Sivut

tiistai 6. toukokuuta 2014

Kaupassa on käyty ja kodinlaitto jatkuu ...

Kenet Sanna siis kohtasikaan kauppareissullaan eilen? No, kenet muunkaan, kuin tohtori Åströmin. Tämä oli menossa marketin viereiselle kirpputorille ja huomasi Sannan juuri, kun oli vetämässä ovea auki. Åström palasi heti kadulle tervehtimään ja Sannan ihmeteltyä, että käykö tohtorikin kirppareilla, tämä pyysikin Sannan samantien mukaansa.
-Tottahan toki minä käyn. Aina silloin tällöin. Niistä löytää joskus kivaa keräilykamaa ja muutenkin ihan kelpo tavaraa niissä myydään pääsääntöisesti.
- Niin, minunkin pitäisi löytää vielä pari kaappia omaan kotiini, sanoo Sanna. Katsonpa nyt, jos täällä sattuisi olemaan jotain...
Yhdessä he tutkivat tarjontaa ja löytyihän sieltä Sannalle kaksi kaappia. Toinen olohuoneeseen (kaamean vihreänä, mutta Sanna näki sen jo maalattuna omassa olohuoneessaan TV:n alla, Teeveen, jota ei siis kyllä myöskään vielä ollut...)
 Kaapit on nyt raahattu kotiin yhteistuumin Peterin kanssa ja Sanna laittoi tämän oranssin kaapin makuutilaansa ja päätti katsella sitä jonkin aikaa tuon värisenä. Jos siihen alkaa kyllästymään, voi sen sitten myöhemmin maalata. Siinä on nyt hyvää tilaa vaatteille, kun hankkii kivoja koreja noihin hyllyihin.
Toisesta kaapista saatiin hyvä TV-taso. Se oli räikeän vihreä, mutta Peter auttoi Sannaa heti paikalla maalaamaan sen ruskeaksi, saman väriseksi, kuin tuo lepotuolikin on. Kaapit ovat tilavat ja niihin voi sitten aikanaan upottaa DVD soittimen ja kaikenlaisia pelejä yms. Telkku pitää hommata ensitilassa, ajattelee Sanna...







Kun kaapit oli saatu paikoilleen, meni Peter muitta mutkitta Sannan sängylle hieman lepäämään. Olihan hänellä ollut pitkä päivä vastaanotollaan jo takana ja vielä tämä kaappien raahaus ja maalaaminen. Sanna lupasi laittaa keittiössä jotain syötävää...

 Olohuone alkaa hahmottua. Sanna on antanut toisen sohvan Iinalle, samoin kuin yläkerran Marinellan huoneesta sängyn. Iina on nimittäin saanut asunnon ja tuli käymään myös pikavisiitillä Sannan luona. Sitten ei muuta kuin kamat peräkärryyn, joka lainattiin naapurilta ja vielä naapurin mies tuli auliisti kuskiksikin. Nyt Sannan olohuoneessa on vähän enemmän tilaakin, kuin toinen sohva vietiin pois. Tämän sohvan Sanna aikoo myös verhoilla uudelleen. Iina kyllä tykkäsi mustavalkoisesta, mutta ei se ole oikein Sannan tyyliä.

Tällaista siis tänään kaappitalossa. Hyvää vauhtia ovat Sanna ja Peter rakastumassa toisiinsa. Saa nähdä, milloin Peter tekee ensimmäisen siirtonsa vakavampaan suuntaan...

2 kommenttia: