Viikkoa myöhemmin...

On kulunut viikko siitä, kun Helena ryntäsi Emman huoneeseen ja pyörtyi, ennenkuin ehti suutaan avata. Tuomas oli juossut hänen perässään yläkertaan ja kantanut pyörtyneen Helenan huoneesta heidän omaan makuuhuoneeseensa.
Oli ollut hetken aivan hiljaista koko talossa. Esther ja Unto olivat istuneet edelleen takan äärellä olohuoneessa ja lapset katselleet satukirjojaan keittiössä.

 Ike loikoili omassa huoneessaan jonka tapetit hän oli päivällä poistanut aloittaakseen aamulla uudelleen tapetoinnin. Hänen huoneensa oli yhden huoneen päässä Emman huoneesta.

Yhtäkkiä alkoi tapahtua. Kauheata kolinaa ja kirkumista ja huutoa. Juostiin... mentiin ... tultiin ... huudettiin. Sitten taas hiljeni. Esther ja Unto pelästyivät, että mitä täällä tapahtuu ja Unto oli juossut kiireesti yläkertaan ja kohdannut siellä vitivalkoisen ja vapisevan Emman, jota oli riepoteltu hiuksista ja lyötykin, koska ohimolta valui verta. Tuomasta ja Helenaa ei näkynyt missään, mutta Ike oli tullut myös huoneestaan ja yhdessä he veivät itkevän Emman tämän huoneeseen ja hoitivat hänen ruhjeensa ja tyynnyttelivät häntä.
Ike oli mennyt sitten etsimään ystäväänsä Tuomasta ja löytänytkin tämän Helenaa rauhoittamasta. Sitten Ike oli lähtenyt katsomaan miten Esther jaksaa ja tämä oli ollut myös niin järkyttyntyt, että oli lähtenyt ilman takkia ulos kävelemään. Kaikki oli siis aivan sekaisin ja monia muitakin vieraita oli tullut huoneistaan katsomaan, että mikä oli hätänä ja oliko kenties talo tulessa ja pitääkö lähteä ulos yöhön.

Mutta ei talo ollut tulessa, vain Helena oli. Hän oli saanut totaalisen raivokohtauksen herättyään pyörtymistilastaan. Heitellyt ensin lautasia lattiaan juuri päivällä järjestämästään astiakaapista. Rynnännyt jälleen yläkertaan Tuomas perässään ja käynyt Emman kimppuun. Tuomas oli saanut hänet kuitenkin irti ja vienyt alakertaan. Siellä he olivat jatkaneet huutoa ja melskaamista vielä niinkauan, että Unto kävi sanomassa heille, että jos he eivät voi selvitellä asioitaan normaaliäänellä, niin on viisainta kai sitten lähteä talosta muualle riitelemään. Tämän jälkeen äänet hiljenivät ja muuttuivat Helenan itkuksi.

Vaan, kun aamunkajo oli noussut taivaanrannalle ja kukko jossain kiekunut, heräsi majatalo jälleen rauhoittuneena ja hiljaisena -ehkä tavallista hiljaisempana uuteen päivään. Helena kulki silmät turvoksissa ja toimitteli askareitaan ja välillä itkeä tirskautti. Tuomas oli puhunut hänelle pitkään yöllä ja vakuutellut, ettei todellakaan ollut jättämässä Helenaa Emman vuoksi ja oli juuri tästä Emmasta halunnut puhuakin Helenalle aiemmin silloin illalla, kun oli pyytänyt Helenaa ulos. Sitä hän ei kieltänyt, etteikö ollut kuiskinut Emman kanssa ja etteikö ollut ihastunut myöskin Emmaan, mutta oli yrittänyt tällekin puhua siihen malliin, että nyt oli vähän niinkuin myöhäistä alkaa enää mitään Emman kanssa, kun oli jo kosinut Helenaa...
No, uskoo ken tahtoo, oli Helena ajatellut, mutta päättänyt katsoa tilanteen loppuun saakka. Tulkoon mitä tulee, hän ajatteli. Majatalo on nyt kuitenkin neljäsosaltaan hänen ja täällä hän pysyy. Helena ei halua ajatellakaan enää että hän olisi se, joka täältä lähtee. Jos Tuomas valehtelee niin Tuomas saa lähteä, mutta sydämessään Helena toivoo, että Tuomas puhuisi totta ja että hänen ei enää tarvitsisi pettyä, niinkuin on käynyt kaikkien muiden miesten kohdalla.
Viikko on siis mennyt hiljaisuuden vallitessa ja pinnan alla kytee jotain uutta ...
Tuomas on osoittanut rehtiä miehekkyyttä ja puhunut asioita selviksi Emmankin kanssa, joka on ollut varsin surumielinen koko viikon.

 Kaikki kolme majatalon vakituista miesasukkia; Tuomas, Ike ja Unto ovat olleet "varpaillaan" ja koittaneet huomioida talon naisia tavallista enemmän ja katsella merkkejä uusista konflikteista, ne välttääkseen. Ja siinä tehtävässään varsinkin Ike ja Unto ovat itse huomanneet jotain uutta ja mullistavaa olevan tapahtumassa heidän sisällään....