Sivut

perjantai 25. elokuuta 2017

Kirje

Kaarina palaa koulun kevätjuhlasta mietteissään. Nytkö tämä turvattu lapsuus on sitten ohi? Nytkö minun todella pitää ottaa elämä omiin käsiini? Olisi niin kiva viettää vielä vähän kesälomaa ja huoletonta lapsuutta... mutta ei auta, se työpaikka on löydyttävä vaikka "kiven alta". Hän huokaa syvään tultuaan kotiportille. Talo vaikuttaa hiljaiselta, äiti ja isä ovat varmaan pellolla tekemässä toukoja ja veli on jossain talossa töissä. Kaarina menee vinttikamariinsa ja vaihtaa juhlamekon puuvillahousuihin ja toppiin, jotka on saanut hiljattain kaupungissa asuvalta tädiltään. Hän päättää lähteä käymään uimarannassa katsomassa joko vesi olisi lämmennyt uintikelpoiseksi ja sen jälkeen hänen pitääkin alkaa tekemään kasvimaata äidille. Niin on ollut puhe. Ensin kuitenkin hän menee keittiöön, keittääkseen kahvit ajatellen, että isä ja äitikin tulevat kohta pellolta päiväkahville. Mutta yllätyksekseen hän huomaakin pöydällä kasan vastapaistettuja lettuja lautasella ja termoskannussa kahvia. Mukikin on pantu valmiiksi Kaarinaa varten. Mutta mitä ihmettä, siellä on myös kirje.



Kaarina ottaa tuolin alleen, kaataa kahvia mukiin ja istuu lukemaan kirjettä.

Hyvä neiti Mattson
Täten saamme ilmoittaa, että olemme valinneet teidät 15 hakijan joukosta luonamme avoimena olevaan kotiapulaisen toimeen. 
Valitettavasti emme voi tarjota teille asuntoa luonamme, mutta avustamme kyllä sen hankinnassa ja maksamme alivuokralaishuoneen vuokran, mikäli teille sellainen kelpaisi.
Olisimme iloisia, jos voisitte saapua luoksemme jo 10.6. jotta voisimme tutustua paremmin, vaimoni ollessa vielä kesälomalla muutaman päivän ja jonka aikana voisimme etsiä teille asunnon. Siihen asti saisitte nukkua vierashuoneessamme.
Mikäli järjestely teille sopii, ilmoittanette siitä meille pikimmiten ja odotamme teitä linja-autoasemalla tuona päivänä, ilmoitettuanne millä autolla saavutte.

Ystävällisin teveisin
Optikko Olli Harju, sekä vaimonsa, tohtori Leena Harju

Ps. Laitan perheestämme kuvan tähän mukaan, jotta tunnistatte meidät asemalla. 


Kaarina lukee kirjeen moneen kertaan. Sydän hakkaa, nyt tämä on todellista, nyt tuli lähtö maailmalle. Hän katsoo myös kuvaa pitkään ja hartaasti. Perhe näyttää melko nuorelta, varmaan mukavia ihmisiä... vaimollakin on kuvassa pitkät housut, ei näytä kovin vanhoilliselta... oma äiti ei oikein pitkiä housuja hyväksy ja Kaarinakin pitää niitä vähän niinkuin uhmalla... koska kaikilla muillakin niitä alkaa olla ihan jokapäiväisessä käytössäkin... Pikkutyttö kuvassa on suloinen, eikä poikakaan näytä kovin "ilkeältä"... ehkä minä niiden kanssa pärjään, ajattelee Kaarina. 
Sitten hän laittaa kirjeen takaisin kuoreen ja lähtee pellolle etsimään äitiä ja kertomaan uutiset. Vaikka kyllä äiti sen on varmaan jo arvannut, kun tuo kirje tuli. 

1 kommentti: