Sivut

lauantai 11. tammikuuta 2014

"Hyvon yllä - hyv' on olla" (ja ensiesittelyssä pappi ja tohtri, sekä papinrouva)

Niin, mistäs sitä alkais... lupasin että esittelen kaikki talot ja yhteisön jäsenet, siis nekin, joille ei mitään taloa koskaan tule, mutta esiintyvät kyllä joskus aktiivisestikin tarinoissa.
Olisi kyllä helppoa ja loogistakin aloittaa "vanhimmasta päästä" ja edetä viimeisimpiin, mutta en nyt päädy kuitenkaan siihen.
Alustuksena kerron, että sain pari päivää sitten valtavan synttäripaketin ihanalta ystävältäni, joka ei halua nimeään julkisuuteen missään yhteyksissä. Riemullani ei ollut rajoja, kun sitä lähes 4 kilon pakettia yhden illan ja vielä seuraavan päivänkin inventeerasin. Kaikki nukkiskamaa! Oli kankaita, astioita, ruokia, esineitä kotiin, huonekalujakin vähän ja kaikenkukkuraksi monta asukasta!
Muita tavaroita tulee esittelyyn aina sitä mukaa, kun ne pääsevät esille jonkun päivityksen yhteydessä, mutta nukeista pääsee tähän esittelykierroksen alkuun heti muutama. Paketista paljastui tuonne 1:12 puolelle viisi lasta, jotka esitellään aikanaan. Ei siitä tässä sen enempää.

Kylään, tai pikkukaupunkiin, jonka pääkatu tuo Bulevard de la Madeleine on, on saatu uusi pastori ja uusi lääkäri, entisten jäätyä eläkkeelle.
Naiset ovat jo monta viikkoa juoruilleet ja muka "tienneet" kaikenlaista tulevista henkilöistä ja odottavat jännityksellä saada tavata näitä. Tämän uuden pastorin pitäisi toimittaa myös Sandran pojan kastetilaisuus myöhemmin keväällä. Ristiäiset piti alunalkaen olla jo loppiaisena, mutta sitä pappia kun ei saatukaan tänne vielä siksi ja vanha makasi sairaalassa...
Ja nyt selviää tuo otsikon salaisuus "Hyvon yllä...." Pappi ja tohtori kun tulivat tänne ihan nakuina, niin enhän voinut heistä kuvia ottaa, ennenkuin sain edes jotain miesten päälle. Mistäs sen luontevampaa on pukeminen aloittaa, kuin alusvaatteista (tuo otsikko viittaa ikivanhaan mainokseen puuvillakerrastoista) . Ystävän paketista löytyikin juuri sopivan kokoinen pala mustaruskearaidallista trikoota, josta eilen äkkiä surautin äijille kerrastot ja tässä he tulevat:
Ensimmäisenä pappi. Ei kai ole ihan papin arvolle sopivaa esitellä häntä seurakunnalle alusvaatteisillaan, mutta menköön nyt tämän kerran.
Pastori Hannu Koivisto, saanko esitellä.  Hän on nuori, vasta vähän aikaa virassa ollut ja lempeä mies. Hänellä on vaimo Iina Raquelle, jonka esittelen tässä vähän myöhemmin, mutta lapsia heillä ei ainakaan vielä ole. Iina tulee olemaan varmasti henkilö, joka herättää kaupungissa puheita.... Mutta Hannu rakastaa Iinaa sydämensä pohjasta ja heillä menee oikein hyvin.
Nyt täytyy vain saada Hannulle papin virka-asu ja sitten voidaan ottaa perhekuva hänestä ja Iinasta perhealbumiin.







Tässä salskea tohtorimme Peter Åström. Myös hän on jo kylän naisten harmiksi avioitunut ja hänen vaimonsa on hyvin elegantti, rauhallinen ja ladymäinen Maria Elena. Kuvia Mariasta tulee myöhemmin...

Peter on, kuten kuvastakin näkyy varsinainen lihaskimppu ja hän harrastaakin kaikenlaista urheilua ja punttisalilla käyntiä. Hän on oikein naisten mieleen ja kyllä vastaanotolla onkin pian kuhinaa, kun hän aloittaa työt.
"Tilatkaa  vaan aikoja, minä hoitelen teidät kuntoon"


 Kukas se tämä sitten on???
Joku Goottikuningatar? Salaperäinen nainen tornikamarista?

 Viimeisenä tämän päivän postauksessa: Iina Raquelle Koivisto, papin rouva! Tämä ihanainen nukke tuli siis minulle syntymäpäivälahjaksi. Hän matkusti etelärannikolta postivaunuissa yhdessä pappismiehensä  ja tohtori Åströmin kanssa tänne pikkukaupunkiin.
 Iina on varmasti erikoisin koko pikkukaupungin naisista. Hän on todellakin hieman goottihenkinen ja hänellä on ehkä raju tyyli, Tämä puku joka hänellä kuvassa on, ei ole hänen jokapäiväinen tyylinsä, vaan hän pukeutuu melko modernisti, mutta koska kaikki tässä yhteisössä rakastavat kaikkia aikakausia ja usein pukeutuvat yhteisiin tilaisuuksiin näihin menneen maailman henkisiin asuihin, niin tässäkin heti kokeilin Iinalle tätä mekkoa ja se kyllä kieltämättä sopii hänelle tosi hyvin. Se tuo hänen salaperäisyyttään esille...
Iina harrastaa maalaamista ja hän onkin tavannut hengenheimolaisensa jo tuosta Sandran miehestä Henrikistä, joka on myös taidemaalari.

 Ja tässäpä Iina sitten omimmassa tyylissään. Tämä asu hänellä oli päällään, kun hän saapuin noiden kahden komistuksen kanssa tänne. Kattokaa, miten ihanat kengätkin!



No niin, tämän päivän henkilöt on esitelty ja nyt he saavatkin alkaa elämään omaa elämäänsä ja esiintyvät aina tarpeen vaatiessa tässä blogissa.

1 kommentti:

  1. Olipas siinä pläjäys pappia ja tohtoria ja räväkkyyttä.... mielenkiinnolla odottelen miten tarina etenee :D

    VastaaPoista