Sivut

tiistai 17. syyskuuta 2013

Muuttoja Madeleinella

Hiljaisen pinnan alla kuhisee Bulevard de la Madeleinella. Talokauppoja on tehty ja uusia asukkaita muuttanut kauniin puistokadun varrelle remontoimaan ja sisustamaan kotejaan.
Niin, Madeleine päätti yhdessä isoisänsä Kasperin kanssa myydä isoksi käyneen talon Tildan kuoleman jälkeen.
Tilda ei siis selvinnyt syövästä voittajana, vaan menehtyi jokin aika sitten.
 Hautajaisten jälkeen talo laitettiin myyntiin ja Madde vauvansa ja isoisän kanssa muutti joksikin aikaa ulkomaille "lepäämään" Kasperilla kun on tuolla Nizzassa pieni lomapaikka myös. Miettivät siellä mitä tehdä...
Arthur on myös muuttanut toiseen kaupunkiin ja Tuomas lapsineen asuu väliaikaisesti majatalossa, kunnes Tuomas löytää sopivan tontin (mieluiten Bulevard de la Madeleinelta) jonne alkaa rakentaa omaa taloaan.

Mutta... kenelle Madeleine myi talonsa? No, antakaas kun kerron.
Kuten aiemmin on kerrottu, Sandran poikaystävällä Hendrikillä on kaksi sisarta ja kaksoisveli. Toinen sisarista, Ellen, on ollut Pariisissa mallina, mutta on nyt lopettelemassa mallinuraansa ja tulossa kotimaahan takaisin. Hän haluaa asettua juuri Bulevard de la Madeleinelle, jossa myös Sandran ja Hendrikin kaupunkikoti sijaitsee ja oli aikamoinen onnenpotku, että Madeleinen talo tuli myyntiin. Ellen osti sen ja nyt sitä remontoidaan hänelle.
Lähistöllä, erään toisen kadun varrella asuu myös hänen isosiskonsa Lena, jolla on muotisalonki ja Ellen on vähän ajatellut, että voisi autella myös Lenaa siellä. Lenalla on myös pienet kaksostytöt, Pia ja Petra, joiden kummi Ellen on ja tytöt voivat nyt viettää paljon aikaa myös kummitätinsä kanssa, kun tämä muuttaa lähelle asumaan. Mutta eipä mennä asioiden edelle, vaan katsellaan vähän, miten Ellenin taloa on tähän mennessä remontoitu:

Kuva 1. Näkymä keittiön ovelta olohuoneeseen. Olohuoneen tapetointi ei onnistunut vielä toisellakaan yrittämällä, vaan siinä on aikamoisia ryppyjä. En kuitenkaan jaksanut alkaa taas repimään pois ja tapiseeraamaan uudelleen, vaan antaa nyt olla ... Tapeetit löytyivät SPR:n konttikirppikseltä Tampereelta. Sieltä on myös keittiön tapeetti, jota kuvan vasemmassa reunassa näkyy pilkahdus.
Olohuoneeseen tulee oikea sohvakalusto, kunhan ehdin tekemään, mutta Ellen saa nyt tilapäisesti tulla toimeen tuolla haalistuneella rottinkikalustolla, joka tuotiin Sandran mökiltä. Siihen vaan ompelen istuinpehmusteet, niin se toimii hyvin niinkauan kunnes saan nikkaroituta haaveissani olevan kaluston :)
Kuva 2. Keittiö näyttää tässä vaiheessa vielä tältä. Lattia ei mitenkään loistava, mutta saa kelvata ja mattoja päälle. Aukkoon tulee portaikko alakertaan, jossa siis sijaitsee makuuhuone ja eteishalli. Keittiön peränurkassa on pieni VC. Tähän keittiöönkin tulee ihan omanlaisensa keittiökalusteet, mutta tilapäisesti nyt nuo Sandran vanhaht :)
Lattia on bilteman tikuista ja pellavaöljyllä käsitelty. (Aioin ensin väliseinää tuohon, missä lankut menevät eri suuntiin... mut katotaan nyt, keittiöstä voi tulla liian ahdas.
 Kuva 3. Alakerran eteishalli ja sisääntulo. Syvennyksessä on siis ulko-ovi, jonka takana vielä toinen eteinen ja sieltä käynti kylpyhuoneeseen, jotka siis tässä talossa tulevat olemaan kuviteltuja ja tuo ovi ei todellisuudessa johda mihinkään. En kuitenkaan välitä nyt rakentaa tähän kylpyhuonetta, joten se sopii hyvin olla tuolla "jossain"...
Oveen pitäisi nyt löytää kaunis kahva ja se pitäisi vielä lakata. Oven viereen seinään tulee vaatenaulakko ja hallin ylätasanteelle ruokailuryhmä, koska tämä tila toimii myös tulevien illalliskutsujen ruokailupaikkana. Olohuoneeseen kun ei mahdu ruokapöytää ja keittiökin on liian pieni. Tämä eteishalli on aika korkea myös, joten seinille saa tauluja. Jonkinlainen sivupöytä tai astiakaappi pitäisi myös mahduttaa tuohon peräseinälle.

Kuva 4. Tässä vielä eteishallia vähän eri kulmasta ... Tapeetti on oikeata tapeettia ystävän asunnon rempasta jäänyttä

 Kuva 5. "Monttu", eli tila, johon ensimmäisenä tullaan, kun tullaan Ellenin asuntoon. Pikkumatto on nukkiskirppikseltä, portaat bilteman tikuista ja ovi on pahvia, jolle on liimattu bambutableteista purettuja "lautoja". Maalattu akryyliväreillä, samoin kuin portaatkin.Eteishallin ja makuuhuoneen lattiat ovat päällystetyt kontaktimuovilla.


Kuva 6. Vielä näkymä keittiöön... joka tulee siis muuttumaan toisenlaiseksi myöhemmin. Tapeetti on vaaleanvihreää jossa on pastellisävyisiä pilkkuja, valitettavasti kuva ei tee oikeutta kauniille tapeetille.
 Kuva 7. Näkymä olohuoneesta keittiöön päin
Kuva 8. Ellen on tuonut pariisista mutteripannun ja siinä vissiin on kaffit keitetty jollekin ystävälle ...
Kuva 8. Tuosta kyntteliköstä pidän erityisen paljon, samoin kuin tuosta tarjottimesta ... ja on tuo espressopannukin ihana. Noita kaffeekuppejakin haluaisin saada lisää. niitä on nyt vain nuo kaksi, jotka sain eräältä ystävältäni jokin aika sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti