kylän kirppiksellä katsomassa, josko siellä olisi mitään hänelle sopivaa tulevaa kotia ajatellen.
-Hmm, tässähän on vaikka mitä...  mitäs tuo pöytä kaikkien näiden tavaroiden alla? Olisikohan siitä...? Ja tuo mattokin näyttää kyllä aika hyvältä, ei ole paljon kyllä ollut käytössä... ei se sinne kaupunkikotiin sitten, mutta jos tänne mökille tuosta uusi matto... Sofia puntaroi tavaroita ajatuksissaan ja lopulta hän päättääkin ostaa tuon tummanruskean, jonkun kotipuusepän tekemän pöydän ja maton. Tyynyt saivat myös lopulta lähteä mukaan, vaikkei Sofia nyt oikein tiennyt, mihin niitä ensihätään käyttäisi. Mutta kun ne oli melkein ilmaisia ja siistejäkin.
Lopulta Sofia löysi vielä vanhan hienon tarjottimenkin, sekä sinikuvioisen posliiniastiaston, samanlaisen, kuin Sannallakin oli näyttänyt olevan. Sanna oli kertonut hänelle, että on saanut ne mummonsa perintönä ja kyllä nämä aika vanhoilta näyttivät nämäkin -jonkun mummon tavaroita nämäkin varmaan olivat. Sukulaiset tuoneet kirpparille, kun mummo on kuollut, eikä kukaan ole näitä halunnut ottaa. Sofia huokaa. Sellaista se on. Mutta kun tavarat ovat kotona hän on iloinen. Nyt tuntuu siltä, että voisi pikkuhiljaa sittenkin ruveta piirtämään sitä omaa tulevaa taloa. Ja heti huomenissa pitää ottaa selville, että onko se Henrikin näyttämä tontti edelleen myynnissä ja millä hinnalla sen saisi.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Työpaikkahaastattelu

Jo aamun säätilanne lupaili hyvää päivää. Sofia heräsi varhain, hieman huonosti nukutun yön jälkeen. Tällaiset tilanteet elämässä, kun ollaan täysin uuden suunnan edessä, pakkaa aina jonkin verran jännittämään.
Nopeasti hörpätyn aamukahvin jälkeen Sofia kokoaa petinsä Sannan ruokailuhuoneen vierassohvalta ja toivoo, ettei enää tarvitsisi nukkua yhtäkään yötä tässä lyhessä sohvassa. Sitten hän käy suihkussa, ennekuin muu talonväki herää ja tulee ruuhkaa kylpyhuoneeseen. Juuri kun Sofia on valmiina lähtöön (todella turhankin aikaisin, mutta päättää poiketa vielä Henryn baarissa juomassa toisen kupin kahvia ja rauhoittumassa ennen työhaastattelua) Sanna kömpii unisena häntä vastaan eteisessä, on menossa keittiötä kohden keittämään aamukahvia itselleen jotta heräisi kunnolla laittamaan aamupalaa myös lapsille.
-Oletko sinä nyt jo lähdössä? Ihmettelee Sanna Sofian lähtöä.
-Joo, mä meen vielä juomaan kupposen kaffia Henrylle ja luen siellä sanomalehden, lähtee vähän tää jännitys pois. Sofia hymyilee vähän väkinäisesti.
-Toivota mulle onnea, please!
-No tottakai toivotan ja tästä saat vielä onnenpotkunkin peffalles, Nauraa Sanna ja potkaisee Sofiaa takamuksille ja sitten Sofia jo onkin ulkona.

Myöhemmin....
Sofian haastattelu on ohi. Hän kävelee kadulla ja käy mielessään uudelleen läpi koko tilanteen. Kaikki meni hänen mielestään hyvin, mutta eiväthän ne sitä siinä heti päätä... sanoivat, että otetaan yhteyttä jos tulen valituksi... tai siis joka tapauksessa ilmoittavat, tulinko valituksi vai en. Toimisto oli hieno. Juuri sellainen, jossa Sofia mielellään työskentelisi. Pääarkkitehdin sihteeri oli myös mukavan tuntuinen nuori nainen, esitteli itsensäkin. Chelsea, kun Sofia odotti odotusaulassa, jossa tämä Chelsea työskenteli pöytänsä takana. Juttelikin Sofian kanssa muutaman sanan... kiva fiilis jäi kaikenkaikkiaan...
Sofia päättää hypätä bussiin ja ajaa kotiin maalle, puutarhamökille. Rauhoittua kunnolla ja tehdä suunnitelmia sensijaan, että lähtisi nyt päätäpahkaa katselemaan niitä vuokrattavia asuntoja. Eihän se työpaikkakaan vielä ihan varma ole, vaikka jotenkin Sofiasta kyllä tuntuu, että hän saa sen.
Kotona...
Sofia alkaa miettimään, mitä huonekaluja hänellä olisi sellaisia, joita voisi viedä sinne kaupunkiasuntoon sitten. Sänky nyt ainakin on ihan must, tuumii hän mietteissään, Hän purkaa kaikki petivehkeet sängystä ja katselee sitä "sillä silmällä". -Kyllä, tämä on vielä ihan hyvä sänky. Tässä on niin hyvä nukkuakin. Uusi sijauspatja vain täytyy käydä ostamassa... tai taidankin tilata sen heti netin kautta ja sitten pitää hankkia myös uudet lakanat ja päiväpeitto. Ne pitää hommata vasta sitten, kun tiedän, millaista siellä uudessa kodissa muuten tulee olemaan... mutta tämä sängyn runko on kyllä ihan hyvä sinnekin. Ja tuo vaaleanvihreä vaatekaappi, se tulee kyllä mukaan. Sofia innostuu oikein ja käy seuraavaksi hakemassa varastosta vanhan pienen rahin, jota on aikonut kunnostaa jo pitkään kampausjakkaraksi, mutta ei vain ole saanut aikaiseksi. Nyt hän tuo sen sisään ja kokeilee istua siinä (tyyny takapuolen alla, koska rahissa ei vielä ole sitä toppausta istuimessa) -Jep, tästä tulee minulle kiva rahi sinne uuteen kotiin. Kivan näköinen kangas vain ja vähän toppausta pintaan niin se on siinä!

Sitten soi puhelin. Sanna soittaa ja ihmettelee missä Sofia on, kun ei ole palannut työhaastattelusta vieläkään. Sofia on vallan unohtanut ilmoittaa Sannalle, että hän ei enää yövykään Sannalla, vaan halusi tulla omalle mökilleen. Sofia pahoittelee tilannetta ja sanoo, että on ollut vähän poissaoleva koko päivän haastattelun jälkeen, mutta on nyt niin innoissaan kaikesta uudesta tulevasta, mitä odottaa, että ei  osaa oikein ajatella loogisesti edes. Hetken juteltuaan vielä Sannan kanssa, Sofia lähtee ulos hakemaan kasvimaaltaan päivällistarvikkeita ja keittää oikein ihanan kasviskeiton jota nautiskelee tuoreen patongin kanssa, jonka sentään muisti kaupungista ostaa tullessaan, samoin kuin palan hyvää juustoa ja pullon viiniä. Ja niin tämä jännittävä päivä päättyy Sofian istuessa pienessä mökissään TV:tä katsellen, nauttien lasillisen viiniä ja palan juustoa siinä samalla. Hän on onnellinen.  
Ps. Tuo "rahi" on erään pikkutalon (1:16) ruokapöytä. Vinkiksi vain muillekin, joilla on myös barbeja ja ylimääräisiä kömpelöitä puuhuonekaluja mittakaavassa 1:16 tai 1:12, niin niistä voi saad barbikokoon just tällasia raheja tms pienempää tarviketta. 

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Sunnuntain iltapäivällä...

Sofiaa jännittää niin huominen työpaikkahaastattelu, että hän päättää lähteä iltapäivällä vähän ulos kävelemään ja keräämään ajatuksiaan. Aurinkokin paistaa niin kirkkaasti ja kauniisti vielä, vaikka Syyskuu vaihtuu jo kohta Lokakuuksi. Ensiviikolla on luvattu jo kylmenevää...
Sofia asuu nyt tilapäisesti muutaman päivän Sannan luona, vaikka siellä ahdasta onkin, mutta hän ei halua kulkea maalle puutarhamökilleen nyt, kun on tuo työpaikkakin hakusessa ja se asunto.
Sanna lainaa Sofialle uutta valkoista huopajakkuaan ja hattuaan tämän lähtiessä kävelylle, kun Sofialla ei ole mukana muuta, kuin oma pitkä takkinsa ja se tuntuu nyt vähän olevan liikaa ja epäsopivakin.
 -Nämähän sopivat minullekin kuin valetut! Huudahtaa Sofia saatuaan Sannan jakun ja hatun päälleen.
-Taidanpa käydä ostamassa samanlaiset, mutta eri väriset tietysti. Olikos niitä muissa väreissä siellä, mistä ostit, Sanna?
-Olihan niitä useissa väreissä. Sopii tosiaan sullekin, mene vain ostamaan jos haluat, en pane pahakseni, eikä me niin paljon yhdessä kuljeta, että meitä alettais tekstiilikaksosiksi puhuttelemaan. Vastaa Sanna ja sitten Sofia lähtee ulos.
Hän ei halua seuraa, vaan mennä yksin selvittelemään ajatuksiaan. Hän miettiin niin tulevaa työtäänkin, kuin asuntoakin. Voisihan sieltä puutarhamökiltäkin kulkea töissä, jos hankkisi auton, mutta kun sitäkään en halua tehdä, hän funtsailee.








 Henrikin eilinen ehdotuskin polttelee mielen päällä; jospa sitä todellakin rakentaisi oman talon itse. Tai siis suunnittelisi ja sitten rakennuttaisi. Onhan hän arkkitehti, kyllä se häneltä sujuisi...
Ilma on raikas ja kaunis. Sofia suuntaa kulkunsa puistoon. Siellä on aina niin rauhallista ja kaunista. Lakastuneita lehtiä on jo vähän lennellyt puista alas ja ne värittävät hauskasti nurmikoita ja polkuja.
Entäpä jos sittenkin vain vuokraisin jostain aluksi itselleni jonkin pienen yksiön, tai huoneen? Hän pohdiskelee kävellessään... minunhan pitää -siis jos saan sen työpaikan huomenna- panostaa työhönikin aluksi paljon enemmän, kuin sitten myöhemmin, kun olen oppinut talon tavoille... ei ole ehkä järkeä alkaa montaa uutta isoa asiaa samanaikaisesti.

Niin hän päättääkin tehdä ja heti helpottaa ahdistus. Hän päättää, että heti sen jälkeen, kun työpaikka on varma, hän lähtee kiertämään katselemassa vapaita vuokrahuoneita ja asuu hetken aikaa ihan vaatimattomasti ja tekee suunnitelmat rauhassa valmiiksi.



















Iloisena Sofia jatkaa kävelylenkkiään puistossa. Kuunnellen, kuinka jokin lintukin vielä visertelee jossain puiden lehvistöissä... eikös ne jo tähän aikaan ala olla aika hiljaisia? Ja osa matkannut jo lämpimiin maihinkin?
Pian Sofia huomaakin jo olevansa jälleen Madeleinella ja Sannan talon pihassa. Hän on nyt hyvällä mielellä ottamassa huomista vastaan.


Sunnuntain saavutuksia

Olen koko ikisen päivän istunut sisällä ja miettinyt tätä katuani ja sen taloja ja asukkaita. Tai no, en ole istunut koko aikaa, läheskään, Olen myös teputtanut ympäri ämpäri tätä pientä 47 neliön kaksiotani ja etsinyt Sofian vaatteita! Nyt olis tarvittu askelmittaria mittaamaan, kuinka monta kilometriä tuli käveltyä täällä sisällä. Eikä niitä vaatteita löytynyt. en voi käsittää, mihin olen sellaisen läjän vaatteita hukannut. Vaikkakin ne on pienempiä, kuin omani, niin ei suinkaan näkymättömiä -paitsi että nyt ovat, kun niitä ei näy.
Se siitä, mutta jotain uuttakin sentään syntyi. Samalla, kun mietin Sofian elämää ja asuntopulmia ja sitä, että haluaisikohan Sofia aloittaa ihan oman blogin pitämisen vai kenties oman facebook sivun, niin olen väsännyt hänelle uuden nahkahameen ja kaksi laukkua.

Sofia on koulutukseltaan arkkitehti ja hänellä on huomenna työhaastattelu eräässä arkkitehtitoimistossa. Jos Sofia saa paikan, niin täytyyhän hänellä olla edustava vaatevarasto, eli lisää on tulossa :)
Niin, mistäs tuo arkkitehtijuttu tähän nyt tupsahti.
No, ans ku mä kerron...  tein itse testin netissä ja sain tulokseksi, että olisin arkkitehti ja siitä muistui mieleeni, että oikeissakin ammatinvalintatesteissä se on ollut yksi varteenotettavimmista vaihtoehdoista itselleni, vaikkakaan en oikeasti ole mitään sinnepäinkään.... mutta halusin yhtäkkiä ottaa sen tähän tarinaan mukaan, varsinkin kun Sofia nyt suunnittelee omaa tulevaa kotiaan, että minkälainen se olisi ja tekisikö sen itse, vai mikä asumismuoto tulisi kyseeseen.
Mutta asiaan.
Olisikohan jo aika esitellä ne tämän päivän saavutukset :) Tässäpä nämä:
Olen löytänyt Pinterestistä monia todella kivoja kaavoja sekä vaatteisiin, kenkiin, hattuihin, että laukkuihin. Ja vieläpä suurin osa vanhoja, 60- ja 70- luvun kaavoja, jotka ovat ihan nappiin Sofian tyyliin. Tänään tein tosiaan kaksi laukkua ja hameen. Etualalla olve musta olkalaukku on keinonahkaa, mutta Sofian käsivarrella oleva ruskea on aitoa nahkaa, josta laitoin sen pintanahkapuolen sisäänpäin ja mokkaisen puolen päällepäin. Näin tuli samalla kaavalla kaksi vähän erilaista laukkua ja myöhemmin aion tehdä vielä muunneltuja malleja samalla kaavalla.


Hame on myös keinonahkaa ja erittäin helppo toteuttaa yhdellä kaavanosalla.

Kelpaisikohan tämä asu huomenna työhaastatteluun, vai onko hame liian lyhyt ja provosoiva? Miettii Sofia. 

Hei, löytyi kuitenkin pussillinen viimetalvisia neuleita! Onneksi, sillä ilmat alkavat olla aika viileitä jo. Tämä neuletakki on osa neuleiden sarjaa samasta langasta. Settiin kuuluu hameita ja yksi leninkikin ja kaikkia voi yhdistellä keskenään.
Nyt menen miettimään että miten Sofia tästä jatkaa, aloittaako oman facebook sivun, vai jääkö tänne kertoilemaan tarinoitaan ja olemaan osa Bulevard de la Madeleinen yhteisöä. Huomenna se kuullaan, samoin kuin se, että saiko hän työpaikan. :) See You soon!

lauantai 27. syyskuuta 2014

Sofia muuttaa Boulevard de la Madeleinelle

Sofia on rakkain "barbimaailman" nukeistani. Sen kanssa tuli seikkailtua monta seikkailua jo Vaasan aikoinani. Sofialla oli pieni romanssikin siellä yhtenä kuumana kesänä näissäkin kuvissa esiintyvän Henrikin kanssa. Sittemmin heidän tiensä tosin erkanivat, kun Henrik menikin naimisiin Sandran kanssa ja Sofia keskittyi mallin uraansa. Nyt Sofia on siis etsimässä asuntoa Boulevard de la Madeleinelta. Hän on asunut viimeaikoina maalla, pienessä siirtolapuutarhamökissä., mutta haluaa nyt oikean kodin itselleen kaupungista. Vähän isomman, kuin siirtolapuutarhamökki. Vielä ei ole oikein hahmottunut, (minulle) että millaisen kodin Sofia haluaa, mutta sen ainakin jo tiedän hänestä, että hän tykkää vintagesta, erityisesti 60-luku on hänelle mieleen. Niinpä hän kiertelee paljon kirppiksiä ja vanhojen tavaroiden kauppoja ja aikoo tehdä kaikki hankintansa uutta kotia varten niistä. Hän on maalla asuessaan tullut hyvin tietoiseksi maailman tilasta ja haluaa toimia mahdollisimman ekologisesti, mutta tyylistä tinkimättä kuitenkaan. Kesäisin hän edelleen viettää aikaa mökillään viljellen kaikenlaista ja kuunnellen lintujen laulua. Myös talvipesältään hän toivoo jotain samanhenkisyyttä. Katsotaan nyt sitten, mitä me pystymme Sofialle järkkäämään...
Henkka on siis lupautunut auttamaan Sofiaa uuden kodin löytämisessä. Hänelle on tullut mieleen sellainenkin vaihtoehto, että Sofia voisi rakennuttaa itse oman pikku talonsa tänne, nyt, kun täällä on pari tyhjää tonttiakin.
 -Juuri tässä esimerkiksi, missä nyt seisomme, oli aikoinaan se "Yksinäisten sydänten majatalo", mutta se paloi maan tasalle, eikä tähän ole vieläkään rakennettu mitään.
-Niin, en oikein tiedä... kun se kestää niin kauan...
-Vielä mitä, nykyään saa valmiita talopakettejakin, jotka tuodaan paikalle ja pystytetään saman tien. Sitten vain sisustamaan, naureskelee Henrik.
-No, onhan se tietysti yksi vaihtoehto...

Todellakin. Boulevard de la Madeleine on nyt muutoksen kourissa ihan konkreettisesti.  Siivosin eilen omaa kotiani ja aloitin jo pitkään mieleni pohjalla kyteneen ajatuksen rakentaa olohuoneeseeni pätkä tuota tarinoissani esiintyvää katua; "Boulevard de la Madeleinea". On ollut puute lavasteista, joissa voisi kuvata tapahtumia talojen ulkopuolella ja muutenkin haluaisin mieluusti nähdä talot "maisemassa". Niinpä olen tehnyt ajatustyötä tuon toteuttamiseksi ja eilen sitten keksin kokeilla tällaista:
Siinä se nyt olisi pieni pätkä katua, (koko olohuoneen toinen pääty, oikealla ovi takapihalle ja sitä vastapäätä vasemmalla ovi eteishalliin) Katu tekee mutkan eteisen oven kohdalla tännepäin ja vaikka se ei nyt kuvassa näy, niin kaappitalo jää tuohon vasemmalle mutkaan)
Tuo korkeampi osa, mäki, on makuuhuoneesta raahaamani vanha lastulevypiironki, joka on siis takaperin tuossa. Piirongin laatikot eivät enää menneet kunnolla kiinni, vaan lonksahtelivat pois paikoiltaan joten olin ne jo hävittänyt kokonaan ja aikomus oli tehdä tästä talo. Mutta nyt en haluakaan sitä, koska en halunnut, että alimmat huoneet ovat ihan lattian tasossa. Joten siitä tuli kukkula Madeleinelle. Kukkulan päällä on tuo pikkutalo, josta en myöskään ole tarinoinut iäisyyksiin enkä edes tehnyt sille mitään iäisyyksiin, mutta talven mittaan siihenkin muuttaa uudelleen sen alunperinkin ostaneet Lundit (Lundby isovanhemmat) Koska minulla ei vielä ole mitään 1:16 kalusteita niin jätän suosiolla tuon talon rakentelun myöhemmälle. Julkisivua olen aloittanut, kuten kuvasta näkyy, mutta sekin on jäänyt kesken sen vuoksi, että bambutapletit ovat loppu toistaiseksi. 
Niin, siis älkää ihmetelkö tuota rumaa kovalevytaustaa tuossa "kukkulassa" siihen tulee "seinämaalaus" eli maalaan siihen puistomaiseman, jossa polku nousee tuonne kadulle.... tai jotain sen suuntaista. Mutta, se tyhjä tontti, jota Henrik nyt esittelee Sofialle (Tai siitäkin pitää kyllä tehdä parempi postaus, kun saan tuon enemmän maisemoitua... ja vietyä pois nuo sängyn ja kaapin, jotka on siis Sofian tulevia huonekaluja kenties.) Elikkäs, otetaas uusiksi: eli Sofian uuden kodin pitäisi mahtua tuohon väliin, joka jää Lundien talon ja mun olohuoneen seinän väliin. Siinä ei ole kyllä paljonkaan tilaa, kun tuo kujakin pitäisi säilyttää ja siihen saada tuo puu jotenkin "istutettua". Mutta minulla onkin mielessä jo eräänlainen tornimainen talo -jos Sofia sit vaan hyväksyy sen. Ja hurja into tehdä tuohon maisemaa... talojen taakse tulee maisemaa myöskin... sen näette aikanaan jne.
Kaikenkaikkiaan aion nyt keskittyä tähän projektiin, tietysti myös Helenan talon jatkamiseen, siitäkin puuttuu etuseinä kokonaan ja talon ulkovuoraus ja katon päällys jne. Onhan nuo kaikki talot kuitenkin samalla kadulla, joten niitä rakennellaan vähän vuorotellen ja katua myös. OLEN INNOISSANI. Mietin jo katukiviä ja nurmikkoa jne et mistä matskusta jne.... Kukkulan rineeseen voi myös yllättäen tulla (feikkinä) Henryn baari ja Mikaelin galleria.... :)
Mutta tää kaikki lähti siitä, että rakkain nukkeni Sofia haluaa muuttaa Bulevardille ja kertoa myös oman tarinansa -ja kenties löytää kumppaninkin itselleen, sen aika sitten näyttää. 
Laitan vielä pari kuvaa Henrikin ja Sofian muutaman vuoden takaisesta rakkaussuhteesta ja sofiasta meren rannalla, näin loppukevennyksenä. Kiitos, jos jaksoit lukea tänne saakka, oot mahtava! 
No niin, tässä vähän Sofian historiaa:
Hän asui aiemmin siis Vaasassa, (kuten minäkin :) ) ja muutti sinne Haminasta. Sofia oli toiminut mallina nuorempana ja nämä ekat kuvat ovatkin tuolta ajalta ja asu Sofian alkuperäinen. Pian hän oli tottunut jo uuteen kotikaupunkiinsa ja Suvilahden luonnonkauniisiin maisemiin.

 Hän kuljeskeli jo silloin paljon luonnossa ja meren rannoilla ja mietti että haluaisi asua pienessä mökissä maalla... jonne sitten myöhemmin muuttikin, Mutta näissä kaikissa kuvissa hän vielä elää onnellista nuoren naisen elämää Vaasassa.


 Keväällä meren rannan metsiköt täyttyivät lemmikeistä ja valkovuokoista ja kaikenlaisista kukista... siellä oli ihanaa samoilla.
 Kuumat aurinkoiset päivät kannattaa aina kesäisin viettää ulkosalla :)
Ja pulahtaa välillä vilvoittavaan meriveteen. Sofia Suvilahden rannoilla Vaasassa.






Mutta töitä joutuu neito tekemään elääkseen ja niin Sofia jatkoi mallina. Tässä eräällä keikalla esittelemässä vaatteita...



 Ja sitten Sofia tapasi Henrikin ja rakastui päätäpahkaa. Nuoripari vietti myös yhdessä paljon aikaa metsissä ja rannoilla sinä kesänä... maailmassa oli vain he kaksi <3 <3




keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Syysvaatteiden shoppailua

Vaikka Iina asuukin nykyisin vähän kauempana Madeleinelta, jopa ihan toisessa kaupungissa, hän on silti ystävystynyt Sannan kanssa.
Madeleinelle on avattu hiljakkoin uusi muotiliike ja taidegalleria. Sanna on kutsunut Iinan kanssaan shopppailemaan uutta syystakkia, jota molemmat ovat sanoneet tarvitsevansa.
Naiset löytävätkin mukavat syysasut ja kävelevät ne yllään puistoon katsomaan sitä paikkaa, jossa naapurin Helena kaatui kesällä pyörällä loukaten itsensä aika pahasti.
-Tässä se Helena kaatui. Eikö ollutkin kauhea juttu? Sanoo Sanna.
 - Niin, minä en kyllä ollut täällä kesällä, enkä juurikaan kuullut onnettomuudesta mitään yksityiskohtia. Luin siitä kyllä lehdestä... vastaa Iina ja katselee mäen nyppylältä alas laaksoon.
-Ai niin, tosiaan. Sanna alkaa kertoa Iinalle tarkemmin tapauksesta ja toteaa lopuksi, että kummallisia asioita tapahtuu.
-Niikuin nyt tuo Yanniksen tapauskin. Sehän tuli tänne alunperin sen Helenan takia, mutta kun se Helena oli siellä sairaalassa ihan sekaisin ja luuli näkevänsä enkelin, vaikka se oli se mies, joka pelasti Helenan hengen... Ja sitten ne kuulemma rakastuivat toisiinsa ja Yannis jäi kuin nalli kalliolle.
Sanna pudistelee päätään ja naurahtaa. -Mutta nyt se Yanniskin on kait löytänyt jonkun naisen.
-Älä! Kenet? Kiinnostuu Iinakin.
- No en mä tiedä sen tarkemmin, mut se on kai joku noita Henryn baarissa iltaisin tarjoilevia keikkatyöläisiä. Joku Maria. Kaunis vähän vanhempi nainen. Pitäisi mennä joskus sinne illalla kuuntelemaan kun se Yannis soittaa siellä... ehkä näkis sen naisenkin sitten

-Onks toi hame muuten kans uusi sulla? Kysyy Sanna ja ihailee Iinan pallokuvioista salsahametta.
-Joo, on tää. Ekaa kertaa päällä ja eiks löytynytkin kiva takki juuri tämän hameen kanssa sopiva?
-Joo, todellakin! Sopii hyvin ja nuo sun kengätkin on kivat, en oo nähnyt niitäkään ennen... Sä varmaan ostat paljon vaatteita ja kenkiä?
-No joo, kyllä mulla aika paljon on ja mä rakastan vaatteita ja erityisesti kenkiä ja laukkuja. Hei, mut sun pitää tulla tuonne mun kaupunkiin, siellä on muutama aivan ihana laukku- ja kenkäkauppa.
-Niin, enhän mä oo käynyt sulla vielä ollenkaan sen jälkeen, kun sä erosit siitä papista ja muutit pois. Tulisin mielelläni käymään.
-Tai no, katotaan nyt... alkaa Iina empimään. -Voithan sä tulla sit vähän myöhemmin, kun mä saan sen mun asunnon vähän parempaan kuntoon... lupailee Iina.
-Okei, mut nyt me lähetään kuule vähän näyttämään näitä meiän uusia vaatteita. Kävellään Bulevard de la Madeleine päästä päähän ja poiketaan sit kahville.

-Mut kyllä kuule Sanna sulle sopii niin hyvin tollaset hatut ja jakut. Tuo on aivan ihastuttava kokonaisuus. Vaikka sä kyl näytät ihan teiniltä noissa, etkä suinkaan kolmen lapsen äidiltä, nauraa Iina.
-No en kai nyt ihan teiniltä kuitenkaan. Nauraa Sannakin, mutta sanoo myös, että eihän hän niin kovin vanha vielä olekaan, vasta 24 vuotias.
-Mitä? Ootsä vasta 24? Ja sulla on niin isot tytötkin?
- Joo'o, mä sain nuo kaksoset 18 vuotiaana. Ensirakkauteni kanssa mentiin heti vihille ja luultiin elävämme yhdessä elämämme loppuun asti, mutta toisin kävi. Ollaan kuitenkin Jarkon kanssa edelleen mitä parhaimmat ystävät ja hän asuu siellä ranskassa, missä viimeksi yhdessä asuimme. Tytöt menevät taas pian isälleen joksikin aikaa, niin me saadaan Peterin kanssa vähän omaakin aikaa. Paitsi, että meillä on nyt tuo pikkuinen Patrick poika... että ei se kaksin oleminen nyt ihan onnistu, mut melkein...
-Hei, mut mä voin kyllä ottaa joskus Patrickin mulle, niin saatte olla ihan kahden, huudahtaa Iina. -Olenhan mä sen kummitäti!
-Se olisi tosi hienoa, Sanna ilahtuu ja niin naiset lähtevät uusissa tamineissaan kohti kahvilaa.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Syksy

Niin hiipuvat hiljaa pois kirkkaat aurinkopäivät ja lämpimät tuoksuvat illat. Vaikka syyskuu on ollut kaunis ja täynnä elämänriemua, niin luonnossa, kuin muuallakin ja syötävää on riittänyt kaikille, niin ihmisille, kuin eläimillekin, vähitellen aurinko paistaa yhä matalammalta häikäisten kadulla kulkijan silmiä, lehtiä alkaa leijailemaan tuulen mukana alas puista... Syksy tekee tuloaan todella.
Enää ei Madeleinellakaan pihoissa vietetä aikaa samalla tavalla kuin kesän mittaan. Valot syttyvät talojen ikkunoihin iltaisin ja pehmeä, vielä suhteellisen lämmin pimeys kattaa maiseman aina vain varhemmin.
Mutta elämä jatkuu, vaikka se vähän hidastuukin. Lapset pyrähtävät aamuisin taloista kadulle ja hetken on naurua ja vilkkautta Bulevardilla, kun koululaiset rientävät opintielle. Sitten, lähempänä puoltapäivää tulee seuraava sakki; papparaiset kävelevät verkkaisesti kädet seläntakana ja leppoisasti jutelleen Henryn baariin pelaamaan ja nauttimaan kupposen kahvia, tuopin olutta -kuka mitäkin. Siinä joukossa on myös Hippipappa, joka on saanut viimein myös hankituksi vaatteita talven varalle. On hattua, housua, villapaitaa ja lammasnahkaturkkikin... jota ei tosin vielä tarvita.
Pappa on myös tutustunut Henry'sillä Yannikseen, joka asustelee edelleen majatalossa ja aikoo jäädäkin paikkakunnalle, ainakin nyt toistaiseksi, sanoo hän itse ja iskee silmää.... siis, miehellä taitaa olla sittenkin nainen kiikarissa? Mutta Yannis ei paljasta mitään, aika näyttää mitä tuleman pitää ja Yannis kulkee jo kuin paikallinen ukkojen kanssa ja soittelee iltaisin milloin missäkin.

Sannan ja Peterin adoptiovauvan kastetilaisuuskin pidettiin, kun syksykesän lämpö ja hehku oli parhaimmillaan. Tilaisuus oli iloa ja onnea täynnä, kun kaikki läheiset ystävät olivat paikalla ja tuttu pastori Hans Koivula kastoi pikkumiehen "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen; Patrick Mikael Åströmiksi". Kummi Iina piteli pientä Patrickia sylissään ja kun hänen ja Hansin katseet kohtasivat, tunsi Iina sisällään oudon läikähdyksen ja häntä alkoi heikottaa. Hän ei enää pystynyt katsomaan Hansiin uudelleen ja koko kastetilaisuuden ajan Iina mietti, mitä mahtoi Hansin mielessä liikkua. Olisko mitään mahdollisuutta enää ...
Ristiäisten jälkeen alkaa arki. Peter menee jälleen joka päivä sairaalaan ja Sanna jää kotiäidiksi hoitamaan vauvaa ja kuskaamaan kaksoset esikouluun ja milloin minnekin. Sitten tulee Henriltä ja Chantalilta kirje ranskasta ja siinä kirjeessä he ehdottavat, että Sanna palkkaisi Chantalin vuodeksi aupairiksi, jotta he voisivat olla yhdessä täällä suomessa, kun Henri tulee tänne opiskelemaan ja Chantal pitää välivuoden ja haluaa oppia myös suomea. No, sehän sopii Sannalle ja Peterille oikein hyvin ja nyt on sitten Sannalla aputyttö lastenhoidossa ja muussa.
Iina palaa ristiäisten jälkeen toiseen kaupunkiin, omalle asunnolleen, jossa on asunut jo puolitoista vuotta, eikä kukaan ole käynyt siellä vielä edes vierailulla, saati, että olisi kovinkaan paljon perillä siitä, mitä Iinan elämässä on tapahtunut sen jälkeen, kun he Hansin kanssa erosivat ja Iinan ja Artturin suhdekin kariutui. Iinan suhde Artturiin oli myös syynä eroon Hansista.
Sanna on ainoa, joka tietää Iinan "synkän" salaisuuden, vaikka tuo salaisuus onkin kaikkea muuta, kuin synkkä. (siitä myöhemmin)

Ps. Tässä tämänhetken tunnelmat Boulevard de la Madeleinelta. Valitettavasti yhtään kuvaa ei tähän postaukseen saatu, kun kamerani on jälleen lainassa ollut jo yli viikon. Aionkin ostaa toisen kameran lähiaikoina, jottei tule niin pitkiä taukoja blogikirjoituksiin, tai paremminkin kuvauksiin. Ainahan sitä kirjoittaa voi toki ... Paljon on tapahtumassa asioita taloissa ja niistä kerrotaan pikapuoliin täällä kyllä, mutta tässä nyt päivitys tämän hetkiseen tilanteeseen. Hyvää syksyä rakkaat lukijat. 
Palan pian <3

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Lisää ristiäisvieraita ranskasta

Yanniksen yllätysvierailun aikaansaamat pienet bileet on biletetty ja palattu arkiseen aherrukseen. Sanna on herännyt aikaisin hoitamaan vauvaa ja Peter lähtenyt jälleen sairaalaan töihinsä. Hendrik ja Artturi päättävät lähteä rakentamaan pitkää pöytää ristiäisten ruokailua varten Artturin suutarinverstaalle. Siellä on tilaa ja miehet aikovat tehdä pukkijaloilla olevan pitkän pöydän, jonka kansi tulee parista paksusta lankusta. Pöytää voisi käyttää sitten aina kaikissa juhlatilaisuuksissa ja muulloin säilyttää koottuna vaikka siellä Artturin verstaalla. Ennenkuin miehet pääsevät lähtemään, Hendrik saa puhelun. Hänen vanhin poikansa Henri on tullut ranskasta myöskin ja tuonut mukanaan ranskalaisen tyttöystävänsä Chantalin. Heitä pitäisi nyt lähteä hakemaan asemalta, koska heillä on lahja Sannalle, eivätkä voi sitä kantamalla tuoda, kun on noita laukkujakin... aikovat kyllä itse majoittua Majataloon, kun tietävät, että Sannan talo on niin pieni ja siellä on jo paljon väkeä. Niinpä Hendrik lähtee noutamaan nuoria ja näiden tuomaa lahjaa.
 - Siinä se nyt on; "Tyttö ja nukke". Tätä Jalmari Ruokokosken maalausta Sanna oli kauan halunnut. Oli nähnyt siitä kuvia kirjoissa ja nähnyt sen kerran eräässä galleriassa ja siitä lähtien halunnut ostaa  sen, mutta se oli hänelle liian kallis. Nyt hän sai sen lahjaksi Henriltä ja Chantalilta ja oli siihen kai ottaneet osaa myös Hendrik ja Sandrakin, Henrin vanhemmat. Sanna on Henrin kummitäti ja Henri on Sannalle hyvin rakas.
Chantal ja Henri ihastelevat taulua Sannan ruokasalissa -kuinka hyvin se sopiikaan juuri tuohon!  Ajatella, että tuo taulu on maalattu jo vuonna 1911! Se on niin moderni jotenkin... Puhelee Henri.
Ja kyllä Sannakin on todella iloinen saamastaan lahjasta.
Valkoinen posliinienkeli kaapin vierellä on lahja, jonka Yannis oli eilen illalla kaivanut merimiessäkistään ja antanut Sannalle ja Peterille, kun kuuli, että nämä ovat adoptoineet pienen löytölapsen ja pian on pojan ristiäiset.
-Suojelusenkeli taloon. Sanoi Yannis koruttomasti, kun antoi lahjansa.

-Mitähän se Yannis alkaa oikein puuhailemaan täällä, vai aikooko matkustaa takaisin kotimaahansa, miettii Sanna katsellessaan kaunista enkeliä ja kaunista taulua pikkuruisessa ruokasalissaan.
-Ehkä löydämme hänelle jotain ... jonkun hyvän naisen ja työtä... vaikka hän taitaa olla kyllä niitä joita ei voi kahlita mihinkään tavallisiin töihin... mutta vaikka soittamaan Henryllä iltaisin, kun siellä on enemmän sellaista klubimeininkiä... No, ehkä kaikki selviää aikanaan.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Yannis

Bulevard de la Madeleinella on viime viikkoina juoruttu. Puheenaiheita on ollut tavallista enemmän. Henryn kahvilassakin ovi on käynyt tiheään, kun kadun asukkaat ovat poikenneet tapaamaan toisiaan iltapäiväkahvin merkeissä tai drinkillä.
Enimmin uteliaisuuden kohteena on ollut Helena Mäkiriihi ja hänen talonsa vaiheilla tapahtuneet asiat.
 Ensin kuultiin huhu, jonka mukaan Helena olisi kuollut auto-onnettomuudessa. Sitten saatiin varmuus, että ei Helena ole kuollut, mutta hän on kyllä ollut onnettomuudessa ja katkaissut jalkansa ja makaa sairaalassa. Joku kävi häntä katsomassakin ja kertoi käyntinsä jälkeen ystävilleen, kuinka Helena on mennyt aivan sekaisin. Se juttelee siellä vain enkeleiden kanssa...
Sitten nähtiin, että Helenan vielä ollessa sairaalassa, hänen kotiinsa meni erikoisen näköinen vieras! Tuli taksilla Madeleinelle, nousi autosta Helenan talon luona kitara kainalossa ja merimiessäkki olalla. Kuka nyt enää nykyään tuollaisten säkkien kanssa kulkee? Joulupukit! Naapuruston mielenkiinto oli herännyt. Mikä mies tuli kolkuttelemaan Helenan ovea?
 Hippipappa, jonka kaikki tunsivat Madeleinella ja joka nähtiin myös päivittäin kukkaliivi päällään Henryllä istumassa ja pelaamassa backkammonia parin muun papan kanssa, päästi tuon pitkänhuiskean otuksen sisään taloon ja siellähän tuo oli ainakin yhden vuorokauden. Mutta sitten häipyi.
Kunnes ilmestyi parin päivän kuluttua uudelleen ja Sandran taloon.
Sannalla ja Peterillä on ollut kovasti kiirettä, heidän järjestellessään vauvan ristiäisiä. Sofiakin on tullut maalta pikku mökistään jo auttelemaan Sannaa leipomisissa. Myös Elli ja Artturi ovat pistäytyneet kysymässä, mitä apua he voisivat antaa ristiäisjärjestelyihin. Hendrik on myös tullut ranskasta.
Pihamaalla on ollut vipinää, kun pyykkejä on levitelty naruille, kahvia on juotu puutarhassa ja naurettu ja juteltu ja lapset ovat juosseet leikeissään...
Tämän kaiken näkee ja kuulee Yannis, kävellessään katua ylös ja alas mietteissään.
Niin, Yannis.
 Yannis tuli suurin toivein Kreikasta Madeleinelle,  varmana siitä, että täällä on hänen kohtalonsa. Tuo ihana tumma nainen, Helena, jolle hän on menettänyt sydämensä. Vaikka olikin tavattu vasta juuri ja vieläpä netissä. Yannis on nyt jättänyt vaimonsa ja talonsa ja kaiken. Hän on jo pitkään kaivannut kauas pois. Nyt hän on kaukana  pohjolassa unelmansa perässä.
Unelman, joka raukesi tyhjiin sillä hetkellä, kun hän astui tuohon valkoiseen huoneeseen, jossa  kalpeana kasvoiltaan, tummien hiusten levittäytyessä valkoiselle tyynylle, lepäsi hänen "grande amorensa". Tuo kaunis Helena, joka juuri sillä hetkellä katsoi toista miestä silmiin. Yannis tuntee katseet. Tuosta ei voinut millään erehtyä. Helena on antanut sydämensä tuolle toiselle miehelle, joka katsoo takaisin samalla tavalla, eikä kumpikaan huomaa ovella seisovaa Yannista, joka kääntyy hiljaa pois.
Kävellessään sairaalan käytävää Yannis kuulee vielä Helenan äänen, tämän sanoessa; "Miikkael, pitääkö minun nyt seurata sinua?" Tuo ihana äänikin vielä! Pitikö sekin vielä kuulla. Yannis ryntää ulos sairaalasta ja kiroaa mielessään tuon toisen miehen ja oman hätäisen toimintansa. Pitikin jo mennä etukäteen sinne Helenan kotiin ja viedä ne lahjatkin. Nyt on aivan pakko käydä siellä vielä uudelleenkin, kun sanoin sille äijänkäppänälle niin, joka siellä oli talonmiehenä. Yannis sadattelee kreikaksi oikein kunnolla ja lähtee rannalle, istuu rantakivikkoon ja antaa kitaran soida. Se on aina hänet pelastanut ja niin nytkin. Yannis on kulkenut soittamassa ja laulamassa ja kitara on ollut hänelle kuin toinen nainen. Nyt se on hänen ainoa naisensa...
Kunnes hän palaa Bulevard de la Madeleinelle ja näkee ja kuulee tuon iloisen joukon pienen, ruskean ja Yanniksen mielestä ruman talon pihalla. Erityisesti hän huomaa joukosta  vaalean hennon ja herttaisen näköisen nuoren naisen.
Eikä hän, toiminna mies aikaile. Pian hän jo onkin tuon joukon keskipisteenä ja kertoo auliisti tarinaansa Sannalle ja tämän vieraille.
 -Olen siis kreikkalainen laulaja ja soittaja, trubaduuri. Nimeni on Yannis. Kutsukaa minua vain siksi, sukunimelläni ei ole väliä, mutta se on Dopopoulos.
-Haluaisin tutustua täkäläisiin ja teidän naurunne ja ilonne sai minut poikkeamaan taloonne, kun olen kulkenut murheen murtamana tuota katua edestakaisin. Asun tuolla majatalossa kadun yläpäässä.
 -Jos sallitte, olisin hetken vieraananne ja nauttisin iloisesta seurastanne. Saisin ehkä elämänhaluni takaisin?
Sanna sanoo, että Yannis on tervetullut jäämään päivälliselle ja Yannis on iloinen. Hän katsoo nurkassa istuvaa Elliä ja miettii kuumeisesti, onko nainen vapaa ja miten tähän saisi lähemmän kontaktin... (näinkö helposti luovutit Helenan suhteen, senkin rontti, omatunto hetken soimaa) Mutta Yannis on kuuma kreikkalainen, eikä sulata sitä, että hänen naisensa katsoo toista miestä SITEN, kuin Helena katsoi sitä enkeli Miikkaelia. Pyh! Enkeli muka...
 -Oletteko te tämän talon rouva? Kysyy Yannis Sannalta, joka nyökkää.
-Mieheni on sairaalassa töissä, hän on lääkäri.
-Voi, älä puhu minulle siitä sairaalasta! Tulen sairaaksi vain ajatellessanikin sitä, mitä siellä eilen koin. Parahtaa Yannis.
-No, mutta hyvänen aika! Mitä sitten?
- Se on pitkä juttu ja haluan vain unohtaa sen... suokaa anteeksi...
Hetkeksi Yannis oikein punastuu ja menee hämilleen, mutta pian hän on taas oma supliikki itsensä ja lupaa että päivällisen jälkeen hän soittaa ja laulaa heille.
 Kitara ei koskaan petä! Sen kanssa olen monet yöt nukkunut ja sille olen murheeni vuodattanut, eikä se kerro salaisuuksiani kenellekään. Eikä katso ketään toista!

- Olen niin kaukana kotoa ja pettynyt. Suokaa ystävät, että vuodatan tuon kaiken kitarallani yön pimeään syliin, kun kuu on noussut taivaalle ja ystävät, istumme nuotiolla. Ehkä voimme sytyttää pienen nuotion tuohon teidän pihaanne kun ilta tummuu?
- Juu, tottakai, lupaa Sanna auliisti.

-Hei, mut siinä onkin hyvä idea. me grillataan tänään, sanoo Artturikin. Vietämme hyvän illan ulkosalla..


Viimein Yannis saa rohkeutta lähestyä Elliä, joka istuu nurkkaan sijoitetussa korituolissa ja on ollut hiljaa koko ajan.
-Voisimmeko me ehkä vaihtaa muutaman sanasen ihan kahdenkesken? Kysäisee Yannis Elliltä.

 -No kuule, mitähän sinun asiasi koskee? Minun mieheni Artturi, joka istuu tuossa sohvalla, ei ehkä pidä siitä, että juttelen kahdenkesken ihan mitä vaan... vastaa Elli hymyillen.
 Ja niin murenee Yanniksen toiveet myös tämän naisen kohdalla. Hän kiroaa syntymänsäkin mielessään ja sekunnin murto-osan hän ajattelee, että tämä viikko on ollut pelkkää mokailemista ihan siitä lähtien, kun astuin tämän kirotun maan kamaralle!
Mutta seuraavassa hetkessä hän käännähtää sulavasti kannoillaan ja pyytää anteeksi niin Elliltä kuin Artturiltakin ja sanoo, että Elli on kauneinpia naisia, mitä hän on milloinkaan nähnyt ja onnittelee vielä Artturia hyvästä valinnasta.


Sitten hän ottaa tottuneesti kitaransa ja virittää laulun. Soittaa sielunsa syvyyksistä ja kitara soi niin kauniisti ja haikeasti... se kertoo kaiken sen, minkä Yannis on juuri kieltänyt kitaransa koskaan paljastamasta kenellekään; hänen elämänsä, ilonsa, surunsa ja kaipuunsa.
Mutta koska kaikki muutkin ovat joskus kokeneet samankaltaisia asioita, se ei tunnu salaisuuksien paljastamiselta, vaan yhteisten asioiden jakamiselta ja hetken kaikki ymmärtävät, mistä on kyse.