Sivut

lauantai 1. marraskuuta 2014

Talo hiljenee hetkeksi

Jossain päin maailmaa laitetaan dieetit vaihtoon.
Bulevard de la Madeleinella vaihdellaan asuntoja.
Sofia, joka aloitti suurin elkein suunnittelemaan uutta isoa taloa itselleen ja muutamalle kaverilleenkin, saikin hurjan idean.
Kaappitalossa asuva Sanna oli muutaman kerran sanonut Sofialle olevansa tälle kateellinen, kun tämä saa suuren kauniin kodin ja hän koettaa sovittaa ison porukkansa tähän pikkutaloon. Silloin kun Sanna muutti Ranskasta takaisin kotimaahan ja tähän Sandran vanhaan taloon, hän luuli sen riittävän itselleen ja tytöilleen jopa loppuelämäksi. Mutta nyt on tilanne aivan toinen. Perhe on kasvanut kahdella hengellä Sannan mennessä naimisiin Peter Åströmin kanssa ja kun heille vielä siunaantui melko pian tuo ihana pikkuinen Patrick poikakin, jonka Peter löysi sairaalan pihalta.
Niin, heitä on nyt viisi tässä pienessä talossa ja kaksostytöt tarvitsevat pian molemmat omaa huonetta, eikä Patrickillakaan ole mitään mahdollisuutta saada tässä talossa minkäänlaista omaa soppea sitten kun kasvaa vauva-ajasta ohi.
Niinpä Sofia ehdottaakin eräänä kauniina päivänä ollessaan taas Sannan luona kahvittelemassa, että mitäpä, jos hän suunnittelisikin siihen tulevaan taloon kunnon perheasunnon Åströmeille? Hän itse voisi muuttaa tänne Sannan kotiin, koska hän on jotenkin ihastunut tähän vanhanaikaiseen pikkutaloon ja voisi helposti stailaamalla saada tästä itselleen kauniin kodin. Täällähän on tuo kylpyhuonekin laitettu juuri hiljattain ja se on vallan ihastuttava. Sofia pitää lisäksi paljon Sannan vanhanaikaisen tyylisestä keittiöstä ja olohuoneesta ja on jo sielunsa silmin sisustanut sitä vielä enemmän vanhahtavan suuntaisesti....
Sanna menee aluksi aivan sanattomaksi ehdotuksen kuullessaan, mutta sitten hän ilahtuu ja innostuu valtavasti. -Miten hieno idea! Ja tiedätkö, kun meille on tarjottu juuri muutaman kuukauden mittaista -tai siis Peterille on tarjottu- pestiä afrikkaan! Johonkin terveysprojektiin ja olemme sitä paljon pohtineet ja tekisi niin mieli lähteä hetkeksi keräämään kokemuksia ja nyt kun nuo lapsetkin on vielä alle kouluikäisiä. Tai no, onhan kaksoset jo esikoulussa, mutta he voisivat mennä isälleen ranskaan ja käydä siellä esikouluvuotensa loppuun, niin minä ja vauva voisimme vain olla sitten Peterin "vaivoina" siellä afrikassa... siis ajattelen nyt sitä, että sillä välin se talo varmaan valmistuu täällä ja sinä voisit ottaa jo tämän talon itsellesi melko nopeasti? Oi, tämä on hieno suunnitelma!

Ja niinpä siinä sitten kävikin, että Peter, Sanna ja pikkuinen Patrick lähtivät puoleksi vuodeksi Tansaniaan ja kaksoset Pia ja Petra innoissaan isän luo Ranskaan ja jälleen Bulevard de la Madeleinen vanhin ja erikoisin taloratkaisu (kaappitalo) hiljeni hetkeksi. Syysruoho rehotti hetken pihamaalla ja lehdet kieppuivat haravoimattomina tuulessa. Grillikin oli jäänyt vahingossa takapihalle niille sijoilleen, missä viimeiset illanistujaiset pidettiin silloin, kun Yannis oli murheen murtamana miekkosena poikennut taloon.... Kaikki oli hiljaista ja talo ikäänkuin pidätti henkeään odottaen jotakin....

Suurin osa tavaroista on jäänyt taloon ja näyttääpä Peter unohtaneen yhden Sannalle hankkimansa joululahjankin keittiön työpöydälle... Joululahjan? Onpas hän ollut ajoissa liikkeellä ... mutta ehkä hän ajatteli, ettei siellä Tansaniassa sitten ehdi lahjaostoksille, kun on työkiireet ja kaikki...








(Sain viimein aikaan sen, että korjautin tulostimeni ja nyt on niin kiva tulostella kaikkia kivoja printtejä, joita olen netissä bongaillut. Tuokin lahjakassi on yksi niitä.)

1 kommentti: