Sofia laittaa olohuonettaan

Sofia on nukkunut hyvin ensimmäisen yön uudessa kodissaan ja nyt hän jo innokkaana on alakerrassa laittamassa olohuonetta kuntoon.

Huoneen peräseinällä on Sannan ja Peterin jättämät maalaukset, jotka vasta vähän aikaa sitten kehystettiin (nukkekotikirppikseltä ostetut kehykset ja taidekuvat tauluina)  
Seinän tapetti ei oikein miellytä Sofiaa ja hän aikookin tapetoida sen uudelleen ja ehkä muutkin seinät, vaikka niiden tapetti kyllä miellyttää Sofian silmää, mutta sitä ei ole yhtään jäljellä, niin että saisi tuon peräseinäkin samanlaiseksi. Taulut Sofia päättää pitää seinällään niin kauan, kunnes Sanna ja Peter palaavat afrikanmatkaltaan ja perustavat uuden kodin ja hakevat taulunsa pois.

No niin, nyt on ruokapöytä ja tuolitkin roudattu pihalta kontista sisään, putsattu ja tuotu tähän pikkuruisen olohuoneen keskelle. Yläkerran keittiössä ei ole tilaa näin isolle ruokapöydälle ja kun se keittiön viereinen ruokailuhuonekin on nyt Sofian makuuhuoneena, niin ainoa paikka kunnon ruokapöydälle on tässä. Tämä sijoittuu olohuoneen ikkunan eteen, joten siinä on mukava istua ystävien kanssa syömässä ja samalla katsella pihamaalle. Talon piha-alue ja puutarha kun sijoittuvat kadun puolelle, niin kadun tapahtumia voi myös seurailla tämän pöydän ääressä.

 .... ja mihinkäs sitten seuraavaksi? Vai pitäisikö laittaa välillä kahvia ja tuumailla vähän... ?
Sofia miettii ja katselee ympärilleen. Kyllä tästä tulee soma, hän ajattelee. En todellakaan tarvitse tämän suurempaa taloa. Jos joskus perustan perheen, niin se on sitten sen ajan murhe ja sitten katsotaan tilanne uudelleen, mutta niinkauan, kuin olen sinkku, tämä on juuri sellainen koti -tai tästä tulee juuri sellainen, josta pidän.
Tänne sopii tuoda mummolta perittyjä sohvatyynyn päällisiä, jotka Serafina-mummo on omin käsin kirjaillut ja virkannut kauan sitten ja joita Sofia on säilyttänyt aarteenaan.

 Kahvittelutauon jälkeen homma jatkuu. Sofia on pyyhkinyt pölyt kirjahyllyistä, jotka vielä ammottavat tyhjyyttään, kun kaikki kirjat ovat vielä laatikoissaan. Ne ehtii purkaa myöhemminkin -olletikkin, jos tulee vielä mieleen siirrellä tuota kirjahyllyäkin...
Huone alkaa kuitenkin hahmottua pikkuhiljaa.
Suuri virkattu puuvillamatto lattialla on myöskin Sannan peruja, mutta Sanna on luvannut, että Sofia saa sen pitää ihan omanaan.

Kirjahyllyn yläpuolella on mukavasti tilaa tauluille ja ehkäpä Sofia hommaa myös telkkarin myöhemmin, niin sekin pitää jotenkin tähän sitten sovittaa... Hyllyn päällä on myös matkamuistonukke espanjasta. Sen Sofia sai aikanaan Henrikiltä tuliaisina, kun tämä oli ollut opintomatkalla Espanjassa.
-Siitäkin on niin kauan jo ... huokaa Sofia.
-Mitähän sille Henkalle nyt kuuluu? Hyvin se varmaan siellä pohjoisessa viihtyy... tosi hyvä, että se lähti luomaan omaa uraansa. Ei siitä olisi mitään tullut, että se olisi jäänyt tänne suremaan sitä mun Sandra siskoani, joka löysi toisen miehen... ja mitähän niillekin kuuluu sinne italiaan? On se vaan niin kummallista tämä elämä... mikään ei ole pysyvää. Ei elämäkään. Sekin loppuu joskus ja siksi pitääkin elää niin, että tuntee eläneensä eikä vain olleensa olemassa...

Näine mietteineen Sofia jatkaa kotinsa laittoa ja vähä vähältä hänen intonsa kasvaa lisää.
Tavarat tuntuvat asettuvan paikoilleen paremmin kuin hyvin. Eikä tässä mitään kiirettä ole minkään kanssa. Kyllähän näitä tänne asettelee aina iltaisin töidenkin jälkeen.
Nyt on sunnuntai ja hyvää aikaa puuhastella koko päivän, mutta huomenna on taas työpäivä ja Sofian ajatukset alkavat vähitellen siirtyä jo työpaikalle ja siihen, mitä vaatteita aamulla laittaisi töihin päälleen. Pitää varmaan lähteä pian availemaan matkalaukkujakin ja laittamaan vaatteita yläkerran komeroon ja silittää huomiset työvaatteet, jotka varmasti ovat rypyssä oltuaan pari vuorokautta jo matkalaukuissa.

Mutta vielä jää Sofia hetkeksi katsomaan seinässä olevaa valokuvaa. Siinä on hänen isoisänsä Wilhelm metsästyskoiransa sylissään ja vierellä seisoo tytär Ellen, Sofian äiti, joka on kuvanottohetkellä 8 vuotias.
"Taata" on jo kuollut ja mummo myös, mutta äiti elää vielä ja asuu kaukana täältä. Pitäisi käydä sielläkin taas, miettii Sofia. Vaikkei hänellä ole koskaan ollut mitenkään läheinen suhde äitinsä kanssa, hänestä tuntuu kuitenkin hieman pahalta, että äiti asuu yksin siellä kaukana eikä ketään läheisiä ole enää siinä lähellä. Mutta itsepäisesti äiti vain haluaa pysytellä siellä.

Tämän päivän puuhat olohuoneen hyväksi on nyt tehty ja tässä vielä muutama kuva siitä, millaista siellä on nyt. Tilanne muuttuu vielä pikkuhiljaa, kun ehkä vaihdan nuo tapetit ja sitten tuo "uuni" tuossa oikealla on vasta hahmotelma myös. Se on karamellipurkki. Ovaalin muotoinen ja siitä ehkä saisi kivan "taiteellisen" pönttöuunin tähän huoneeseen, mutta se jää nyt sitten nähtäväksi että saanko sen onnistumaan.