Marraskuinen ilta Majatalossa ja sinisen kamarin nainen

Päivä on kääntynyt illaksi, viimeinenkin valojuova taivaanrannalla on hiipunut hämärään ja hämärä muuttunut pimeydeksi. Yksinäisten Sydänten Majatalon korkea ja kapea silhuetti näkyy vielä hetken tummuvaa taivasta vasten, mutta sulautuu sitten siihen.
Valoja syttyy ikkunoihin. Talo tuntuu hiljaiselta nyt, vaikka päivä on ollut täynnä ääniä ja kiirettä. Vieraita on talon kaikissa huoneissa ja Tuomaksen lapsetkin ovat tulleet kotiin toipumaan sisäoppilaitoksessa riehuvasta flunssasta, joka ei heitäkään säästänyt. Lapset saavat olla vielä tämän viikon kotona ja sitten matkustavat taas koulukaupunkiinsa. Heidänkin huoneessaan on nyt matkustajavieraita -Lundit ovat tulleet joksikin aikaa, kun heidän uuden talonsa tapetointi ja lattiatyöt on aloitettu- ja lapset joutuvat nukkumaan keittiöss patjoilla muutaman yön.

Lundit ovat saaneet tuoda oman sänkynsä, koska viipyvät muutaman viikon, eivätkä olisi lasten sänkyihin mahtuneet :). Lasten sängyt vietiin vintille siksi aikaa, hehän ovat pääasiassa koulussa.

Nyt lapset istuvat keittiön pöydän ääressä ja odottavat Helenaa laittmaan heille iltapalaa ja senjälkeen pedit lattialle. Aikuiset syövät olhuone/ruokasalissa majatalon vieraiden kanssa myöhemmin...
Tuomas on aiemmin päivällä saanut keittiön tapiseerauksen valmiiksi ja lapset ovat siihen kovin ihastuneita. Myös Helena on ollut innoissaan ja kehunut Tuomasta tämän tekemästä työstä, vaikka se vähän vaisulta näyttikin aika ajoin.

 Keittiön tapetti on hennon vaaleanvihreää ja siinä on epämääräisen muotoisia pilkkuja. Tuomas tapiseerasi vahingossa tuon toisenkin päätyseinän ajatuksissaan, vaikka se piti jäädä puunväriseksi. Helena on tuonut ison ruskean astiakaapinkin jo Iken kanssa keittiöön, vaikka ei ole vielä ehtinyt täyttää sitä astioilla.

 Tässä kaappi näkyy paremmin. Tämä on se sama kaappi, joka oli aiemmin vaaleansininen. Kahvimylly on jo löytänyt paikkansa kaapin päältä, mutta muut tavarat ovat vielä muualla.

Verhoja Helena ei sitten kuitenkaan ehtinyt ommella tänään. Oli niin paljon muuta ja kun hän vielä kaikenlisäksi jäi salakuuntelemaan taas tuon sinisen kamarin asukasta käytävään. Mutta tänään hän ei kuullut huoneesta mitään muuta, kuin viulunsoittoa. Viulunsoittoa! Soittiko nainen viulua, vai kuka? Helenaa ihmetyttää se, ettei hän ole vielä onnistunut näkemään tuota salaperäistä naisvierasta ollenkaan. Tämä kun ei ole tullut muiden vieraiden kanssa saliin syömään, eikä myöskään käy aamupalalla. Lähtee joka aamu aikaisin jonnekin ja palaa aina niin, ettei häntä ole satuttu näkemään. Paitsi tietenkin Esther, joka on vastaanotossa koko päivän. Mutta Esther ei ole suostunut juoruilemaan Helenan kanssa hänestä.

 No, keittiö on vienyt Helenan lähes koko huomion ja se alkaa ollakin pian sellainen, jollaiseksi Helena sen halusikin. Kodikkaaksi keitaaksi, jonne vaikka vieraatkin voivat piipahtaa milloin haluavat ja aina on pannu kuumana kahvin janoisille

 Ilta etenee verkkaan ja Esther ja Unto istuvat tapansa mukaan takan äärellä. Tänään heillä on vieraana myös sukulaistyttö, jolle Esther kertoo satuja ja Untokin välillä jotain mitä muistaa lapsuudestaan.... Helena istuu ruokapöydän ääressä ja on juuri lähtemäisillään keittiöön laittamaan lapsille iltapalaa, kun Tuomas tulee huoneeseen.

 Tuomas menee Helenan luo ja pyytää hiljaisella äänellä tätä tulemaan mukaansa.
-"No, mitäs nyt?" kysyy Helena
-"Tule nyt vain, minulla on sinulle puhuttavaa"
Helena menee aivan jäykäksi, eikä meinaa nousta tuolista. Mitä tämä tarkoittaa? Tuomas ei ole ollut oma itsensä, eikä ole nytkään. Jotain on sattunut, ihan varmasti on.

 -"Oletko saanut potkut töistä?" kysyy Helena, eikä vieläkään nouse ylös.
-"Ei, en ole saanut, mutta tule nyt, en voi puhua tässä".
Viimein Helena lähtee Tuomaksen kanssa ulos kävelemään ja kun he ohittavat talon vasemman päädyn, Helena huomaa yhtäkkiä hahmon ylimmän kerroksen ikkunassa. Vaalea paksu hiuspehko heilahtaa ja vetäytyy äkkiä kauemmaksi ikkunasta ja verho vedetään eteen.
Helenalle tulee vilu.
Tuomas ei puhu vielä mitään, kävelee vain. Helenakaan ei puhu, mutta kysyä töksäyttää sitten yhtäkkiä: "Oletko sinä muuten nähnyt sitä naista kertaakaan, joka tuli asumaan sinun entiseen huoneeseen?" Tuomas hätkähtää.
-"Miten niin?"
-"No siten niin, että oletko vai et?" "On se kumma kun sitä ei näy missään ja siellä se vaan soittelee viulua ja ..." Yhtäkkiä Helena lopettaa kesken puhumisen, koska ei haluakaan paljastaa Tuomakselle, että on kuunnellut yläkerrassa salaa, vaikka hänen pitäisi olla alakerran keittiössä töissä.
-"Niin, tuota ... khömm, siis ..." Tuomas takeltelee, eikä saa sanottua mitä aikoo ja jotenkin Helena ei edes halua tietää. Hän kääntyy takaisin ja lähtee kovaa vauhtia menemään talolle päin. Tuomas huutelee häntä odottamaan,  mutta Helena pistää juoksuksi ja juoksee yhtä päätä taloon ja portaat ylös ja ylimpään kerrokseen. Käytävässä hän jo huohottaa, mutta ei anna sen häiritä itseään, vaan menee suoraan sinisen kamarin ovelle ja koputtaa lujasti. Odottamatta sisäänkutsua Helena ryntää huoneeseen.

 Huoneessa seisoo sängyn viereen seisomaan pompannut Emma Sironen!
 Helena tunnistaa hänet välittömästi naiseksi, joka oli valokuvassaTuomaksen kirjeen välissä.

Samassa hän muistaa kuiskaukset tässä huoneessa ja tietää nyt aivan varmasti, että toinen kuiskijoista on ollut Tuomas.