Sivut

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Marimekkoa pukkaa...

Kaapissani on lojunut jo melkein vuoden kasa Marimekon kankaanpaloja, joita olen monesti aikonut alkaa hyödyntämään jotenkin. Ne ovat näytepaloja eri kuoseista ja niissä on ainakin kahta eri vahvuuttakin. Nyt olen viimeinkin saanut itsestäni senverran irti, että olen ottanut tuon pinon työn alle. Kuviot kaikissa näissä paloissa on senverran isoja, että niistä ei oikein ole muihin, kuin barbitalon  juttuihin. Tai no, toki yksivärisiä juttuja saa pienessäkin koossa tehtyä. Isosta unikosta saa kyllä yksivärisen pienen laukun vaikka.
No mutta minä ompelin barbikokoon pussilakanoita ja tyynyliinoja. Myös laukkuja on tulossa "vino pino" kaikista pienemmistä jäännöspaloista. Ensimmäisen prototyypin olkalaukusta saikin Mattsonin perheen Samantha, joka tässä ekassa kuvassa sitä ylpeänä esittelee kukkapenkkien luona, jotka myöskin askartelin tässä päivänä muutamana nukkiskirppikseltä ostamistani vihertarvikkeista.
Seuraavana sitten värikkäät pussilakana/tyynyliinasetit. Kuvassa olevissa pussilakanoissa on kaikissa sisällä "kevytvanupeite", jonka tein siis ohuesta levyvanusta. Laitoin peitteen ihan vain pelkkänä vanupalana, koska jos olisin tehnyt siitä oikean "täkin" tikkaamalla kankaiden väliin, siitä olisi tullut senverran jäykkä, että tuo marimekon kangas lisänä pussilakanana siinä päällä olisi tehnyt systeemistä varsin taipumattoman, eikä siitä olisi saanut mukavan tuntuista petiä. Nyt kokonaisuus on melko pehmeä ja taipuisa ja mukavan näköinenkin, mikä ei kyllä välttämättä välity tästä kuvasta. Ajattelin laittaa nämä myyntiin nukkekotikirppikselle. Kaikkiin tulee vielä tyynyt mukaan ja noihin sinisiin tietenkin sinikuvioiset tyynyliinat, jotka ei olleet vielä ommeltuna kuvanottohetkellä. 

Marimekkoa pukkaa tämän jälkeenkin vielä lisää, koska mulla on noita tilkkuja vielä jäljellä. Olen suunnitellut tekeväni niistä ensisijaisesti laukkuja, mutta ohuemmista tulee myös muutama pöytäliina ja sitten olen ajatellut sellaisia 60-luvun tyylisiä mekkoja muutaman tehdä. Katotaan nyt kuinka kauan tätä intoa piisaa. 
Kun nyt saisin tuon Ellin ompelimon tai oikeastaan Elli aikoo vähän hienostella sen nimen kanssa ja suunnittelee laittavansa liikkeen nimeksi "Muotiliike Eleonora", niin sinne niitä mekkoja ja laukkuja sitten saisi esille... eiköhän niitä pian ala täälläkin näkymään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti