Pöytäjuttuja...

Helenalta puuttui yläkerran ruokailuryhmästä pöytä. Nahkaiset tuolit hänellä oli odottamassa sopivaa pöytää. (tuolit on tehty puupalikoista ja vanhasta nahkavyöstä, reunat pitää vielä fiksata pienillä nahkasuikaleilla)
Keittiössä hänellä oli mummin perintönä tullut vanha punainen ruokapöytä.
Helena oli jo moneen kertaan ajatellut siirtää mummin pöydän yläkertaan ja hankkia keittiöön jonkin isomman ja simppelimmän ruokapöydän, jonka päällä voisi vaikka leipoa ja tehdä kaikenlaista muutakin. Viimein häntä onnisti ja hän löysi sopivan pöydän. Oikeastaan hän oli ollut matkalla kenkäkauppaan, kun erään huonekalukaupan ikkunassa oli sisustettuna ruokailunurkkaus ja siinä se oli! Helenan pöytä. :)
Niin jäi kenkäkauppaan meno sillä kertaa, mutta kotiin tuotiin jo iltapäivällä uusi keittiönpöytä. :) Ja pitihän sitä heti kahvit keittää ja istahtaa  kokeilemaan, miltä se maistuu tämän uuden hienon pöydän äärellä. Nyt on kahvit jo juotu, kuppi vielä kuitenkin pöydällä ja Helena on mennyt järjestelemään yläkerran pöytäryhmää.

Tämä yläkerrassa oleva olohuoneen toinen pää on hieman ongelmallinen. Nyt siinä on tuo ruokailupaikka, jota ei kyllä Helenan mielestä välttämättä tarvita, mutta kun hänellä nyt on nuo tuolit ja tuo pöytäkin ... niin olkoon nyt toistaiseksi. Hän kyllä on haaveillut eräästä designtuolista ja rahistakin ja tämä olisi kyllä oiva paikka myös sellaiselle lukunurkkaukselle johon olisi kiva käpertyä lueskelemaan ja tuon valkoisen kaapin tilalle voisi hankkia kirjahyllyn... Haaveilee Helena.

 Helena tykkää kovasti siitä, että kun hän tulee kotiin ja astuu eteishalliin, hänen silmiinsä osuu avoimen oven kautta keittiön pöytä. Se on sellainen paikka keittiössä, jossa hän ja hänen ystävänsä viihtyvät milloin hyvän ruuan äärellä, milloin pelaamassa tai vaikka näpertelemässä jotain luovaa...
Helenalla on ullakolla kyllä ihan oikea ateljeekin, mutta se on vain hänen omassa yksityisessä käytössään ja hänen "kaikkein pyhimpänsä", jossa hän tekee taidettaan. Sinne pääsee vain harvat ja valitut ja vain harvoin... kun Helena jaksaa siivota sen ja asetella maalauksiaan pienoisnäyttelyksi. Silloin ystävät pääsevät katsomaan niitä ja ateljeessa nautitaan shamppanjaa ja pikkupurtavia. :) Mutta siitä kaikesta paljon myöhemmin, talossa on niin paljon keskeneräistä, että ei sovi riehaantua liiaksi. Mutta siitä olen iloinen, että talo on nyt löytänyt oikean linjansa ja tarinansa ja se ikäänkuin on heräänyt eloon oikein kunnolla. Kiitos siitä Helenalle :) (joka on ispiroinut minua toteuttamaan hänen unelmansa - ja ehkä samalla pikkuisen omianikin)