Minua on jo pitkään kiehtonut sukujuureni. Ei niinkään sukututkimus harrastuksena, enkä sitä teekään noin niinkuin pitemmän kaavan mukaan ja kunnolla.
Olen kuitenkin silloin tällöin penkonut sukutaustojani sen, mitä nyt voi netistä löytää ja mitä muistan itse kuulleeni joskus. Varsinkin äitini isän Artturi Wilhelmin taustat on alkanut kiinnostaa siitä syystä, että hän oli nk "äpärä", eli avioton lapsi. Niin oli myös isäni isä Taavetti Viktor ja olen hänenkin taustaansa äitinsä puolelta löytänyt muutaman sukupolven taakse.
Mutta nyt on alkanut oikein kunnolla kiinnostaa tämä Arttu-taatan suku. Hänellä oli niin tavanomainen sukunimi, kuin Nieminen. Ja hänen äitinsä oli kotoisin täältä pienestä Kallionkielen kylästä, mutta lähtenyt kait piikomaan jonnekkin kartanoon Hankoon. Tämä oli se tarina, jonka lapsena kuulin. Mummo kertoi, että Arttutaatan äidin nimi olisi ollut Hilma ja että sen kartanon isäntä olisi taatan isä, mutta ei koskaan tunnustanut poikaa omakseen. Oli kuulemma yrittänyt pakottaa tämän piikansa naimaan yhden kartanon rengin, jotta isäntä olisi voinut kuitenkin nähdä poikaansa ja olla tämän lähellä. Niinpä Hilma olikin ottanut pojan ja vienyt sen kauas isästään, omien vanhempiensa kasvatettavaksi ja itse lähtenyt Kotkaan jonnekin "iloluontoiseen" ravintolaan töihin. Näin kertoo siis juorupuheet.
Kauan uskoin itsekin tuohon tarinaan enkä oikeastaan sitä edes miettinyt, eikä se paljon kiinnostanutkaan. Mutta näin, kun ikää karttuu ja elämä rauhoittuu ja varsinkin, kun asun nyt täällä mummolassani Artturin jälkeen seuraavana vakituisena asukkaana, niin yhtäkkiä kaikella tuollaisella on minulle suuri merkitys. Halusin tietää enemmän Artturin vaiheista ja suvusta. Halusin myös saada selville, kuka hänen isänsä oikein oli, mutta sitä en ole vielä saanut tietää. Vaan paljon muuta kylläkin. Ihmettelin aina, että miksi en löydä Kallionkilestä Niemisiä mistään rippikirjoista noilta ajoilta, ennen Artturin syntymää. No, se johtuu siitä, että he eivät olleetkaan Niemisiä, vaan Tellejä. Niitähän pompsahtikin sitten oikein pitkä rivi rippikirjoista, kun ensin sain tietää sen, että Arttutaatan äidin sukunimi olikin alunalkaen Tell, eikä Nieminen.
Tämän sain tietää soittamalla Hangon suomalaiseen seurakuntaan ja kertomalla, että haluaisin tietoja Hangossa syntyneestä isoisästäni. Ystävällinen sihteeri seurakunnasta lupasi etsiä minulle jotain tietoa ja soittaa minulle takaisin kertoakseen, onko homma vaikea ja pitääkö minun tilata maksullinen sukuselvitys. Hän soittikin melko pian ja kertoi ihan ilmatteeksi sellaiset tiedot, jotka tyydyttivät minua sen verran, että en sitä maksullista sukuselvitystä sitten tilannut. Nimittäin, nainen kertoi, että isoisäin äiti, joka ei suinkaan ollut mikään Hilma, vaan Hilda Maria, oli syntynyt marraskuussa 1883 ja oli muuttanut Tampereelta Hankoon joulukuussa 1905. Tämä muutti kertaheitolla teorian siitä, että kartanonherra olisi Artturin isä, koska Artturi syntyi jo kesäkuun alussa (5.6.) 1906. Hilda Marian muuton ja pojan syntymän välissä on vain vähän yli 5 kk. Eli Hilda on ollut raskaana muuttaessaan Hankoon. Toinen yllätys oli se, että hänen nimensä oli siellä kirkonkirjoissa (Tell) Nieminen. Eli tuo Tell oli suluissa. Nainen kehotti minua etsimään Tellin nimellä tietoja tästä naisesta ja niitähän löytyi heti pailalla. Hildan isä oli Wilhelm Tell ja äiti Wilhelmina. Tämän Wilhelm Tellin isäkin oli Wilhelm Tell, mutta hän oli "Rote Soldaten Wilhelm Tell" rippikirjojen mukaan ja hänen vaimonsa oli Eva Gustava. Löysin koko joukon tämän sotilaan lapsia ja niiden aviopuolisoitakin ja myös kuolleet lapset. Evan ja Wilhelmin kymmenestä lapsesta viisi kuoli jo ihan pieninä. Myös tämän isoisäni isän Wilhelm Tellin kolmesta lapsesta yksi kuoli vauvana, eli esikoinen. Seuraavakin oli poika ja sai saman nimen, kuin kuollut poika. Sitten syntyikin tämä Hilda Maria.
Tämä oli nyt aika pitkä alustus, eikä johda mitenkään sen kummempaan, kuin että tutkin lisää heidän kohtaloitaan ja mitä he tekivät jne. Käsityöläisiä ainakin on paljon ollut. Suutareita (kuten taatanikin) ja räätäleitä jne. Ja kauniita nimiä lapsilla siihen aikaan. Ja tässä tullaan nyt näihin minun nukkejuttuihini. Koska nämä "harrastukset" -nuket ja sukuni tutkiminen- limittyvät ja lomittuvat kaiken aikaa tekemisieni joukossa, niin päätin antaa näille nukeille Tellin perheissä olleita nimiä ja myös sukunimeksi Tell. Siitä sen verran, että tuo ruotusotamies on saanut tietenkin tuon sukunimen sotilaaksi ryhtymisensä aikaan, koska silloin sotilaille annettiin uudet sukunimet ja luulenpa vaan, että koska tämän miehen etunimi oli Wilhelm, hän sai nimensä tuon kuuluisan sveitsiläisen sankarin mukaan heh heh... muuta selitystä en keksi. Emme me nyt kuitenkaan polveudu siitä 1300-luvulla eläneestä kuuluisasta jousiampuja Wilhelm Tellistä -vaikka niin olisi kiva ajatella.
No joo, joka tapauksessa, Näiden neljän nukkeni: Aino Mathildan, Christina Sophian, Eva Gustavan ja Rosa Marian nimet on sieltä poimittuja, mutta muuten he elävät hieman myöhempiä aikoja, ei kuitenkaan ihan nykyajassa. Tarinoihin laitan faktaa ja fiktiota omasta elämästäni ja hauskoista tositapahtumista joita tiedän tapahtuneen ja enimmäkseen 50- ja 60- luvuilla. Näin liityn itsekin ja äitini ja mummoni ym tähän pitkään jatkumoon, jota on kiva ajatella ja noista lähihistorian tapahtumista on kiva kertoa näin leikin muodossa myös nykypolville, jotka eivät ole eläneet noita aikoja, Aikoja, jotka ei ole niin kaukana, mutta ovat niin totaalisen erilaisia kuin tämä päivä. Ei ollut kännyköitä, eikä monilla vielä telkkareitakaan jne... tietokoneista ei kukaan tiennyt vielä mitään... kaikki tuo ... Eli Tellin tytöt tulevat kertomaan tapahtumista jotka on oikeesti tapahtunut, elämästä jota ihmiset on oikeesti eläneet. Toivottavasti viihdyt heidän parissaan.
Jokaisessa tytössä on jotain minusta itsestäni, Olenhan elänyt heistä jokaisen ikäisenä. Eli samaan aikaan heille tapahtuu asioita, joita tapahtui minulle eri ikäisenä. Mutta sitä en kerro, mitkä on ihan täysin tosia juttuja ja mitkä olen keksinyt, vaikka ovatkin ajan kuvausta.
Tähän vielä loppukevennys. Eva on lupauksensa mukaisesti alkanut opettaa Rosalle puikoilla neulomista. :)
-Ei tästä taida tulla mitään, huokailee Rosa.
-Älä nyt huoli, kyllä minä sinua opetan, aletaan ensin vaikka pannunlapusta, se on helppo harjoitus alkajaisiksi.
Sukututkimus on kiehtova harrastus ja mitä kaikkea menneisyydestä löytääkin! Kauniita neuleita tytöillä!
VastaaPoistaNiin on, suvustaan voi löytää vaikka mitä yllätyksiä :)
Poista