Sivut

perjantai 25. elokuuta 2017

Kirje

Kaarina palaa koulun kevätjuhlasta mietteissään. Nytkö tämä turvattu lapsuus on sitten ohi? Nytkö minun todella pitää ottaa elämä omiin käsiini? Olisi niin kiva viettää vielä vähän kesälomaa ja huoletonta lapsuutta... mutta ei auta, se työpaikka on löydyttävä vaikka "kiven alta". Hän huokaa syvään tultuaan kotiportille. Talo vaikuttaa hiljaiselta, äiti ja isä ovat varmaan pellolla tekemässä toukoja ja veli on jossain talossa töissä. Kaarina menee vinttikamariinsa ja vaihtaa juhlamekon puuvillahousuihin ja toppiin, jotka on saanut hiljattain kaupungissa asuvalta tädiltään. Hän päättää lähteä käymään uimarannassa katsomassa joko vesi olisi lämmennyt uintikelpoiseksi ja sen jälkeen hänen pitääkin alkaa tekemään kasvimaata äidille. Niin on ollut puhe. Ensin kuitenkin hän menee keittiöön, keittääkseen kahvit ajatellen, että isä ja äitikin tulevat kohta pellolta päiväkahville. Mutta yllätyksekseen hän huomaakin pöydällä kasan vastapaistettuja lettuja lautasella ja termoskannussa kahvia. Mukikin on pantu valmiiksi Kaarinaa varten. Mutta mitä ihmettä, siellä on myös kirje.



Kaarina ottaa tuolin alleen, kaataa kahvia mukiin ja istuu lukemaan kirjettä.

Hyvä neiti Mattson
Täten saamme ilmoittaa, että olemme valinneet teidät 15 hakijan joukosta luonamme avoimena olevaan kotiapulaisen toimeen. 
Valitettavasti emme voi tarjota teille asuntoa luonamme, mutta avustamme kyllä sen hankinnassa ja maksamme alivuokralaishuoneen vuokran, mikäli teille sellainen kelpaisi.
Olisimme iloisia, jos voisitte saapua luoksemme jo 10.6. jotta voisimme tutustua paremmin, vaimoni ollessa vielä kesälomalla muutaman päivän ja jonka aikana voisimme etsiä teille asunnon. Siihen asti saisitte nukkua vierashuoneessamme.
Mikäli järjestely teille sopii, ilmoittanette siitä meille pikimmiten ja odotamme teitä linja-autoasemalla tuona päivänä, ilmoitettuanne millä autolla saavutte.

Ystävällisin teveisin
Optikko Olli Harju, sekä vaimonsa, tohtori Leena Harju

Ps. Laitan perheestämme kuvan tähän mukaan, jotta tunnistatte meidät asemalla. 


Kaarina lukee kirjeen moneen kertaan. Sydän hakkaa, nyt tämä on todellista, nyt tuli lähtö maailmalle. Hän katsoo myös kuvaa pitkään ja hartaasti. Perhe näyttää melko nuorelta, varmaan mukavia ihmisiä... vaimollakin on kuvassa pitkät housut, ei näytä kovin vanhoilliselta... oma äiti ei oikein pitkiä housuja hyväksy ja Kaarinakin pitää niitä vähän niinkuin uhmalla... koska kaikilla muillakin niitä alkaa olla ihan jokapäiväisessä käytössäkin... Pikkutyttö kuvassa on suloinen, eikä poikakaan näytä kovin "ilkeältä"... ehkä minä niiden kanssa pärjään, ajattelee Kaarina. 
Sitten hän laittaa kirjeen takaisin kuoreen ja lähtee pellolle etsimään äitiä ja kertomaan uutiset. Vaikka kyllä äiti sen on varmaan jo arvannut, kun tuo kirje tuli. 

torstai 24. elokuuta 2017

Kaarina

Anno Domini 1965

Toukokuun viimeisen päivän aamu kylpee kirkkaassa auringonpaisteessa. Taivaalla ei pilvenhattaraakaan, kun Kaarina nousee sängystään pikkuruisessa vinttikamarissaan. Hän peseytyy nopeasti pesukomuutin luona ja kampaa hiuksensa, jotka ovat olleet yön papiljoteilla... jotta saisi nuo luonnonkiharat hiuksensa edes jotenkin tottelemaan...
Tänään on merkittävä päivä. Koulu päättyy. Kansalaiskoulu, joka on ollut vuoden mittainen jatko varsinaiselle kansakoululle. Kaarina on 14 vuotias ja hänen on aika ottaa elämä omiin käsiinsä tämänpäiväisen koulun kevätjuhlan jälkeen.
Puettuaan kukallisen, äidin ompeleman kesämekon juuri tätä koulunpäättäjäisjuhlaa varten tehdyn, päälleen, Kaarina laskeutuu alakerran keittiöön juomaan aamukahvia. Sitä ennen hän vielä katsoo itseään peilistä. Vähän jännittynyt olo on...
 Mutta mekko näyttää sievältä. Kaarina on keväällä leikkauttanut hiuksensa ja alkanut niitä tupeerata -kuten muutkin tytöt koulussa. Joillakin on tosi korkeitakin tupeerauksia pään päällä, mutta Kaarinan äiti ei hyväksy sellaisia ja Kaarinan täytyy tyytyä maltillisempaan kampaukseen. Hänen kiharat hiuksensa vain eivät meinaa totella sitten millään.

Kaarinan koti on köyhä. Hänen on ollut pakko alkaa katselemaan työpaikkaa kaupungista tai jostain maatalosta jo kevättalvella valmiiksi, jotta voisi aloittaa heti koulun päätyttyä. Kotona ei leipä riitä eikä työtäkään ole kuin äidille ja isälle ja isoveljelle. Pientilaa kun ovat pyörittäneet ja isä käynyt lisäksi metsätöissä talvella. Veli pääsi koulusta vuosi sitten ja on jäänyt isän kanssa maatöoihin. Käyvät myös taloissa tekemässä välillä tienestiä. Mutta Kaarinan siis täytyy lähteä kotoa.

Toukokuun  lopulla Kaarina oli nähnyt lehdessä ilmoituksen:

"Palvelukseen halutaan reipas ja lapsirakas tyttö maalta, hoitamaan kaksivuotiasta tyttöä ja 7-vuotiasta poikaa, joka on päivisin koulussa. Lisäksi kevyttä taloustyötä.Vastaukset tämän lehden konttoriin 30.5. mennessä, nimimerkillä "Optikon perhe"

Siis kotiapulaisen paikka. Kaarina oli kirjoittanut työpaikkahakemuksen käsin ruutupaperille ja lähettänyt sen lehden toimitukseen, ohjeen mukaisesti. Vielä ei ole tullut mitään vastausta ja Kaarinaa jännittää, että kuinkahan hänen käy tuon paikan suhteen. Se olisi Tampereella, noin 60 kilometrin päässä kotoa ja sinne pääsisi melko hyvin linja-autolla. Vaikka ei Kaarina sieltä voisi joka päivä kotiin tulla, mutta viikonlopuiksi ehkä...
No, mutta nyt täytyy hörppiä aamukahvit ja sitten lähteä viimeistä kertaa koulutielle. Risteyksessä häntä jo odotti naapurin Liisa, jonka kanssa oli kaikki kahdeksan vuotta yhdessä kuljettu. Pian he lauloivat suvivirttä täyttä kurkkua ja saatuaan todistukset juhlan jälkeen omassa luokassaan, he olivat valmiit suureen maailmaan.

Ps. Löysin tämän "Kaarina nuken" kirpputorilta jokin aika sitten. Samalla kertaa löysin toisenkin nuken, ( Kurhn sarjaa olevan) josta tulee Kaarinalle ystävä aikanaan kaupungissa. Tässä muutama kuva nukeista sellaisena, kuin ne kotiin toin kirpputorilta:






tiistai 27. kesäkuuta 2017

Kangaspuut

Huh, kesä on jo pitkällä, enkä ole siis yhtään ehtinyt harrastella mitään nukkejuttuja. Ja kyllä nuo muutkin puuhat on olleet aika kituliaita suorittaa, kun säät ovat olleet mitä ovat olleet. Kurja kylmä, luminen kevät ja kolea, sateinen tää alkukesä. Eikä toivoakaan paremmasta säästä tunnu olevan.
Mutta pienen kipinän sain kuitenkin taas jatkaa nukkekotiharrastustani, käytyäni Parkanon kirpputorilla ja löydettyäni sieltä nuo lasten kanganspuut. Harjoittelin ensin siinä valmiina olleen loimen kanssa maton kutomista johonkin nukkekotiini, miettien lähinnä mittakaavaa, että minkäkokoisille nukeille nämä puut parhaiten sopivat.
Niinhän siinä sitten kävi, että Sofia sai kangaspuut, eli aika passelit 1:6 mittakaavaan.
Se harjoitusloimi oli niin huonosti "luotu", että matot eivät tulleet ihan priimaa, mutta laitoin jo itse uuden loimen ja annoin Sofian alkaa "paukuttaa" tupaansa uusia mattoja. :)
Ja jos tänään ei sada kovin paljoa, aion mennä kaatamaan tontilta muutaman laihan kuusenrangan ja veistää hirret Sofian uuteen  tupaan.
Hänen vanha talonsahan on mennyt vähän pilalle tuolla ulkovarastossa. Se oli tehty vanhaan liinavaatekaappin, jonka puuosat eivät ole kestäneet kosteuden vaihteluita vajassa. Sääli, sillä näin paljon vaivaa ja käytin paljon aikaa sen tekemiseen. Mutta olen myös innoissani uuden rakentamisesta. Meinaan muutenkin vaihtaa tuon barbiyhteisön elämään kuten ennen vanhaan elettiin, eli kaikki moderni pois ja yksinkertaista vanhanajan meininkiä tilalle. Nuo Sofian kangaspuutkin pitää vielä "vanhentaa" ainakin väritykseltään, mutta tuskin niistä nyt mitään sisustuselementtiä tulee hänen kotiinsa, joten jos nuo muoviosat alkaa häiritsemään, niin sitten vain pidetään puut piilossa ja esitellää  niillä tehtyjä tuotteita jatkossa. Jonkinlainen penkkikin tuohon pitää nikkaroida, että Sofia voi istua kutoessaan eikä tarvitse sitä seisaaltaan tehdä.



torstai 16. helmikuuta 2017

Kengänkaputtaja naskalinnanputtaja

...siis suutari. Olen toiminut suutarina tässä pari viikkoa sitten ja naputellut kaputellut Ainolle ja Rosalle talvikengät. Kummatkaan ei onnistuneet ihan nappiin, mutta sen verran hyvin kuitenkin, että tämä lopputalvi näillä nyt mennään ja teen uusia kenkiä enstalveksi paremmalla onnella. Molempien kengät ovat omaa suunnitteluani ja tekoani. Ainon kenkiin idea tuli vuosien takaa 50-60 luvulta, äitinin silloisista kengistä, jotka siis ovat vain muistikuvissani, itse kenkiä ei tietenkään enää ole olemassa. Tykkään tuosta mallista oikein paljon ja ajattelinkin tehdä kevääksi "kalossit" samoilla kaavoilla, vähän muunnellen... Rosan kengät ovat tyypilliset varsikengät, jonkalaisia olen tehnyt muutama vuosi sitten monillekin eri nukeilleni. Nämä vain eivät tulleet yhtä siistit, kuin ne aiemmat. Johtuneeko materiaalista, joka oli aika vaikeata työstää verrattuna aitoon nahkaan, jota olen ennen käyttänyt. No, joka tapauksessa tässä nyt muutama kuva noista uusimmista kengistä:



sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Takki menikin sitten Christinalle :)

Ainolle aloittamani takki, josta kerroin edellisessä postauksessa, tuli valmiiksi ja kas kummaa, sen saikin Christina!
Alun alkaen takista piti tulla ihan maksimittainen myös Ainolle, mutta lyhensin sitä jossain vaiheessa niin, että se olikin hälle vain pohkeeseen. Nyt se on kuitenkin Christinalle ihan maksimittainen ja tässä onkin pohdinnassa, että annanko olla, vai lyhennänkö sen hänelle pohjepituiseksi. Ompelin sitten vielä samasta kankaasta lippalakin hänelle :) (vähän iso tuli, eikä muutenkaan ihan parasta työn jälkee, mutta petraan seuraavaan lippikseen ... ;-D )
Jokatapauksessa, minusta takki sopi sittenkin paremmin, sekä värinsä, että kankaansa puolesta Christinalle ja aionkin tehdä Ainolle uuden takin samoilla kaavoilla hieman muunneltuna tosin ja erityyppisestä kankaasta.
Samoin aion tehdä nyt "putkeen" noille kaikille "Tellin tytöille" talvitakit ja sen jälkeen talvikengät ja muut ulkona liikkumiseen tarvittavat varusteet.
Mutta tänä aamuna kuitenkin väsäsin Ainolle myös rintaliivit ja totesin itsekseni, että he kaikki tarvitsisivat uusia alusasujakin -siitähän se pukeutuminen lähtee!