Sivut

perjantai 31. lokakuuta 2014

Hiljaiseloa jälleen

Hei kaikki rakkaat lukijat. Sorry, et olen ollut vähän tauolla tässä, enkä ole saanut aikaiseksi mitään täällä blogissakaan. Aikani on lähinnä mennyt oman kotini kunnostamiseen nyt muutaman viikon. Alkoi oikein ahdistaa, kun joka paikka oli täynnä roinaa ja askartelutarvikkeita eikä siivoaminenkaan oikein maistunut. Sitten tuli totaalinen kyllästyminen kaikkeen. Mikään ei huvittanut yhtäkkiä. Mutta nyt taas alkaa tuntumaan siltä, että tämä katu kaipaa minun omaa kosketusta, heh heh.
Kaappitalossakin nuket ovat varsin surullisissa asennoissa nuokkuneet jo hyvän tovin ja tuo pienempi nukketalo "Helenan koti" on ihan tyhjä tällä hetkellä. Kaikki tavarat ovat laatikossa.
Ostin nääs tänne omaan kotiin uuden ruokapöydän (tai siis mullahan ei ollutkaan ruokapöytää nyt viimeaikoina ollenkaan ja alkoi kyllästyttää jo sohvalla syöminen lautanen kädessä) ja sen saaminen sopimaan tänne pieneen huusholliin oli vähän työn takana.
Nyt olen kuitenkin saanut jonkinlaisen järjestyksen aikaiseksi ja muutenkin tein aika radikaaleja ratkaisuja nukketalojenkin suhteen. Mulla kun alkoi mennä vähän liian lujaa niiden kanssa ja tämä koti alkoi olla pelkkää nukketalotyömaata. Nyt otin järjen käteeni ja pidin vähän tuumaustaukoa ja päätin, että yksi barbitalo ja yksi pikkutalo saa riittää minulle. Helenan talohan on vielä tosi pahasti vaiheessa, eikä barbien kaappitalokaan vielä valmis ollut. Nyt jatkan näitä ja asukkaat saavat sitten muutella mielikuvituksessani sinne ja tänne ja Henryn baarikin on toistaiseksi vain kuvitteellinen paikka, jossa porukat tapaavat toisiaan. Jonkinlaisia lavasteita voin tehdä myöhemmin valokuvausta varten, koska esim tykkään niin paljon ommella noille vaatteita yms että niitä pitää myös kuvata eri tilanteissa. No, mutta pian tulee tarinoihin jatkoja ja yllättäviä käänteitäkin taas on tiedossa. Tähän vielä muutama sekalainen kuva siitä, mitä olen puuhaillut "laajalla rintamalla". Eli kodista ja muusta.
 Välillä olen ommellut vaatteita myös tälle omalle maskottisöpöliinilleni, eli Joinalle. Tämä on 34 cm pitkä nukke, jolle aioin myös tehdä jonkinlaisen roomboxin, vähän peppipitkätossumaisen värikkään huoneen, mutta luovuin sitten ajatuksesta. Ehkä jossain vaiheessa teenkin sen, mutta nyt vain vaatteita (kuvissa olevat vaatteet on kyllä jo vähän vanhempaa tuotantoa, uudet vaatteet ovat vielä keskeneräisiä ja kuvaan ne sitten kun ovat valmiita) Annan tälle kuitenkin sen vaaleanvihreän vaatekaapin, joka oli tarkoitus laittaa Sofian taloon, mutta joka ei mahdu nyt sinne, niin Severinan söpöt mekot tulee sit sinne...
Jolina on muutenkin aika eloisa tyttönen ja hänellekin tapahtuu yhtä ja toista... aina välillä saatte kuulla hänenkin kuulumisiaan,  vaikkakin tämä blogi edelleen on eniten nukkisblogi ja keskittyy barbiyhteisön touhuihin. Mutta kyllä minä ja Severinakin ollaan mukana ja meidän omat jutut, eiks vaan? :-D

Ja sitten, tämän postauksen lopuksi vielä katson, jos löydän mitään sellaisia kuvia barbitalon touhuista, joita en olisi jo näyttänyt.


Niin, tosiaan, tämä vasemmalla oleva kuva on sen jälkeen, kun kävin pari viikkoa sitten Vaasassa katsomassa vanhoja kotiseutujani ja ostin Sinooperista valosarjan Sofian makuuhuoneeseen, joka silloin vielä oli tuossa yhdessä tulollaan olevassa talossa, joka on toistaiseksi "jäissä" ja Sofia muuttamassa kaappitaloon. Tästä kaikesta tarkemmin hieman myöhemmin...
Samaisella vaasanreissulla ostin kaksi Tilda-kankaan palaa, joista piti tulla barbitaloon kodintekstiileitä, mutta ne menivätkin sitten Serafiinan mekkoon (tuo kukallinen) ja erään toisen nuken asuun tuo etualan kangas. Takimmaisena kuvassa on lahjapaperi, josta tulee tapetti Sofian yhteen huoneeseen, kun hän muuttaa kaappitaloon ja haluaa tehdä siellä pieniä muutoksia.

Nyt hyvää viikonlopun alkua kaikille ja seuraavalla kerralla sitten parempi selvitys talon tapahtumista. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti