Helena saa kuulla Emman suunnitelmista

Aamu on valjennut melko kirkkaana ja pienessä pakkassäässä. Selma on herännyt tapansa mukaan aikaisin ja hipsutellut paljain jaloin keittiöön laittamaan kahvin tulemaan. Enää hän ei voi tehdä tulta puuhellaan, kun majatalossa siirryttiin "nykyaikaan" ja vain kaasuhella on enää keittiössä käytössä. Saatiin paljon kaivattua lisätilaa ja puusepältä on tilattu lisää kaappeja leivinuunin jättämään tilaan. Asiakasmäärät ovat lisääntyneet ja ruokatavaraa täytyy varastoida entistä enemmän ja majoitustilaakin piti lisätä, joten kaikki neliöt on otettava käyttöön.
Selma ei kuitenkaan luovu tavoistaan tulla aikaisin keittiöön istumaan keinutuoliin ja mietiskelemään -kahvinkeittohan ei enää paljon aikaa vie, kun kaasuhellalla vesi kiehuu parissa minuutissa- mutta on niin mukava istua siinä omine ajatuksineen, kun kaikki muut vielä nukkuvat ja talo on hiljainen. Pian se kuitenkin täyttyy hälinästä ja äänistä, kun kaikki heräävät ja koko päivän jatkuu touhu ja melu.

Selma on juonut jo kupillisen kahvia ja alkaa suunnitella hiivaleipätaikinan tekemistä. Majatalossa leivotaan kaikki leipä itse ja eniten menee tuota "maalaishiivaleipää", jota Selma on mestari tekemään. On oppinut sen siellä välimeren maisemissa... täällä Selmalla on tuollainen puinen iso "taikinatiinu", johon hän nyt alkaa alustaa taikinaa, kun Helena tulee keittiöön vauva sylissään...

Helena istuu keinutuoliin ja alkaa juttelemaan Selman kanssa. Hän kysyy aluksi, tietääköSelma mitään Emman salaperäisistä touhuista. Helena on vähän ovelan näköinen...

 Selma sanoo vain, että ei hän ole ehtinyt seurailemaan Emman touhuja, kun on joka päivä kädet täynnä aamusta iltaan ja hän kehottaa Helenaakin olemaan puuttumatta toisten asioihin ja antamaan menneitten olla. -Ota siitä kahvia ja lopeta juoruaminen ja ala sitten töihin sinäkin.

Mutta kun Helena vain jatkaa ja kertoo, että hänpä tietääkin aika paljon, niin silloin jo herää Selmankin mielenkiinto ja hän haluaa kuulla mitä Helenalla on kerrottavaa. -Mutta vain, jos kaikki on totta, eikä kuulopuheita! Sanoo Selma topakasti. Tottahan se oli mitä Helenalla oli kerrottavana ja niin naiset ihmettelevät ja päivittelevät, että millä resursseilla Emma muka aikoo perustaa koulun. Tuomas oli kaiken paljastanut Helenalle, mitä Emma hänelle oli kertonut, koska siten ajatteli Helenan rauhoittuvan ja lopettavan kyräilyn Emman suhteen. Olihan oletettavaa, että Emma lähtisi majatalosta heti, kun saisi koulun pyörimään. Luultavasti siellä olisi asunto myös opettajalle -niinhän se yleensä on.

-Ei se tuo Emma niin paha ole, mitä minä aluksi luulin, sanoo Helena yhtäkkiä. -Minun käy sitä oikein sääliksi, kun se raukka on ihan yksin, eikä se saa lapsiakaan koskaan ja minulla on sentään jo nämä kolme, omani ja Tuomaksenkin lapset... tasan ei käy onnen lahjat. 

-Ei niin, huokaa Selmakin ja sanoo, että on hyvä että Helena ymmärtää muitakin ja on antanut Emmalle anteeksi, ehkäpä Helena voisi jopa mennä juttelemaan Emman kanssa asioista.... 

-Ei, sitä minä en voi... ainakaan vielä. Vastaa Helena, nousee ja ottaa kahvia. Hänen olemuksensa on kuitenkin jotenkin vapautunut ja ilo on palannut hänen silmiinsä. Jälleen hänen pulppuava naurunsa kuuluu talossa ja laulunsa käytävillä, kun hän siivoilee ja tekee askareitaan.

Selma jatkaa taikinan tekoa ja jää miettimään Emmaa ja Helenaa ja koko talon asioita. Ehkä tämä kaikki tästä vielä järjestyy.... täytyykin puhua sen Emman kanssa. Tuo alimman kerroksen tyhjä tila.... sehän sopisi kyllä erinomaisesti opetustilaksi ja Emma voisi ehkä sittenkin jäädä tänne asumaan kokonaan ja Tuomaksen lapsetkin pääsisivät tähän kouluun ja.... näihin mietteisiin Selma jää ja työt jatkuvat sekä remonttipuolella, että asiakaspalvelussa. Joulu lähestyy...